Mikael Jungner

Avain maanpäälliseen paratiisiin

Kansantalouden mittareista näkyy että Suomella on edessään yhtä aikaa useita vakavia viheliäisiä ongelmia. Ikääntyminen, kilpailukyky, työttömyys, hyvinvointivaltion rahoitusvaje sekä kyvyttömyys nostaa työnteon tuottavuutta. Kaikki tietävät että nuo ongelmat vaativat meiltä uudistumista, mutta silti uudistuminen vaikuttaa olevan kovin vaikeaa. Miksi näin?

Yksi syy löytyy politiikasta. Kansainvälisesti mitaten Suomi on hyvinvointivaltio. Tulonjako on hyvin tasaista. Suomi on markkinatalousmaa, joka on panostanut oivan osuvasti osaamiseen. Maakuntien Suomi ei ole kaupungistunut samaa tahtia kuin muu Eurooppa. Onneksi olkoon SDP, Kokoomus, Keskusta ja muut puolueet. Olette kaikki päässeet perimmäisiin tavoitteisiinne. Nyt on aika etsiä uudet tavoitteet, ei pelkästään pitää kiinni saavutetuista onnistumisista.

Yksikään Suomen puolueista ei ole syntynyt ratkomaan verkottuneen, globaalin ja postmodernin maailman viheliäisiä ongelmia. Maailman, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jossa teoreettisten päätösten käytännön seuraamuksia on hyvin vaikea ennakoida. Maailman jossa lopulta vain käytännössä kokeileminen ratkaisee mikä päätös on hyvä ja mikä huono.

Tuo maailma on monimutkainen ja vaikeasti hahmotettava. Siksi puolueet ovat vaipuneet ajamaan lisää sitä, mitä ne ovat jo saavuttaneet ja kampittamaan kilpailijoidensa pyrkimyksiä saada lisää sitä, minkä kilpailijat ovat jo saavuttaneet. Työkaluinaan hierarkia, lainsäädäntö, verotus ja valtion budjetti. Maailma ympärillä ei kuitenkaan odota. Toisaalta ulkopuolisen maailman tarjoamien mahdollisuuksien ja haasteiden sekä toisaalta Suomen uudistumiskyvyn välillä on huutava ristiriita.

Perinteisesti ajatellaan että uudistaminen on poikkeustila, jossa uudet päättäjät kääntävät vaalien jälkeen Suomen suuntaa paremmaksi, kukin vuorollaan. Sen jälkeen voidaan taas palata vakaampaan olotilaan. Tuo malli ei enää toimi. Suomi tarvitsee politiikkaa, joka avaa kansalaisille ja yrityksille mahdollisuuden reagoida esiin nouseviin ongelmiin ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin itse, itsenäisesti ja välittömästi.

Kaksi esimerkkiä. YLE uudistui vahvasti viime vuosikymmenellä. Uutistoiminta uudistettiin perinpohjaisesti yhdistämällä eri välineiden uutistoimitukset ja tukeutumalla kotimaassa lähes tyystin omaan uutishankintaan. Sisältö siirrettiin verkkoon niin että YLEstä tuli nopeasti Suomen suurin verkkoon sisältöä toimittava taho, biteissä mitattuna. Noin 50 miljoonaa euroa tappiolla ollut tulos tasapainotettiin niin että työtyytyväisyys nousi samalla merkittävästi. Tuota laajaa uudistusta ei saneltu tai suunniteltu yhtiön ylimmässä johdossa. Sen sijaan YLEn työntekijät vapautettiin itse uudistamaan yhtiötä selkeyttämällä yhtiön rakennetta, vähentämällä rajaavaa johtamista ja luomalla mittareita jotka edistivät läpinäkyvyyttä yhtiön sisällä vaikkapa johtamisen koetun laadun osalta. YLEä ei käännetty. YLE vapautettiin. Se mikä toimi YLEssä, toimii myös koko Suomessa.

Sosiaalinen media on yhdistänyt miljoonat suomalaiset vuorovaikutukseen keskenään. Tuo antaa huimat mahdollisuudet tehdä todella merkittäviä asioita. Sääli että noita sosiaalisen median mahdollisuuksia ei käytetä. Somessa kyllä seurustellaan tuttujen kanssa, vaihdellaan mielipiteitä ja markkinoidaan erilaisia asioita, mutta Suomea siellä ei uudisteta. Kuvaavaa on viime aikojen some-ilmiöt. Somessa on kauhisteltu Pori-Jazzin anniskeluratkaisua, messujen markkinoimista viski-sanalla, yrittäjien hallinnollista taakkaa ja joidenkin poliitikkojen varomattomia lausuntoja. Yhteistä näille kaikille on se, että somea on käytetty lähinnä voimattomaan kauhisteluun. Ei yhteiskunnan kehittämiseen, uudistamiseen tai epäkohtien korjaamiseen. Tekniikan mahdollistamasta uudistamisen työkalusta on tullut väline valittamiseen ja voimattoman raivon välittämiseen. Someilu verkossa ei muuta reaalimaailmaa, koska Suomen nykyiset päätöksentekorakenteet eivät sitä salli eivätkä siihen taivu. Tarmokkaita tulenkantajia ei näy, uhriutuneita kansalaisia sitäkin enemmän.

Mitä nyt pitäisi tehdä? Muuttaa koko ajattelu siitä, miten Suomea uudistetaan. Nostaa joukkoistaminen ja joukkoälyn käyttö nykyisestä eksoottisesta wiki-marginaalista arkipäiväiseksi tavaksi toimia. Siirtää Suomen viheliäisten ongelmien pohtiminen omassa kuplassaan elävien päättäjien pöydiltä koko kansan harrastukseksi. Suosia monipuolista keskustelua ongelmien perimmäisistä syistä unohtaen politiikassa nykyään niin yleisen tahallisen väärinymmärtämisen, muiden leimaamisen ja iskulausetason väittelyn. Synnyttää tuhansia itsenäisiä muutoshankkeita yhteiskunnan eri tasoilla sen sijaan että jäädään odottamaan että muutamat viisaat ratkaisevat puolestamme sote-kysymyksen, eläkeratkaisut tai lääkkeet kilpailukykymme parantamiseksi. Miettiä lukuisia ratkaisuja kuntien ja valtion virastojen tehokkuuden lisäämiseksi niin että halukkaat kunnat ja virastot voivat tarttua itse haluamiinsa uudistuksiin. Parantamalla ja nopeuttamalla tilastointia niin että työn ja tekemisen tuottavuutta lisäävät jyvät erottuvat niistä akanoista, jotka tuossa epäonnistuvat. Rohkaista kansalaisia ja yrityksiä itse korjaamaan kohtaamiaan ongelmia sekä luoda tilaa, vapautta ja työkaluja noin toimia.

Tätä tarkempia ohjeita on turha antaa, koska silloin syyllistyisin itse siihen mistä muita nyt varoitan. Keskusjohtoiseen, osaavien päättäjien nokkeluuteen luottavaan uudistumiseen. Suomen viheliäisiä ongelmia ei kykene yksin ratkaisemaan kestävällä tavalla sen paremmin presidentti, pääministeri, hallitus, eduskunta tai yksikään kunnanvaltuusto, riippumatta siitä kuinka lahjakkaita ja osaavia yksilöitä noihin tehtäviin siunaantuukaan. Nuo kansalliset viheliäiset ongelmamme ratkeavat vain, jos päättäjät vapauttavat suomalaiset itse ratkaisemaan ongelmansa päivittäisessä arjessaan. Tai oikeammin, jos me vapautamme itse itsemme tekemään tästä maasta maanpäällisen paratiisin.         

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

"Perinteisesti ajatellaan että uudistaminen on poikkeustila, jossa uudet päättäjät kääntävät vaalien jälkeen Suomen suuntaa paremmaksi, kukin vuorollaan".

En tiedä, olenko tämän perinteisemmän linjan kannattaja, koska kuitenkin näen, että kansat tarvitsevat aina johtajat, jotka suunnan antavat. Lisäksi joukkoja johdetaan esimerkillä.

"Onneksi olkoon SDP, Kokoomus, Keskusta ja muut puolueet. Olette kaikki päässeet perimmäisiin tavoitteisiinne".

Pyydän lukemaan muutaman lyhyen kirjoitukseni, jotka käsittelevät nimenomaan niitä onnistumisia ja perimmäisiä tavoitteita.

Suomalainen - tiesitkö, että sinut on ryöstetty?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/17837...

Suomalaiset, maailman rikkain kansakunta.

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/17961...

Käyttäjän ViljoRafaelHeinonen kuva
Viljo Heinonen

Miten Suomea pitää uudistaa? Siitä minulla on ainakin yhden asian osalta selvä näkemys. Kysymys on sote-uudistuksesta. Puolueet ovat yhteisesti päättäneet, että maahan perustetaan 5 sote-aluetta, jotka on sosiaali- ja terveydenhoidon perusta. Sen jälkeen onkin kovasti epäselvää, miten tilaamisen ja tuottamisen vastuuta kullakin alueella toteutetaan.

Esitykseni on, että terveydenhoito otetaan kunnilta kokonaan pois. Kunnat voisivat edelleen vastata lasten päivähoidosta ja vanhusten palveluista, mutta siinä vaiheessa, kun kysymys lääkäri- ja sairaanhoitopalveluista, vastuu kokonaisuutena olisi sairaanhoidon organisaatiolla, ei kunnilla.

Sairaanhoidon organisaatolle eli niille viidelle vastuualueelle pitää säätää verotusoikeus, jolla toimintamenot katetaan. Sen pitää olla suora yksisuuntainen rahoituskanava, jonka sisällä kuntien ei tarvitse riidellä osuuksistaan, kuten nyt, vaikka eivät kunnat nykyäänkään terveydenhoidon kustannuksista ja talousarvioista voi mitään muuta päättää kuin hyväksyä syntyneet laskut ja toimintasuunnitelmat sellaisina kun sote-kuntayhtymät ne esittelevät.

Käyttäjän JuhaOjala kuva
Juha Ojala

Suomen ongelma on se, että Euroopasta pyritään tekemään yhtenäinen liittovaltio, jossa kaikki maat olisivat samalla viivalla. Ja kun Euroopasta pyritään tekemään yksi iso samasta massasta koostuva "möykky", niin silloinhan Suomesta on karsittava kaikki sellaiset asiat, jotka ovat Suomea tähän asti vieneet eteenpäin.

Tässä Jungnerinkin blogitekstissä esiintyy lause "maailma on monimutkainen ja vaikeasti hahmotettava". Joo ei se ole vaikeasti hahmotettava, jos hyvinkin moni talouteen perehtynyt "asiantuntija" on moittinut EU ja samalla EURO:n ideaa. Eli jos asiaan enempi perehtyneet ovat sanoneet, että EU ja Euro ovat huonoja ratkaisuja, niin miksi siihen ei vain voida uskoa? Maailma ja markkinatalous voi olla hankalasti hahmotettava kokonaisuus täysin asiaan perehtymättömän silmin, mutta juuri sen vuoksi on olemassa eri alojen asiantuntijoita, jotta voidaan tehdä oikeita ratkaisuja. Ja nyt Euroopassa tehdään asiat juuri sen vastaisesti kuin mitä asiantuntijat sanovat.

Ja sitä vaan haluan muistuttaa, että eräs Katainen sanoi muinoin Kreikka-lainojen aikaan, että "puhutaan asioista joiden lopputulosta ei voida tietää". Ja miten lie jatkuikaan hänen puheensa. Lopputulos oli kuitenkin puolella maapallolla jo hyvin tiedossa eli lainojen antaminen ei johda mihinkään muuhun kuin Suomen velkaantumiseen ja Euroopan talouden umpisolmuun ja eipä siitä Kreikallekkaan ollut kuin hetkellinen hyöty.

Umpisolmua ei saada tämänhetkisellä meiningillä muuten aukaistua kuin siten, että muutama Euroopan valtio menee konkurssiin ja Suomi on tällä menolla yksi niistä valtioista. Konkurssi vältetään siten, että julkinen sektori ajetaan täysin alas ja kunnat lopettavat lähes kaiken toimintansa. Suomi karsitaan kuin tuuhea kuusi, johon ei jää jäljelle kuin pelkkä ranka ja pari ränsistynyttä oksaa.

Eurooppa on hieno mesta, jos pidetään kiinni kansallisvaltioista.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Mikaelilta kirjoitus josta olen 80 % samaa mieltä. Ja se on paljon se.

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Pääsemme maanpäälliseen paratiisiin, kun lopetamme sosialidemokratian,

http://jorikostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178...

ja otammme Jeesuksen vastaan.

http://jorikostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179...

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen

Mistä tiedämme, ettei Jeesus ole demari?

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Raato,

ei ollutkaan demari, vaan kommunisti. Niin, jos Raamattuun on uskomista; siihen mitä ennen vanhaan opetettiin.

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen Vastaus kommenttiin #14

Heikki Santala.

Kiitos kommentistasi.

Jeesus puolsi resurssien yhteisomistajuutta uskovien kesken, ei koko yhteiskunnan kesken.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala Vastaus kommenttiin #16

niin, tarkoitin lähinnä, että Hän piti vähäväkisten puolta. Sen syvällisempään pohdintaan ei minulla ole eväitä.

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen Vastaus kommenttiin #18

Heikki Santala.

Pitivätkö kommunistit mielestäsi vähäväkisten puolta?

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Raato Laaksonen.

Kiitos kommentistasi.

Koska Raamattu EI SANO, että Jeesus oli demari.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta .Rajut leikkaukset 1994 toimeentulotuesta työttömiltä ja heidän lapsiperheitään .Kepu,kok,Rkp,Krst

Kuten nyt työllistäminen 9e/pv maatiloilla orjatyönä ilman palkkaa ,ei tulottomien perheiden hätää auta yhtään .Paltamokokeilu ,toimeentulotuen ,työvelvoite,irti sosiaaliturvasta eri tueksi.
kepu,kokRkp,Vihr.

- Suomi on ratifioinut ILO:n pakkotyötä koskevan sopimuksen 29/1930.

-Tässä sopimuksessa tuomitaan pakkotyön teettäminen:"Pakkotyöksi tulkitaan kaikki työ tai palvelu, jota kuka tahansa ihminen tekee, minkä tahansa rangaistuksen uhalla ja johon hän ei ole tarjoutunut vapaaehtoisesti."

- Myös Suomen perustuslaissa on maininta yhdenvertaisuudesta:"Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Näillä keinoilla huostaanotto bisnes alkaa kannattaa varmasti.
Yrittäjien irtisanomien työttömien perheistä jotka taistelee elantonsa riittävyydestä lapsiensa kanssa. Minimi tuella uhkavaatimuksena tukien leikkaus 20%-40%.

Onko porvarit persoja luopumistuille,maataloustuille,yritystuille,kelaetuuksille?
On ja ne ei ole kapitalismin/markkinatalouden oppien mukaisia. Jossa jokainen huolehtikoon itse ,itsestään.

Ja ne kuten toimeentulotukikin on 100% verovaroista ,joka ikinen tuki.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Joka ainoan irtisanotun ,työttömän ilmaistyö on verokirstusta pois .

Pois myös Kelan sosiaaliturvasta . Jolla ilmaistyö maksetaan verovaroilla.+700e 10 kk Yrittäjälle joka työllistää työttömän .

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Mikael Jungnerille vielä.
Olen jo pois työelämästä ,luojankiitos.
Kaiholla muistelen -60-70 lukua kun SDP,SAK,AY ei ollut "hametta"päällä. .Eikä ne ollut etelärannan juoksupoikia. Silloin niiden johdossa oli MIEHIÄ
jotka puolusti palkansaajia ja ajoi heidän etuja.
Ei olisi tullut kuuloonkaan ilmaisen työn teettäminen saati muu kyykytys.
Tiedän että SDP ja Ihalaisella on 42 kansanedustajan vähemmistönä huonot kortit käsissä vastaan porvari enemmistö .Mutta kyllä uskoin enemmän Ihalaiseen, etenkin kun hän on vanhanajan SAK:n .

Jos yrityksille vastiikkeettomasti on miljardi tolkulla vuodessa
jaettu "työllisyyden " vuoksi kuten ne on joka kerta perusteltu ,ei niiden "työpaikkojen" takia auta kuin 3pv yleislakko. Eiköhän töitä alkaisi löytymään kun johtajien boonukset ja osakkaiden tuotot, valuis seisokkien rahanmenetyksiin .

Vain työnteolla tästä noustaan .Vain palkkatyö pitää pyörät pyörimässä,kulutuksen ja ostovoiman myötä .
Syödä sen palkansaajan ,työttömänkin perheen täytyy ,siksihän työtä tehdään oman elantonsa eteen .

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #53

JK. Ja kyllä.Olen tietoinen joka ikisestä aina ensimmäisestä EU-sopimuksesta lähtien ,näihin viimeisimpiinkin mitkä koskee palkansaajia,työttömiä,AY-liikettä.Mitä EU:n taholta on päätetty.Mitkä on ollut julkisia asiakirjoja.

Olen lukenut ne kaikki.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kepun tapaanko?
Joka kadehti 1,1% indeksi korotusta joka nyt tuli tulottomalle toimeentulotukea saaville.
Perustelu oli kun se on viimeinen tuki muoto ja on tarkoitetettu väliaikaiseksi tueksi. 5,45e tekee siitä kannustinloukun ,kukaan ei viitsi mennä töihin ?
Mihin töihin jos ne ilmaisena saa teetettyä?
Väliaikainen on 150 000 jolla ei ole tuloja. Se kai on sosiaaliturvan tarkoituskin ?

Jouni Nordman

Suomen perimmäinen syy on hyvin yksinkertainen, eli virkakonistossa ja päättäjät eivät luota kansaan, vaan haluavat tätä erilaisilla säädöksellä ja asetuksilla rasittaa. Eli suurin työ on millä kansan holhoava sen rakennettu byrokratia puretaan tai ainakin hyvin vahvasti järkeistetäänä. Jossa tärkeimpänä tehtävänä on kaikkien virastojen päällekkäisyydet tarkastella, sillä hyväksyminen täydellisyyden saamiseksi virkamies ohjauksessa on utopiaa.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Suomi on holhousyhteiskunta. Ei edes kieliä saa opiskella vapaasti Suomen kouluissa. Kansainvälistymistä sellainen ei ole.

Eurosta ei voi erota kun velat on euroina. Ei niitä maksettaisi devalvaatiomarkoilla.

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

jarmo ryyti.

Suomi voi erota EU:sta ja eurosta, ja ottaa käyttöön Iso-Britannian punnan. Olisi mielestäni ihan hyvä ratkaisu, ja uskon, että brititkin tukisivat. Jos tämä ei onnistu, niin sitten Sveitsin frangi tai Norjan kruunu.

Dollaria en suosittele, koska FED on painanut QE-ohjelmissaan dollareita kuin viimeistä päivää, ja siten dollari on varsin altis inflaatiolle lähitulevaisuudessa.

5 tapaa, joilla EU vie Suomen helvettiin
http://jorikostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179...

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Mistä sait päähäsi eurovelkojen olevan pois maksettavissa muutoinkaan. Ei siinä järkeä ainaakaan olisi. Ero ei ole kovin suuri nykytilaan euron puitteisssa, jossa velkojen pois maksuun ei tule edes mahdollisuutta.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kyllä keskusjohtoisuutta kaivataan. Yksi suurimmista työllisyyden esteistä Suomessa on se, että pääkaupunkiseudulle ei rakenneta kohtuuhintaisia asuntoja.

Ennen tällaisia ongelmia ratkottiin valtion rahoituksella ja ohjauksella. Arava-ohjelma tuotti kymmeniä tuhansia kohtuuhintaisia asuntoja.

On aivan järjetöntä hidastaa pääkaupunkiseudun talouskehitystä sillä, että pakotetaan työttömät jäämään työttömiksi kotiseuduilleen, eikä tarjota mahdollisuutta työvoiman liikkumiseen. Koko Suomi ja Suomen talous kärsii.

Vain valtio voi tässä olla aktiivinen toimija, koska pääkaupunkiseudun kunnat eivät itse halua tehdä asian eteen yhtään mitään, koska kunnat vain haluavat, että köyhemmät vuokra asujat menisivät naapurikuntiin asumaan.

Tapio Suhonen

Postmodernistinen käsityksesi maailmasta saattaa olla vinoutunutta Lyotard-tulkintaan, tai sitten ymmärtämättömyyttä.

Koulupoikamaisuus on kuitenkin hyve vain koulupojille, ei kulttuurifilosofeille.

Juha Kuittinen

Olisiko se avain paratiisiin EKP:n pääoma-avain?

"Pääoma-avainta pitäisi voida käyttää myös toiseen suuntaan eli rahan jakamiseen. EKP voisi kolmivuotisen vakuudellisen pankkilikviditeettiohjelmansa (LTRO) sijasta tai lisäksi pääomittaa jäsenkeskuspankkeja esimerkiksi tuhannen miljardin euron pääomituksella. Suomen Pankki saisi 18 miljardia."

http://samimiettinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1106...

Käyttäjän mikkowikstedt kuva
Mikko Wikstedt

Olipahan aika uskomatonta tajunnanvirtaa. Ei ihme, että Demarit eivät itsekkään tiedä mitä ovat saatikka saa mitään aikaiseksi. Maan hallitus, jossa Demareilla ( Rinne , Ihalainen ) on työttömyyden hoitamisen kannalta keskeisimmät postit, on toimeenpaneva elin. Keinovalikoimaa löytyy, mutta mitään ei tehdä. Pankaa toimeksi taivaanrannan maalailun sijaan.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Jos Kelamaksun poisto 1,2 mrd,Kreikka vipit "työllisyyden" vuoksi,10vuoden aikana 5mrd/v 50% nousseet yritystuet,verovapaudet ei tuo työtä ,vaan kasvaa korkoa Veronkiertosaarilla. Ei sitä rahalla ainakaan tehdä.

Valtiolla ei tietääkseni ole yrityksiä jotka työllistäisivät hallituksen toimesta.
Yritykset on EK ja perheyrityksillä.

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Mikael Jungner.

Mielestäni sinusta tulisi hyvä kristitty. Hylkää jo sosialidemokratian valhe, ja ota vastaan Herra Jeesus Kristus.

Tule jo järkiisi, rakas sosialidemokraatti!
http://jorikostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179...

Ohjeet: Kuinka ottaa Jeesus vastaan?
http://jorikostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Politiikkaan ei pidä sotkea uskontoa. Seurakuntavaalit on sitä varten .

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Miten talous nousee kun säästetään ja leikataan?

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Jarmo Makkonen.

Suomen talous nousee - kuten edellä mainitsin - luopumalla sosialidemokratiasta ja ottamalla vastaan Jeesuksen.

Ohjeet: Kuinka ottaa Jeesus vastaan?
http://jorikostiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179...

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Kirjoitin tänään LinkedInissä:

"Suomi ei lähde käyntiin enää ilman Jeesusta. Suurimmalta osin kaikki materiaaliset panokset Suomen talouskasvun nousuun saamiseksi on käytetty. On pakko hakea apua henkipuolelta, jotta kone saadaan taas nousukiitoon. Itse kelasin eri ideoita ja mahdollisuuksia talouskasvuun 2009-2014, mutta mikään niistä ei tule auttamaan ilman Jeesusta. Ja ei, tämä ei todellakaan ole vitsi. Suomi on nyt kuoleman kalkkiviivoilla. Mitä SINÄ teet?"

Jungner saattaisi olla "niin epeli sosialidemokraatiksi", että saattaisi jopa tajuta tämän.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Eipä auttanut kai tuokaan kun 2008 Lehman/USA lama iski.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Globaalin talouden ongelma on mielivaltainen uhkapeli ja finanssitalouden paisuminen käsittämättömän kalliiksi.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

"Rakkauden puoluekko" on vaihtoehto?

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Mikael Jungner kirjoitti:
”YLEn työntekijät vapautettiin itse uudistamaan yhtiötä selkeyttämällä yhtiön rakennetta, vähentämällä rajaavaa johtamista ja luomalla mittareita jotka edistivät läpinäkyvyyttä yhtiön sisällä vaikkapa johtamisen koetun laadun osalta. YLEä ei käännetty. YLE vapautettiin. Se mikä toimi YLEssä, toimii myös koko Suomessa.
Sosiaalinen media on yhdistänyt miljoonat suomalaiset vuorovaikutukseen keskenään. Tuo antaa huimat mahdollisuudet tehdä todella merkittäviä asioita. Sääli että noita sosiaalisen median mahdollisuuksia ei käytetä.”

Nytpä yritän käyttää sosiaalista mediaa:
Ylessä en ollut enää Jungnerin aikoina, joten en voi juuri sanoa mitään hänen Yle-uudistuksistaan. Minun aikanani ongelmia oli. Sen olen huomannut, että niitä on taas tällä hetkellä, kun yt-neuvottelut ja potkut kummittelevat taustalla. Sellainen tilanne ei paranna radion ja tv:n kaltaisen luovan alan työilmapiiriä.

Ja sitten somesta ja Suomesta:
Neuvoisin, että demarien olisi taas pitkästä aikaa ryhdyttävä sosialidemokraateiksi ja ajamaan ”meidän 99 prosentin” etua.
Suomen nykyhallitus on todella erikoinen hybridi, etten sanoisi monsteri. Sekä Kokoomus että varsinkin sosialidemokraatit kärsivät tällaisesta hallitusyhteistyöstä kaiken aikaa ja erityisesti ensi huhtikuussa, kun äänestävä kansa pääsee taas sanomaan sanansa.
Suomen hallitus on oikeiston mieliksi leikannut menoja ja laskenut yritysveroja. Vasemmiston vaatimuksesta taas eräitä työttömien sosiaalietuja on suojeltu leikkauksilta. Tällaisella linjalla ei ole saatu säästöjen eikä elvytyksen etuja, kun ne ovat syöneet toisensa.
Raimo Sailaksen kuuluisalla leikkauslinjalla on runsas kannattajakunta varsinkin raharikkaiden piirissä. Mutta jospa professori Pertti Haaparanta onkin oikeassa. Hänen mielestään oikea lääke olisi elvytys reippaan lainanoton turvin. Haaparannan mielestä Suomen julkinen velka on pieni, vain 60 prosenttia BKT:stä. Suomi kestäisi vaikka 100 prosentin velan. Velkaa ottamalla saataisiin talouden pyörät pyörimään. Paradoksaalisesti sanottuna vain velkaa ottamalla saadaan velat maksetuksi.
Mitä jos Haaparanta onkin oikeassa? Siinä menisivät monen säästöihin piiskaajan aamukahvit väärään kurkkuun. Se tarkoittaisi sitä, että vuonna 2008 alkanutta talouslamaa on hoidettu valelääkärien lumepillereillä eli aivan väärillä lääkkeillä.

Markkinatalouden lakien hallitsemassa maailmassa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Jopa osa keskiluokasta on vajoamassa vähävaraisten kastiin.
Tällaisessa tilanteessa ”sen yhden prosentin” etua ajava Kokoomus on Sdp:lle mahdollisimman huono hallituskumppani. Kaikkein surkeinta on roikkua hallituksessa Kokoomuksen apupuolueena. Sen näkee jo demarien katastrofaalisista kannatuslukemista.
On hakeuduttava eroon tästä tuhoisasta hallitusyhteistyöstä ja perustettava huhtikuun 2015 vaaleihin ”meidän 99 prosentin” etuja ajava vaali- ja hallitusblokki. Niinhän toimitaan kaikissa sivistyneissä parlamentaarisissa demokratioissa, Ruotsissa, Skandinaviassa, Englannissa, Australiassa jne.
On ryhdyttävä blokkiyhteistyöhön ”meidän 99 prosentin” hyväksi työskentelevien puolueiden kanssa. Ja niitähän riittää: Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät, jopa Perussuomalaiset. PS:n piiriin on nimittäin hakeutunut suuri joukko entisiä demareita, jotka ovat tuskastuneet ja turhautuneet Sdp:n roikkumiseen Kokoomuksen apupuolueena.
Siis: ei koskaan enää Suomen sirpalepuolueiden keskeisiä ”pääministerivaaleja” vaan blokkivaaleja sivistysmaiden malliin. Niitä vaatii jo äänestäjien kuluttajansuoja.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

On ryhdyttävä blokkiyhteistyöhön ”meidän 99 prosentin” hyväksi työskentelevien puolueiden kanssa. Ja niitähän riittää:

Keskusta, Vihreät, Jotka aloitti "Kreikkavipit" ja velat ja velalla elvytykset? 4v syömävelkaa.
Kepuhan se Ahon hallituksellakin velat teki -90 luvulla.Kepu jakanut verokirstun tyhjäksi yritysten ja rikkaiden verovapauksilla.

jopa Perussuomalaiset.Jotka teki aloitteen ilmaistyöstä yrittäjille työttömiä toimeentulotuella?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Keskustako?

http://yle.fi/uutiset/hallitus_pestasi_amerikkalai...

Himasen tulevaisuudenvisio. Vanhanen,Katainen,Walin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Talouspoliittisia neuvoja Matti Vanhasen porvarihallitus hakee rikkaiden maiden yhteistyöjärjestöltä OECD:ltä.
- Kun hallituksen oma rohkeus ei viime talvena riittänyt nostamaan yleistä eläkeikää, se saa nyt tilattua tukea hankkeelleen OECD:ltä. Sieltä saa aina mitä tilaa markkinaliberalismin tarpeisiin.

Suomen omat eläkeryhmät tekivät vuoden aherruksen tuloksena runsaasti ehdotuksia parempien työolojen ja pitempien työurien aikaansaamiseksi. OECD pystyi kuitenkin muutamassa viikossa nollaamaan täkäläisen työn. Näin nopea raportti oli varmaan mahdollista vain siten, että valtiovarainministeriön piiristä oli annettu OECD:n asiantuntijoille etukäteen jo valmiit sapluunat linjauksille, kuten usein ennenkin on ollut tapana.

Näin siis pyritään ulkoistamaan myös eläkepolitiikkamme, jota laajassa yhteisymmärryksessä vasta muutama vuosi sitten uusittiin joustavalle ja silloin hyvinkin kestäväksi pidetylle tasolle. Vanhasen hallitukselle ja OECD:lle tämä ei nyt kuitenkaan riitä.

Loistavaa! Nyt saadaan politiikkaan politiikkaa, jos hallitus tekee vaalitaisteluun OECD:n suosittaman ehdotuksen yleisen eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen ja samassa nipussa esitetään myös varhaiseläkejärjestelmien, ennen muuta ns. työttömyyseläkeputken purkamista.

Vastakkainasettelun aika ei totisesti ole ohi.

xxx

Mutta mikä yllättävintä, Vanhasen hallitus on ulkoistamassa vaalien jälkeisen uuden hallituksen koko hallitusohjelmankin! Porvaripuolueet luottavat ilmeisesti jatkomahdollisuuksiinsa niin vahvasti, että pääministerin kanslia on tilannut amerikkalaiselta, kaupalliselta konsulttiyritykseltä McKinsey&Co:lta näkemyksiä seuraavaan hallitusohjelmaan.

Kyseinen konsulttiyritys on tuttu sikäli, että se suositti ehdotuksiaan Vanhasen porvarihallitukselle jo vuonna 2007, silloin vielä maksutta. Nyt palvelut eivät tiettävästi ole enää ilmaisia, mutta veronmaksajien pussista menevää hintaa hallitus ei ole kertonut.

MacKinsey&Co:n suosituksia olivat silloin mm. tilaaja-tuottajamallit ja liikelaitostaminen kunnallisissa palveluissa, työnantajamaksujen pienentäminen, työttömyysturvan ehtojen tiukentaminen, yritysten aseman vahvistaminen yliopistojen hallinnossa, opetuksen maksullisuus muualta tuleville jne. Kaikki ehdotuksia, joita Vanhasen hallitus on pyrkinyt parhaan kykynsä mukaan toteuttamaan. Konsulttifirman uudessa, tulevassa hallitusohjelmapaperissa ehkä yleinen eläkeikäkin on kohonnut jo 70 vuoteen.

xxx

Mitä niitä eduskuntavaaleja enää edes pitämään, jos pöytä on näin valmiiksi katettu hallitusohjelmaa myöten.

- Sitä paitsi eihän kansaa näytä politiikan sisältö edes kiinnostavan.

-Julkisuus peilaa vain pinnallisilla mielikuvilla, joissa esitetään dynaamisena ja trendikkäänä. Kun äänestysprosentti jäänee alhaiseksi, porvaripuolueiden hegemonia vain vahvistuu.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

# 51

Lähde:
Aimo Massinen
Kirjoittaja on Turun Sanomien eläkkeellä oleva päätoimittaja.
http://blogit.ts.fi/aimon-plokkaukset/2010/03/03/u...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Saksassa tehdyn päätöksen tulleen hyväksytyksi myös EU:n oikeudessa, eli ko. ratkaisua voidaan soveltaa EU:ssa. Saa nähdä, miten Suomessa toimitaan.

"Oikeus: EU-siirtolaiselta saa evätä sosiaalituen"
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2014/1...

Toinen minkä porvarit tulevat karusti huomaamaan on ilmaistyön teettäminen. Se ei pitemmän päälle käykkään kuin Strämsöössä.

Kun verokirstu tyhjenee kun ilmaistyöstä menee verovaroja n.2000e/per pää.
Eikä verotuloja tule mistään tilalle.

700e/ 10 kk työnantajalle+toimeentulotuki päälle 480e(+vuokra+sähkö+terveyskulut)

Eikä tule sosiaaliturva riittämään jos Viron keikkatyöläisille maksetaan toimeentulotukea,lapsilisät ja kotihoidontuet verovaroista ,työnantajien maksamien alle työehtosopimusten mukaisten palkkojen päälle.

Se pitäisi ymmärtää vaikka vain kansakoulun Ojalan laskuopinkin laskutaidolla.
Tai sitten on oman maan kansalaisilta karsittava sosiaaliturvaa rutkasti ja jättää heille vain maksumiehen rooli veroissa.

Käyttäjän JUKKAVUORINEN kuva
JUKKA VUORINEN

Jungnerin lausahdus:

"Maakuntien Suomi ei ole kaupungistunut samaa tahtia kuin muu Eurooppa. Onneksi olkoon SDP, Kokoomus, Keskusta ja muut puolueet. Olette kaikki päässeet perimmäisiin tavoitteisiinne. Nyt on aika etsiä uudet tavoitteet, ei pelkästään pitää kiinni saavutetuista onnistumisista."

Osoittaa harvinaislaatuista ymmärtämättömyyttä Suomi-nimisen maan luonteesta ja sen perustavaa laatua olevista ongelmista.

Kun demari puhuu saavutettujen etujen tai onnistumisten mahdollisesta karsimisesta ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun koko puolueen ideologia on jumittunut aataminaikuisiin saavutettuihin etuihin.

Kaupungistumisen näkeminen ratkaisuna Suomen ongelmiin kaipaisi perusteluja myös siltä kannalta, että minkä takia varsinkin pääkaupunkiseudulla pienituloisten elämä on korkean kustannustason takia lähes mahdotonta, mutta onnistuu kuitenkin jotenkin "maakunnissa".

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Marja-Liisa Kaikela kirjoitti, kommentti 49:
"Keskusta, Vihreät, Jotka aloitti "Kreikkavipit" ja velat ja velalla elvytykset? 4v syömävelkaa.
Kepuhan se Ahon hallituksellakin velat teki -90 luvulla.Kepu jakanut verokirstun tyhjäksi yritysten ja rikkaiden verovapauksilla.
jopa Perussuomalaiset.Jotka teki aloitteen ilmaistyöstä yrittäjille työttömiä toimeentulotuella?"

On melkoisen erikoista, jos Sdp vierastaa Keskustaa hallituskumppanina muka "rikkaiden verovapauksien" jakajana. Kuitenkin istutaan hallituksessa Kokoomuksen apupuolueena. Kokoomuksen puheenjohtaja sai vaalirahat rikkaalta eliitiltä, jonka etuja se aivan selkeästi ajaa hallituksessa ja muualla.

Kokoomus-ministeri Häkämies lähti kesken kaiken työnantajajärjestöön EK:hon hoitelemaan suurrikkaiden etuja. Nyt EK ei suostu kertomaan, miten se järjestelee firmoille veroparatiisietuja Luxemburgin kautta. Ja Luxemburgin pääministeri, "paikallisen Kokoomuksen" Juncker nostettiin EU:n komission puheenjohtajaksi.

Kokoomus, tuo "sen yhden prosentin" etuja ajava puolue, sopii Sdp:n hallituskumppaniksi kaikkein heikoimmin. Demarijohto ja sen ay-taustaiset "ökyministerit" eivät suostu sitä myöntämään, vaikka iso osa kannattajista on jo ajat sitten kertonut mielipiteensä - kävelemällä ulos ja siirtymällä äänestämään muita puolueita tai jättämällä typerät vaalit kokonaan väliin.

On siis jo huhtikuussa 2015 saatava vaaliblokki "meidän 99 prosentin" etuja ajamaan.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

SDP ei ole kok kumppanina jakanut verovapauksia .Kuten kepu teki -91-95 ja -07-11 kok kanssa.
Varallisuusvero -05 oli perheyritysten loppaama veronpoisto.
Jonka Ala-Nissilä kirjassaan kertoi olleen keskustan suunnittelema.
Ja kun hain tiedot verovapauksista -92-10 on niissä jokaisessa ollut kepu mukana.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

-92 Kepu/kok osittainen varallisuusveronpoisto.
Ahon hallitus päätti vuonna 1993 eriytetystä tuloverotuksesta ja
-Vanhasen hallitus vuonna 2005 listaamattomien yhtiöiden osinkojen verovapaudesta.

Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Markus Jäntti pitää pääomatulojen lievää verotusta keskeisenä syynä eriarvoisuuden kasvuun:

Käytännössä tuloerojen kasvua on vauhditettu veropolitiikalla.”

”Listaamattomasta yhtiöstä saatu osinkotulo on Suomessa verovapaata tuloa tietyin edellytyksin 90 000:een euroon saakka.
(Nyt 60 000e-12 Urpilainen)

Sille ei ole mitään perusteita ja eikä sellaista ole missään muussa maassa.”

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suurituloist...

2010 Kepu/kok
Kokoomukselle kelamaksun poisto
Kepulle takuueläke ,sulle,mulle lehmäkauppa.
Joka vei verokirstusta n.2 mrd. pois.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

On todella erikoista, että Sdp:n näkyvät poliitikot eivät lainkaan suostu keskustelemaan siitä, miten järkevää eli tarkemmin sanottuna järjetöntä on istua Kokoomuksen apupuolueena hallituksessa.

Ei myöskään haluta ottaa oppia Ruotsin ja muiden sivistysvaltioiden blokkivaaleista, jotka juuri hiljattain tuottivat demareille taas pääminiterin paikan.

Nämä kysymykset ovat Suomen demarijohdolle liian kipeitä asioita, tabuja.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Jospa Suomessa on äänestäjät nykyään "Sekundaporvareita"?
Ei enää palkansaajia.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

•EK-2009 Kelamaksun poisto
Vahva poliittiinen paine
– Keskusta ajaa, myös kokoomus myöntymässä?

-Osinkoverouudistus ... EK-päivä 31.3.2009, Jyväskylä31.3.2009 Tero Honkavaara

"Kuumaperuna" jätettiin tälle hallitukselle.

1.10.2010
Poliitikoille osinkoverouudistus on varmasti kuuma peruna - poliittinen itsemurha väärin ajettuna.
- Kukaan ei halua ottaa asiaa ennen vaaleja
päätöksenteon asteelle, koska kannattaa mitä tahansa esitetyistä malleista niin kumartaessaan ehkä jollekin äänestäjäjoukolle, pyllistää 101% varmuudella jollekin toiselle.
Ei ole ollenkaan kadehdittava työ olla päättämässä asiasta.

Se jääkin seuraavalle eduskunnalle -

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ja oppositiostahan sitä on helppo haukkua ,omia aloituksiaan . 2015 vaaleja ajatellen ja omaa kannatusta nostattaa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ja kun olen lueskellut asiakirjoja huomasin metkan asian. Kepuhallitus oli itsekkin valmistautunut vakuuksien pyytämiseen Irlannin ja Kreikan lainoille 2010. Virkamiehet eivät vain ehtineet saada sopimuksia valmiiksi. Joten Kataisen hallitukselle ne oli jo valmiita -11 Kreikan lainoihin. (syy vakuuksiinhan oli Urpilaisen) .
Lisäksi EVM oli luvattu jo maaliskuussa 2011.Kunnatkin oli saanut siitä jo tiedotteet . Summahan oli 11,2 mrd ilman suurenvaliokunnan lupaa .
EVM nousikin 14,2 mrd. Korot oli unohtunut Vanhasen ERVV sopimuksesta-10 johon tuo myös kuului.
Ja syyhän oli SDP Urpilaisen.Lisäksi kun oppositio vastusti Kreikan lainoja ,mutta unohtui kai 2010 sopimus. Kreikan laina aika 2018 asti.
Jonka porvarihallituksen puoueiden äänillä hyväksyttiin elokuussa -10 Kiviniemen hallituksessa.

Asiakirjat kertovat asioista mitä ei muuten tule tietoon . Kuuluu kai politiikkaan .Kansan ei tarvitse kaikkea tietää.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

VALTIOVARAINMINISTERIÖ TAUSTAMUISTIO; JULKINEN
3.5.2010

Ja tällä "varmuudella" Kreikan lainat myönnettiin:

Viimeaikaiset luonnonmullistukset esimerkiksi Islannissa ovat kuitenkin antaneet meille kaikille
muistutuksen siitä, että mikään ei tässä maailmassa ole 100,00 % varmaa.

Nykytiedoin voidaan kuitenkin todeta, että aina vuoteen 2018 asti ulottuvan lainajärjestelyn
kuluessa Suomen valtio
- saattaa saada

nettomääräistä korkohyötyä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Näinhän siinä sitten kävi ! Vastuu ei tietysti ole kenenkään ?
Kyllä kansa taas nekin maksaa.

Kreikan velat jäävät lainoittajille!

-Suomen, Saksan tai minkään muunkaan euromaan nykyinen tai seuraava hallitus ei siis näkisi lainattujen eurojen palautuvan ja vielä vähemmän korkojen kera.
http://yle.fi/uutiset/kreikan_velat_jaavat_lainoit...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset