Mikael Jungner

Kuka kantaisi huolta valtion taloudesta?

Jokainen sukupolvi näyttää tekevän uudelleen samat virheet. Lipposen ja Niinistön kaudella 90-luvulla etsittiin ja löydettiin perusviisaus verotukseen. Veropohjan on oltava laaja, poikkeuksia on oltava vähän ja verotuksen tason on oltava alhainen. Tällainen neutraali verotus on parasta talouspolitiikkaa. Se on selkeä, se kerää valtion kassaan riittävästi rahaa eikä se ole kohtuuton kenellekään.

Nyt nuo viisaudet ovat päässeet unohtumaan. Verotukseen tehdään erilaisia poikkeuksia ja erityisjärjestelyjä. Miljardit katoavat valtion kassasta ilman merkittävää kasvuvaikutusta Suomen talouteen. Vertauskuvallisesti valtion purteen porataan reikä toisensa perään. Mitä useampia reikiä, sitä enemmän vettä virtaa sisään ja sitä rankemmin joutuvat jäjellejääneet verovelvolliset kansalaiset pumppaamaan pitääkseen yhteisen purtemme pinnalla.

Mistä tämä tuli mieleeni aurinkoisena iltapäivänä? Kuulin että useat ravintolat, Linnanmäki muiden mukana, eivät laske hintojaan arvonlisäveron laskiessa. Tähän ravintoloilla on toki oikeus. Samalla ne osoittavat, kuinka tehottomia summittaiset, haulikolla taivaalle ammuttavat veronkevennykset ovat. Eikö ketään huolestuta valtion hurja velkaantumistahti? Jopa 13 uutta velkamiljardia tänäkin vuonna, suurin osa syömävelkaa. Mitähän Lipponen ja Niinistö tuumaavat nykymenosta?

Valtion talous on pahasti kuralla, kun uusi hallitus astuu ensi keväänä remmiin. Vastuuttomuudesta ja ymmärtämättömyydestä maksetaan silloin kova hinta.

 Mikael Jungner

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Onhan siellä ne parisataa kansan valittua ja heidän keskuudestaan valittu hallitus joiden viime kädessä vastuu pitäisi kantaa. Heidän ammattitaitonsa ei vain näytä oikein riittävän kun etujärjestöjen lobbarit laittavat virkamiehet työstämään päätösesityksiä mieleisekseen. Harvoin noita työryhmä- ja virkamiesvalmisteluita uusiksi menee, mediamaksu oli kovan kritiikin jälkeen virkistävä poikkeus.

Ihme juttu!

Olen täysin samaa mieltä! (En edes ole demariäänestäjä.)

Sannoovat nuo jotka jaksavat muita taseita kurkkia että Sinunnii kaavella YLE:ssä pantiin budjetti kuntoon kikkailemalla! Elä heti Siilinjärven kaappa-apulaista ala haakkumaan !

Käyttäjän reijotossavainen kuva

"Valtion talous on pahasti kuralla, kun uusi hallitus astuu ensi keväänä remmiin. Vastuuttomuudesta ja ymmärtämättömyydestä maksetaan silloin kova hinta", sanoo yllä Jungner.

Totuus on se, että niin Suomessa kuin ulkomailla, niin paikallistasolla kuin valtioidenkin tasolla demareiden johdolla talousasiat on hoidettu yleensä leväperäisemmin kuin mitä ns. porvareiden toimesta.

Telkkarista jäi mieleeni, kun Jungnerilta kysyttiin, miten rahoitetaan demareiden mielestä lisääntyvät eläkkeet. Toveri Jungner vastasi, että se hoituu, kun työnantaja lopettaa työntekijöiden kiusaamisen.

Poliittinen sanahelinä on Jungnerilla näköjään "hyvin" hallinnassa.

Kaupan osalta tuo alv alennus on jo palautunut osittain ennalleen tuotteissa.
Heinäkuun 1 päivä nousee kaikki alv 1 % eli ruokakori kallistuu jälleen. Diecel polttoaineena ympäristöystävällinen ja se nousee myös.
Hajoitusvaalit eduskunnan osalta jo nyt ja uusi uljas sinipuna tilalle.

Vaikka minä !

Eli KUN Suomessa on 700 000 VIRKAMIESTÄ ja KUN ne rahat menee niitten ( Verosyöttiläsosuuden ) palkkoihin + KAKSIKIELISYYTEEN niin miksi kansanedustajat eivät yksinkertaisesti saneeraa JOKA AINOATA TAKAHUONEIDEN TARPEETONTA TYYPPIÄ ?

Valtion Budjetista katetaan velalla jo n. 30 % !
Entä jos verotulot romahtavat Työttömyyden ja Viennin romahtamisen vuoksi 25 tai jopa 50 % , niin mitä sitten ?

Myöskin; Sinä olit YLE n TJ, voisitko kertoa miksi siellä on n. 3500 ihmistä töissä ?
Ja pitääkö paikkansa että puolet niistä on alkoholisoituneita ?
Miksi BBC llä on vain alle 1000 vaikka Englannissa on väkeä yli 10 x enemmän kuin Suomessa?

VeliSynkkä
Paholaisen Casino ja Absurdistanin Sanomat

Paholaisen Casino ja Absurdistanin Sanomat on vahva kansalaisvaikuttamista ja kansalaisjournalismia, vaihtoehtoista politiikkaa ja mediaa sisältävä ja käsittelevä yhteiskunnallinen sivusto.

Varjovaalit -kysely

Junger osui oikeaan, veronkevennykset ovat olleet tehottomia, hyvä esim. tämä ravintoloiden alv., selkeä tulonsiirto omistajille, ei mitään työllistävää vaikutusta.

Käyttäjän pekkalampelto kuva

Kyllähän alhaisempi verotus huokuttelee alalle uusia yrittäjiä ja pitää useampia nykyisiä ravintoloita pystyssä. Hinnat lähtevät laskuun vasta sitten, kun uudet tulokkaat tuovat lisää kilpailua.

Joidenkin alojen verosuosiminen voisi olla järkevää sosiaaliliberalistista politiikkaa, kuten esim. terveellisen ruoan alhaisempi verottaminen ja vastaavasti epäterveellisen ruoan korkeampi verottaminen.

Eivät ne rahat veronkevennyksillä valtion kassasta katoa. Ihme ajattelutapa, että valtiolla on omistusoikeus kaikkien ihmisten tuloihin ja yritysten voittoihin ja jos veroaste onkin vähän alle 100 %, niin sitten alkaa valtio menettää rahaa. Perusdemariajattelua, jossa yritysten voitonteko on suurinta syntiä mitä maa päällään kantaa.

Kyllä työllistävien palvelualojen tukeminen verokevennyksin nyt vaan on järkevää talouspolitiikkaa ja kaikenlaiset työllistämistuet puolestaan rahan kaatamista kankkulan kaivoon.

niin kauan kun valtiolla on rahapaja toimivine koneineen, ei luulisi rahapula vaivaavan

Jos ravintolat pitää veroalen itsellään niiden tase tervehtyy. Mitä vikaa tässä on? Ennemmin tai myöhemmin se "väärin saatu raha" valuu kuitenkin takaisin verottajalle omistajien kulutuksen myötä. Sitä paitsi mitä enemmän on omavaraisia ihmisiä sitä vähemmän tarvittaneen veroja? Sehän juuri ei sossuille sovi.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Linnanmäen (Lastenpäivänsäätiö ja kurdit-somalit-maaottelu) hampurilaisten hinnan esittely puiston edeskäyvän toimesta oli aamun radiouutisissa vastenmielisintä besserwisserismiä, jota 3. sektorilta konsanaan on kuultu.

Särkänniemen vastaus - ei lasketa hampurilaisen hintaa - oli yhtä etova.

Heiltä olisi pitänyt kysyä, mitä on tuossa minipurilaisessa olevassa pihvissä muuta kuin kanan peräsuolta. 'Tuskin muuta. Jos pihviä yleensä on?

Me kierrämme - 5 lasta - nuo puistot ja Tykkimäen tänä vuonna ja tästäedes kaukaa ja käymme nauttimassa Mäkkärin halventuneet cheeset.

Ja äänestämme demareita huhtikuussa - Lapissa! Täällä Hese on hintoja laskemassa, samoin S-ketju.

#4:"Telkkarista jäi mieleeni, kun Jungnerilta kysyttiin, miten rahoitetaan demareiden mielestä lisääntyvät eläkkeet. Toveri Jungner vastasi, että se hoituu, kun työnantaja lopettaa työntekijöiden kiusaamisen."

No, eiks se muka näin oo:)

Muuten Jungner on ihan oikeassa mutta mielestäin toi Linnanmäki ei ole oikein hyvä esimerkki kun se Lasten päivän säätiö on kuitenkin siinä takana ja toivottavasti rahat meneekin enemmän kohteeseen kuin "make-a-wish" tyylisessä bisneksessä.

Hyvä Mikael poika!
Kuka toi tiedoksi eduskuntaan siirtymisestä euroon? Eli menetimme päätäntävallan oman valuutan säätelyyn tarvittaessa?
Kuka antoi ennakkotietoja markan kurssista?
Tiedätkö ketkä veivät UPM-yhtiön Yhdysvaltoihin, josta maksu koitui veronmaksajille?
Tiedätkö muuten mistä puolueesta nämä henkilöt olivat ja mikä puolue oli päähallitusvastuussa?

Ystävällisin terveisin:
Heikki Parviainen
kunnanvaltuutettu/ kansainvälinen toimittaja
Nummi-Pusula
Eduskuntavaaliehdokas
Itsenäisyyspuolue Uusimaa vpj.
Puoluehallituksen jäsen

Mielestäni se ei saisi olla oikeisto vastaan vasemmisto kysymys, jos puhutaan siitä, että kaikkia tuloja tulisi verottaa tasapuolisesti. Itse näen sen puhtaasti tasa-arvokysymyksenä. Kaikkein käsittämättömintä on, että jotain tuloja ei veroteta lainkaan. Verottomuuden kannattajien tulisi antaa todella vahvaa näyttöä siitä, mitä muuta kautta samasta tulosta vastaava verohyöty tulee valtiolle kiertotietä käyttöön. Pelkkä mahdollinen kiertotie ei riitä vaan näytön tulisi olla täysin aukoton ja kiistaton. On mahdotonta mitenkään perustella, että veronmaksuvelvollisuus kuuluisi vain osalle kansaa.

Jos joku on veronmaksuvelvollisuuden kattavuudesta erimieltä, niin mielelläni lukisin hyviä perusteluja, vaikka niihin tuskin uskonkaan. Perusteluiksi ei voi mitenkään riittää jonkun puolueen nimi, koska se ei ole perustelu.

Huomasin ettei Junger maininnut mitään leikkauksista eli seuraa demari linjaa, että valtion pitää olla suuri ja työpaikat siellä ikuisia. Monissa maissa on ongelma ettei valtio tee tarpeeksi, Suomessa meillä on ongelmana, että se tekee liikaa ja puuttuu liian moneen asiaan.

Ihmettelen syvästi millä lihaksilla Mikael Jungner pullistelee?

Mies joka ei suostunut sovittamaan YLE:ä todellisiin menoihin vaan onnistui kiristämään poliitikoilta rahat tulevaa ja yhä täysin epärealististä sisältöä vastaan. No Mikael palkitsi kaverit ikuisuus viroilla YLE:ssä.

No tämä mies sopii hyvin SDP:n jossa aina toisten raha on omaa. Puolue jossa harva, jos kukaan on tehnyt rehellistä työtä.

No tosiasiassa Mikael meni duuniin jossa oikeata työtä ei tarvitse pelätä ja palkkioksi löytyy sitten taas uusi palkkiotyö sitten, kun tarvitaan.

Äänestäkää SDP kumoon lapissa, niin hiljenevät ne vähäisetkin lapinhullut.

Käyttäjän leskinen kuva

Niinpä, kuka kantaisi huolta valtion taloudesta? Hyvä kysymys! Muistelen, että ainakin Lipponen ja demarit, ollessaan hallitusvastuussa, kantoivat kovasti ja äänekkäästi huolta raharikkaiden toimeentulosta poistamalla mm. omaisuusveron j.n.e! Muistanko oikein?

Linnanmäen omistaa valtio eri säätiöiden kautta ja Särkäniemen taas Tampereen kaupunki. Kannattaakin laittaa valitukset vaikkapa eduskuntaan, jos hinnoista on valitettavaa.

Kuka kantaisi huolta valtion taloudesta? kuului Jungnerin kysymys.
Vastaus on itsestäänselvyys:
Demareiden yksipuoluehallitus.

Asiaa ohuesti sivuten:

Miksi tuolalisia eläkkeelle kaatuvia idiootteja on ylipäänsä töissä enää missään - sen Linnanmäen urvelon esitys oli niin ala-arvoinen, että en mene koko puistoon enää.

"Jos laskemme hintoja, asiakkaat menevät sekaisin."

Mitään en toivo niin paljon kuin sitä, että seuraavassa hallituksessa olisi yhtenä puolueena SDP. Ja mielellään Jungner yhtenä ministerinä, jotta saisi vastata sanoistaan, joiden en usko tiukan paikan tarkoittavan yhtään mitään. Arvostelu toki onnistuu.

Joskin, siltä varalta että hallitusvastuuta irtoaa, Jungner kirjoitti jo valmiin takaportin epäonnistumisen syyksi:
"Valtion talous on pahasti kuralla, kun uusi hallitus astuu ensi keväänä remmiin. Vastuuttomuudesta ja ymmärtämättömyydestä maksetaan silloin kova hinta."

Silloinhan SDP taas kerran syyttää edellistä hallitusta. Tämänhän he osaavat.

Ja vakavasti sanottuna. Odotan SDP:ltä linjausta energiapolitiikkaan, eli Mikael, kannatatteko ydinvoimaa vaiko ette. Niin kauan kun puolueeltanne ei mitään selkeää ja ymmärrettävää linjaa asiaanliittyen kuulu, ainoa vaihtoehto on äänestää Kokoomusta. Vaalit lähestyy, jotakin selkeää voisi sanoa sen lisäksi että rakastat kaikkia. Se ei ainakaan mulle riitä.

Kyllä Perussuomalaisen Seppo Leskinen muistaa oikein!

Pankkijärjestelmä sanoi poks! Pelureiden Ponzi-pyramiidi

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/19017/pankkijarjestelma-sanoi-...

Suomen sosiaalidemokraattinen historia on luonut maahamme liudan virkamiehiä jotka taistelevat henkeen ja vereen tarkoituksettomuutensa tarkoitukseksi. Sopiikin kysyä, että millaisia tehokkuuden mittareita virkamiehiin voi soveltaa? Nämä kun tahtovat itse laatia mittarinsa ja tuoda julki ne perusteet joilla heidän tehtävänsä on välttämätön ja jättää tuomatta julki ne seikat joilla voidaan osoittaa turhamaisuudet ja tarpeettomuudet Virkamiehet pyrkivät pitämään yllä elitististä asemaansa jossa voi nauttia markkinavoimia rasittavilta tulosvastuilta.

Parasta olisi löytää vastaus siihen, että kuka tyytyisi vähempään ja mistä olisi valmis luopumaan jonkin sijasta, että saavutettaisiin tilanne, jossa olisi aitoa huolenpitoa yhteiskunnasta. Sen sijaan kukaan ei tyydy mihinkään, mikään ei ole tarpeeksi, kaikki on saatava välittämättä siitä, että mikä olisi tarpeellista tai tarpeetonta ansaitusti tai ansiotta saavutettua. Sosiaalidemokratian varjolla jälkimmäiselle osuudelle löydetään helppoa oikeutusta sisällöttömän, vanhakantaisen ja oikeutuksettoman neuvostohenkisen retoriikan kautta.

Näyttää siltä, että valtiomme taloutta ei hoida kukaan. "Valtiomiehemme" juoksuttavat rahojamme hätiin, kun pankit ovat maailmalla vaikeuksissa. Kotimaassa kaikki pyörii kohta valtio tuella.

Verokirjatyötä ei kohta enää ole kuin valtiolla ja kunnilla ja nekin maksetaan veroilla. Oikeita veronmaksajia ei lähivuosina enää ole.

Mikä olikaan tämän hallituksen "visio" (unenomainen näky).

Käyttäjän heikkiparviainen kuva

Ei ole enää veronmaksajia!
Miten käy kuntatalouden? Miten käy lasten ja vanhusten?
Nykyään terveyspalveluja pyörittävät isot ulkomaiset firmat, jotka eivät maksa pätkääkään veroja Suomeen. Firmat haluavat tuottaa voittoa!
Jos ei tuota, niin lähdetään muualle. Kaikki ovat "heitteillä" sen jälkeen, osa jopa nyt kun kuntien harkinnanvaraiset toimeentulotuen lisäosat ovat melkein lopetettu.
Suomalaiset köyhtyy, rikkaat rikastuu. Yritykset määräävät hinnat ja maksettava on!
Valta on näillä harvoilla rikkailla!
Katsokaapa kuinka tulee kohta käymään kuntien valtionosuuksien, kun vaalit on käyty?
Katsokaa kuinka tulee käymään kelan eläkkeiden?

Takuuvarmasti vaarallisesti Suomalaisia ajatellen!

Muutos on tultava. Älkää uskoko eduskunnan alaisen Ylen toimintaan ja sen Gallupeihin ennen vaaleja, koska juuri demarit määrävät itselleen hyviltä näyttävät luvut. Älkääkä uskoko maikkareiden Galluppeja, sillä niille maksetaan siitä että saadaan oma kannatus näyttämään hyvältä!
Miettikääpä?

Heikki Parviainen
kunnanvaltuutettu / kansainvälinen toimittaja
Nummi-Pusula
Kansanedustajaehdokas
Itsenäisyyspuolue / Uusimaa vpj.
Ipun puoluehallituksen jäsen

Ja minä kun luulin että velkaa joudutaan ottamaan laman takia eikä ravintoloiden muutaman prosentin veroalen takia. Veroale laitettiin varmaan Kokoomuksen taholta eteenpäin siksi että edes jossakinmäärin pystyttäisiin mainitsemaan että vaalilupaukset on täytetty. Veroaleja olisi tullut varmaan enemmänkin jos ei tämä lama olisi iskenyt ikävän sopivasti. Valtion pitäisi pyrkiä pitkäaikaiseen vastuulliseen lainojen takaisinmaksuun ettei tulisi kasvavia korkomenoja, jotka ovat kyllä mielestäni varsin ilmaan heitettyä rahaa.

Valtion verotulo on kuin tietokoneen kiintolevytila, tai prosessoriteho. Vaikka kuinka sitä kasvattaisi, jää se kohta jo riittämättömäksi.

Jos kaikki ongelmat ratkaistaan verotusta korottamalla, niin siitä ei tule koskaan loppua, vaikka Lafferin kurvi ollaan ohitettu jo ajat sitten.

Olisi syytä palata miettimään perusasioita. Voisivatko ihmiset tehdä jotain itsekseen, ilman valtion pakkovaltaa?

"Suomen sosiaalidemokraattinen historia on luonut maahamme liudan virkamiehiä jotka taistelevat henkeen ja vereen tarkoituksettomuutensa tarkoitukseksi. Sopiikin kysyä, että millaisia tehokkuuden mittareita virkamiehiin voi soveltaa? Nämä kun tahtovat itse laatia mittarinsa ja tuoda julki ne perusteet joilla heidän tehtävänsä on välttämätön ja jättää tuomatta julki ne seikat joilla voidaan osoittaa turhamaisuudet ja tarpeettomuudet Virkamiehet pyrkivät pitämään yllä elitististä asemaansa jossa voi nauttia markkinavoimia rasittavilta tulosvastuilta.

Parasta olisi löytää vastaus siihen, että kuka tyytyisi vähempään ja mistä olisi valmis luopumaan jonkin sijasta, että saavutettaisiin tilanne, jossa olisi aitoa huolenpitoa yhteiskunnasta. Sen sijaan kukaan ei tyydy mihinkään, mikään ei ole tarpeeksi, kaikki on saatava välittämättä siitä, että mikä olisi tarpeellista tai tarpeetonta ansaitusti tai ansiotta saavutettua. Sosiaalidemokratian varjolla jälkimmäiselle osuudelle löydetään helppoa oikeutusta sisällöttömän, vanhakantaisen ja oikeutuksettoman neuvostohenkisen retoriikan kautta."

Ihanaa Jani K. K. L. - perustetaan yhteinen puolue! Verojen alentaminen

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Mikael J.:"Lipposen ja Niinistön kaudella 90-luvulla etsittiin ja löydettiin perusviisaus verotukseen. Veropohjan on oltava laaja, poikkeuksia on oltava vähän ja verotuksen tason on oltava alhainen. Tällainen neutraali verotus on parasta talouspolitiikkaa. Se on selkeä, se kerää valtion kassaan riittävästi rahaa eikä se ole kohtuuton kenellekään."

Lipposen ja Niinistön kaudella löydettiin ilmeisesti myös keinot, joilla ohjata verotuksen rahavirrat muuanne kuin 90-luvun lamaleikkauksista kärsimään joutuneiden tilanteen parantamiseen (opiskelijat, lapsiperheet, työttömät, eläkeläiset jne). Vai kuinka selittäisit tämän:

”14.10. [2002] Talous*Sanomat kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan Suomen julkinen sektori käytti v.1999 verotuloista 69,3%. Tämä määrä oli tutkimuksen mukaan n. 20% enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Hyvinvointipalveluihin Suomi käytti kuitenkin n. 20% vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin käytetään.”

Elintasosi on lainaa. Suomen valtio ahmii velkaa ennätysmäärin pitääkseen sinut tyytyväisenä, koska sinä voit äänestää seuraavissa vaaleissa. Hallitus ja oppositio kuvittelevat, että sinä haluat kaiken tässä ja nyt, etkä välitä huomisesta. Kun valtio tuhlaa yli varojensa, sitä kutsutaan kauniisti elvytykseksi. Suomen velkaa lyhentävät – jos pystyvät – tulevat sukupolvet, koska ne eivät voi äänestää seuraavissa vaaleissa. Heiltä ei ole kysytty mitään. Jokainen suomalainen saa syntyessään 274 euron arvoisen äitiyspakkauksen ja 13 000 euroa valtion velkaa – ja kotikunnan velat siihen päälle. Fiksua ja vastuullista?

http://velkakello.fi/

Mikä on totuus suomen veloista?

Valtionvelka ja valtion muut velka- ja maksusitoomukset
Aina mainitaan valtionvelka ja päivitellään sitä ja sen korkoja. Harvoin puhutaan niistä muista "off-balance sheet" eli taseen ulkopuolisista sitoomuksista. Tässä mainio selvitys siitä mitä kaikkia sitoomuksia USA:lla on.

National Debt Crosses $13 Trillion Mark

But, that's only a small part of the story.
TOTAL DEBT & UNFUNDED OBLIGATIONS.
$7.7 Trillion Total Money Supply (Debt - all borrowed money)
$57.0 Trillion Total Combined Debt (National, Business and Personal)
$65.5 Trillion Unfunded Obligation (Soc. Sec., Medicare, Medicaid, etc.)
$23.7 Trillion TARP Bailouts (and you thought it was only $700 Billion)
$3.27 Trillion Stimulus
$2.0 Trillion The Federal Reserve Will Not Disclose
$1.0 Trillion Line of Credit to Greece
$0.275 Trillion Foreclosure Rescue (UPDATED)
plus
$99.0 Trillion Unfunded Pensions and Health Care Liabilities

$259.445 TRILLION in DEBT

260 biljoonaa. Jaa tämä 310 miljoonan ihmisen kesken ja saat 860.000 dollaria/henkilö.

Tästä seuraa tietysti kysymys: Miten Suomen tilanne? "Suomen Velkakello" antaa ihan liian ruusuisen kuvan Suomen velkatilanteesta.

http://talousdemokratia.blogspot.com/2010/06/valtionvelka-ja-valtion-muu...

Sanoma tiivistettynä:

"Sinipuna löysi perusviisauden, joka on katoamassa kun keskusta on demareiden paikalla. Ensi kevään vaaleissa vaihtoehtoina ovat siis perusviisaus tai tyhmyyteen perustuva keskusta-ankeutus. Äänestä mua ja tuu mun feisbuukbaddiks, joohan? Terveisin perusviisas optimisti"

>Lipposen ja Niinistön kaudella 90-luvulla etsittiin ja löydettiin perusviisaus >verotukseen.

Kuvittelin, että rakkaudenlähettiläs poikkeaisi bloggaajana edukseen ja vastailisi kommentoijille, mutta taitaa mennä perusdemareilla nuoteilla: Viisaus on annettu ja repikää siitä alamaiset.

Selitäpäs nyt ensiksi vaikka se, mihin onnistuit hukkaamaan YLEn omaa pääomaa viidessä vuodessa 49 miljoonaa?

#29. "vaikka Lafferin kurvi ollaan ohitettu jo ajat sitten."

Lafferin kurvi/käyrä on pseudotiedettä ;-)

"Prof. Patrick Minford: "Lafferin käyrä on hölynpölyä".

http://www.uusisuomi.fi/raha/70213-rikkaiden-veroeduista-nousi-poru#comm...

Onnea tuoreelle puoluesihteerille. Ja kiitos sananvapauden kunnioittamisesta ja oven poistamisesta kansan ja johdon väliltä.

Niinistö ja Lipponen olivat säilyttäjiä (vs.Aho)

Nyt ei Nokia pelasta eikä pieni pilkunviilaus verotuksessa(jota on oikein kritisoidakin). Valtion talous on saman ongelman edessä kuin Yle. Valitettavasti.
Kustannukset kasvavat väen vähentämisestä huolimatta mutta rahoitusta ei tahdo löytyä.

Jos ei hyvällä niin pakolla. Koko maailmantalous on muutoksessa. Länsimaat horjuvat velkataaakan edessä eikä elpyminen ole niinkään uskottava vaihtoehto kuin uuden rakentaminen. Kuka Suomessa uskaltaa ensimmäisenä sanoa ettei me elvytä vaan pitäisi alkaa luomaan uutta.

Isot ikäluokat kamreerien johdolla pyrkivät säilyttämään etunsa ja valtansa. Vaan onko se edes mahdollista.

Muistuu mieleeni tilaisuus, jossa ajelimme VRn vuokratulla junanvaunulla kokoustaen erään energiatyöryhmän kokouksessa. Valtion virkamieskonsultit haukkuivat meitä yrittäjiä laiskoiksi, koska toimialan vienninedistämisrahoista oli käyttämättä reilu osa. Ensi vuonna energiatyöryhmä ei saisi budjetissa lisättyä määrärahojaan. Nykyisin virkamiehet työllistävät yhä enenevässä määrin itse itsensä. Siihen varsinaiseen tarkoitukseen, palvelemaan kansalaisia, jää vähän aikaa. Saavutettavuus on huono ja työn vaikuttavuus on heikko.

Jungner voisi selittää myös miksi palkkasi 2009 64 uutta työntekijää, vaikka YLE:n henkilöstöä pitäisi vielä vähentää.

Ja lisäksi sen, miksi alvin alennus menisi hukkaan ravintola-alalla, joka on kärsinyt lamasta, varsinkin pienet Jaskan-baari työmaaruokalat, joita pyöritetään omistajavoimin.

Käyttäjän pahis kuva

Valtion talous tulee olemaan niin kauan kuralla kuin korruptoituneet poliitikot (kuten esimerkiksi demarit, kokoomuslaiset ja kepulaiset) ovat siitä vastuussa. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot - eli mikään veropohja ei auta, oli se kuinka optimaalinen tahansa, kun suurin osa rahoista menee ihan vääriin kohteisiin, joista ei ole tavallisille kansalaisille mitään hyötyä.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi/104 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

VAIN IHME VOI PELASTAA KAPITALISMIN
Tiede ei usko ihmeisiin.

Paljonko tähän mennessä elvytyksen nimikkeellä on otettu velkaa ja mihin ne on Kataisen mielestä kulutettu?

LEHDELLÄ ON VALLANKUMOUKSELLINEN ILME. VAIHTUVAT SIVUT:
VIIKKO-LIITE: www.markusreed.julkaisee.fi/82
PÄÄKIRJOITUS: www.markusreed.julkaisee.fi/83

Käyttäjän ejv54 kuva

Täsmälleen - veropäätöksessä ilman velvoittavuutta laskea hintoja löysi ymmärtämättömyys vastuuttomuuden.

Siis palkitaan itse asiassa niitä jotka on ahneita jotka ei kanna vastuuta vaan ottaa kaiken minkä ikinä saa - ja kiittää vaan että kiitos kun annoitte ihan pyytämättä mulle lissää rahnukkata.

Niin - tämä yhtälö pitää saada poikki - naivit ymmärtämättömät ruokkii vastuuttomia.

Tervetuloa Mikael blogeihin. Jo otteestasi huomaa että tekijämiehiä aivan oikeutetusti eduskuntaan.

"Verotuksen tason on oltava alhainen"

Eikä ALV:n alentaminen ole juuri pyrkimystä tuohon?

Käyttäjän ejv54 kuva

44. Kerropa muuten Gagarin ymmärsitkö mitä sinua edeltävässä kommentissani tarkoitin. Veikkaan että et - ja sen huomaa omasta kommentistasi ;)

#45:
Markkinatalous ei toimi noin. Jos itse olisit pieni ravintolayrittäjä, joka sinnittelisi tienatakseen päivittäisen leipänsä ja maksaakseen vekselinsä, niin toki ensisijaisesti ajattelisit oman bisneksesi kannattavuutta ja tekisit päätökset siltä pohjalta. Siis myös ottaen huomioon, että alemmat hinnat saattaisivat houkutella enemmän asiakkaita. Alhaisempi vero antaa lisää kilpailutilaa ravintoloiden hinnoittelulle vaikka ne kaikki eivät heti automaattisesti siirtäisikään veronalennusta hintoihin.
Suomessa ei ole hinnanmäärittelysäännöksiä taloudessa vaikka jossain vaiheessa suurdevalvaation jälkeen 60-luvun lopulla kokeiltiinkiin ns. valtalain muodossa hintasäännöstelyä. (Silloin ranskanleivän nimi muuttui erikoisranskanleiväksi, jonka hinta oli tietysti korkeampi...)

Uskovaisen kirjoituksen tuntee aina täydellisestä yksipuolisuudesta. Asiantuntijan erottaa heti asioiden monipuolisesta tarkastelusta. Uskoivaisten poliittista merkitystä pitäisi jotenkin rajoittaa.

Alustajalla ei ollut tietoa edes perimmäisestä valtiontalouden ongelmien aiheuttajasta eli huonoista suhdanteista.

Niin, tuota ravintoloiden alentuvaa alvia ravintolat itsi vinkui ja vonkui. Perusteena oli "Alhaisempi alvi, alhaisempi hinta. Ja kun hinta laskee niin saadaan lisää asiakkaita ja sitä kautta lisää työpaikkoja."

No hinta ei laskenut vaikka alvi laski, joten tuo ravintoloiden oma päättelyketju meni sitten suoraan metsään. Eli häviäjä on kuluttaja, joka myös veronmaksajana sitten kuittaa tuon kadonneen veron osuuden.

Käyttäjän ejv54 kuva

48. Siis ne jotka vinkui eikä sitten alentaneet hintaa kusetti.

46. Luepas Gagarin vielä mitä sanon erään kytkennän katkaisemisesta niin saat suuuuuuuuren oivalluksen siitä mikä on politiikan ja markkinatalouden suhteissa perusteellisesti pielessä.

Käyttäjän kveikko kuva

"Vastuuttomuudesta ja ymmärtämättömyydestä maksetaan silloin kova hinta"

Toivottavasti sinä et joudu tuon vastuuttomuuden ja ymmärtämättömyyden maksumieheksi millään tavalla.

Jos 1+2 = 2,4 niin veikkaan, että parhaiten tästä valtion taloudesta huolehtii SDP.

Jos 1+2 = lähes 3, niin veikkaan, niin veikkaan, että parhaiten tästä valtion taloudesta huolehtii SDP.

Jos 1+2 = -+38, niin veikkaan, niin veikkaan, että parhaiten tästä valtion taloudesta huolehtii Vihreät(ilmastonmuutoslisä).

'Telkkarista jäi mieleeni, kun Jungnerilta kysyttiin, miten rahoitetaan demareiden mielestä lisääntyvät eläkkeet. Toveri Jungner vastasi, että se hoituu, kun työnantaja lopettaa työntekijöiden kiusaamisen.'

Tämä oli päässyt menemään itseltäni ohi. Kiitos! Aivan hemmetin hyvin sanottu! Jokainen +50-vuotias työelämässä vielä mukana oleva ei-johtaja tietää tasan tarkkaan mitä tuo tarkoittaa.

Käyttäjän ejv54 kuva

52. Haaaaaa - Jungnerin vastaushan oli suorastaan nerokas.

Hemmetti - hän kai tarkoitti että kun ihmisiä ymmärretään paremmin vanhempana työssä niin viihtyvätkin - ettei kiusata suorituspaineilla jotka ei oikein enää istu yli 55 v kuten alle 40 v.

Sosialidemokratia ei luo mitaan - se vain syo toisten evaita.

Käyttäjän indy kuva

joo... tämä päivä vei jungnerin neitsyyden täällä usarin blogistanissa. nostokin tuli, ja se menne sotsiaalidemokraattien puoluesihteerin hanimuunin piikkiin. mutta seuraavaksi kaivataan asiaa ja substanssia.

älä kysy miksi vaan vastaa minkä vuoksi...

demartien palvelutalo on saanut vahvuuteensa vänrikki junghausin. porukassahna löytyy: komentoora jutta, sulhaspoika erkki, hovimimmi MGR, komppanianupseeri eero ja ihan tawallinen ilkka ja muut tavikset. muppet-aitiossa onkin hurttiukko lipponen, vanha manu, talkkari-tarja ja mahtitsaari.

Alustajalle haluan lähettää terveiset, että digimuutoksen jälkeen en ole entisen työpaikkasi roskaohjelmia seurannut. Sitä ennen naureskelin mm. uutisten yksipuolisuudelle ja mm. USA:n Israelin ja yleensä vapaitten maitten vastaisuudelle. Mm. vaaliohjelmien tökerö yksipuolisuus oli todella törkeää demokratian vastaisuutta. Koko laitos oli mielestäni uskomattoman heikon laadun ja matalamielisyyden tuottaja.

TV ja radio on vanhanaikaista tiedonvälitystä. Nykyaikaa ja tulevaisuutta on vapaa media-aineiston valinta ja välitön käyttöönotto.

Ihmetyttää poliitikkojen typerä yksipuolisuus kirjoittelussa.

48. Eiväthän ne hinnat ole vielä tässä kuussa laskeneetkaan, ja kannattaakohan esimerkeiksi ottaa kesän auki oleva huvipuisto tai mäkkäri kun uutisissa on lukenut myös että:

Suuret ravintolat ja ravintolaketjut lupaavat alv-alennuksen näkyvän hinnoissa

Noin 3 500 suomalaisravintolaa on ilmoittanut Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry:n nettisivuilla alentavansa hintojaan 7,4 prosenttia. Määrä vastaa liikevaihdossa jo valtaosaa alan liikevaihdosta.

Jokainen sukupolvi näyttää tekevän uudelleen samat virheet. Lipposen ja Niinistön kaudella 90-luvulla etsittiin ja löydettiin perusviisaus verotukseen. Veropohjan on oltava laaja, poikkeuksia on oltava vähän ja verotuksen tason on oltava alhainen. Tällainen neutraali verotus on parasta talouspolitiikkaa. Se on selkeä, se kerää valtion kassaan riittävästi rahaa eikä se ole kohtuuton kenellekään.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Kannattaa muistaa, että liikevaihtoveron muuttaminen kertaantumattomaksi arvolisäveroksi suunniteltiin Harri Holkerin hallituksen (1987-1991) aikana tai jo sitä ennen Sorsan IV hallituksen aikana.

Asiantuntijoina olivat Edward Andersson ja Kari S. Tikka, joka menehtyi kahden murhaamana tultuaan homobaarista kahden nuoren kanssa kotiinsa yöllä.

Veropohjan laajentamista eli parturi-kampaajien sälyttämistä uudelle korkealla verolla, sanottiin "vuosisadan verouudistukseksi". Tuolloin ei ollut valtiovarainministerinä Iiro Viinasta eikä Sauli Niinistöä. Paavo Lippostakaan ei ollut valtioneuvostossa, vaan uudistus meni ekonomi (alempi ja lyhyempi tutkinto) Ulla Puolanteen nimiin.

Valtiovarainministeriössä painatettiin oikein mainoslehtikin joka kotiin jaettavaksi otsikolla "Verotus kevenee!" Tämän jälkeen valtio, myös kirkkovaltio on jakanut koteihin vain kaksi muuta tiedotetta: Eero Huovisen ankaran ja oikeistolaisen Vähä-Katekismuksen sekä Suomen perustuslain 1999 (2000).

Ei kannattaisi oikeastaan jatkaa Paavo Lipposen kanonisoimista. Hän tuli Ahon hallituksen liukkaille, kun pahin oli jo ylitetty. Verouudistusajattelu alkoi Holkerin halituksen aikana suhdannekuoppaan, jolloin arvonlisäverotuotto romahti. Ajatukset ALV-uudistuksesta olivat ilmeisesti ituina Anderssonin ja TIkan päissä Sorsan IV hallituksen aikana.

Onko puoluesihteerillä elektronista muuria vai toimiiko mikael.jungner at sdp.fi .

Käsittääkseni suorat kontaktit puoluesihteerioven poistamisen jälkeenkin estää Hakaniemessä SDP:n puoluetalon ulko-ovi.

Näin ollen sähköpostiosoite olisi kiva, yhtä kiva kuin kuvakin.

Paras uudistus, mitä johtaja Jungner teki Yleisradiossa oli Ylen Areena ja sen tunnustaminen, että jakelu 2000-luvulla on Internetissä eikä Digitan osakkeenomistajien antenniverkossa. Tähän varmaan auttoi työharjoittelu Microsoft Corp.:ssa. Mitähän Mikko Alkio (kesk) oppii samassa hommassa.

pienistä puroistahan se kaikki syntyy.

esimerkkinä on erikoista vaatia ylen budjettiin 20% lisäystä kun yli 20% vähennys olisi oikea suunta.

miksi jeesustelet mikael?

#60 Yleisradio ei ole aivan tavallinen osakeyhtiö. Hella Wuolijoen vuoksi Yleisradioon luotiin poliittiseksi päällystakiksi hallintoneuvosto, joka on alkanut muistuttaa neuvostohallintoa varauden kaudellaan.

Se, miksi Yleisradiosta ei pitäisi leikata ruotsinkielistä toimitusta (Svenska folkpartiet), maakuntaradioita (SDP etelässä, Keskusta pohjoisessa) sekä järjestökaadereita (yleispolitiikkaa kommentoivia ja manipuloivia sosialidemokraatteja aloittaen Riikka Uosukaisesta poliittisen televisiotoimituksen päällikkönä), johtuu tietenkin siitä, eduskunta on pakkonaimisissa Yleisradion kanssa. Yleisradiosta virtaa eduskuntaan uusia kansanedustajia ja vanhempana ministereitä.

Kun kerran tavallaan Yleisradio on 1960-luvulta alkaen sukurutsannut eduskunnan ja valtioneuvoston niin omaisestaan on vaikea luopua.

Eduskunnan ja kolmen suuren puolueen suhdetta Yleisradioon kuvannee parhaiten Die Alte Kameraden, reipas sakslaainen marssi tiedostuksen tulevaisuuteen. http://www.youtube.com/watch?v=y_0PEZxXXgk&feature=related

55. Onhan tuo Jungnerin kirjoitus vähän niin kuin haulikolla taivaalle ammuttu sekametelisoppa, mutta ehkä hän halusi antaa lukijoille hämmästeltävää.

#62 Taustavaikuttaja ja erityisavustaja Jungner hakee tyyliään cyber-julkisuudessa. On mediayhtiön entiselle toimitusjohtajalle häpeäksi, ellei hän kuukaudessa onnistu yhtä hyvin kuin peruskoulun ja lukion opettaja, filosofian tohtori Päivi Lipponen, jolta kirjoitukset ovat alkanee koelaukausten jälkeen osua paremmin kohdalleen ja joka alkaa olla jo kohtalainen verkkopäiväkirjailija. Yllättävää olisi kuitenkin se, jos Jungner onnistuisi samassa, missä Eija-Riitta Korhola.

Minusta Jungnerin ansiot Yleisradion verkkojakelun kehityksessä ovat kiistattomat.

Variksetkin ovat rappiolla http://m.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/858960

'"Mitähän Lipponen ja Niinistö tuumaavat nykymenosta?"

Ei se ole oleellista. Oleellista on miten väistämättä edessä olevat veronkiristykset kohdennetaan. Miksi omaisuusverosta luovutttiin? Miksi perintöverolle tehtiin asiallisesti ottaen sama? Miksi asuntolainojen verovähennysoikeus jatkuu?
Edellämainitut merkitsevät yhteensä 2...3 miljardin verotuloja. Melkoinen määrä kerättväksi rahvaalta!

SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner on ikävä kyllä oikeassa siinä, että osa veronalennuksista on mennyt kokonaisetua ajatellen taivaan tuuliin. Vastaavasti valtio ottaa velkaa, jolla paikataan veroreikiä. Osa veroalesta on mennyt varakkaiden elvyttämiseen, mutta velat aikanaan maksatetaan tavallisten palkansaajien ja vähävaraisten eläkeläisten pussista.

Talouspolitiikan kantava linta on viime vuosina ollut oikeistolaisen keskiluokkaisen ja varakkaamman kansanosan verotuksen lieventäminen ja pyrkimys välillisen ja kulutusveron osuuden kasvattamiseen pienituloisten kustannuksella. Näin pyritään pysymään vallassa. Nyt viritelty alv-temppuilu kosiskelee yhtä yrittäjäryhmää sekä heidän asiakkaitaan. Jostain syystä huomiotta jää asian toinen puoli. Heinäkuun alussa nousee yritysten maksama alv yhdellä prosenttiyksiköllä. Niinpä esimerkiksi allekirjoittanut pienyrittäjä rahoittaa ravintoloitsijoiden tuoton lisäystä. Miksi tämä tulonsiirto ei kiinnosta?
Oma lukunsa on sitten ympäristön ja etenkin ilmaston nimissä viritelty verotuksen lisäys. Se tapahtuu lisäämällä kulutuksen verotusta yleensä ja energian käytön verotusta erityisesti. Mitään edistystä ympäristöasioissa kerätyillä verorahoilla ei saavuteta.

Oleellista on että mitään entisenlaisia todellisia houkuttimia tulla Suomeen ulkomailta luomaan tänne reaalitalouden työpaikkoja ei enään ole. Tuotannontekijät maksavat liikaa, logistiikka sivussa. Tukityöllistäminen verotuloilla ei luo pysyviä, verotuloja tuovia ja eläkkeitä kustantavia työpaikkoja. Pysyvät työpaikat toimivat kannattavuuskriteerillä ja julkinen talous on riippuvainen niiden tuomista verotuloista. Vain kannattavat yritykset elättävät julkista sektoria. Henkilöiden pääomatuloilla ei makseta kuntien peruspalveluja eikä osallistuta yhteisen eläkepotin kustannuksiin. Syömävelka loppuu lyhyeen. Valtiontalous on valtiossa toimivan elinkeinoelämän kuva.

Kuka kantaisi huolta valtion taloudesta. Vastaus on uusi kysymys. Varsinainen kysymys kuluu: Kuka kantaisi huolta valtiossa toimivan elinkeinoelämän terveestä ja tasapainoisesta rakenteesta ja kannattavuudesta? Uskon että demarit haluavat katsoa rakennetta työllistävästä näkökulmasta, enemmän ihmisen näkökulmasta kuin erilaisten reaalitalouden ulkopuolella olevien johdannaispelien näkökulmasta. Mitään ei haluta ennen vaaleja tehdä vaikka maa menisi konkurssiin ja varsinaista ongelmaa ei ole pystytty työstämään toimintamallisksi eli ratkaisemaan mikä korvaisi menetetyn viennin tulot. Kuten aina ennenkin täällä on päädytty odottamaan että joku muu jossain ratkaisee asian puolestamme. Täällä on päädytty siihen että eläkkeiden maksuongelma poistuu kun useampi kaatuu jo työnsä ääreen. On oikeastaan halveksittavaa korostaa "eläkeongelman" ainoana ratkaisuna pitempää työssäoloaikaa kun todellinen ratkaisu ja ainoa oikea ratkaisu on työllistäminen ja siihen panostaminen. Vippaskonstit kertovat vain kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta kohdata varsinaista ongelmaa joka on työttömyys. On aika siirtää valtion ilmaisissa investointituissa painopistettä pk-sektorin työllistäviin hankkeisiin. Muuntaa teollisuuden rakennetta vähemmän suhdanneherkäksi pois parin suuren avainyrityksen ja niiden alihankintaketjuihin perustuvasta rakenteesta. Halpaa riskipääomaa rahalaitoksista valtionkorkotuilla työllistäviin hankkeisiin. Sellunkeitto ja muut suuret pärjätköön omillaan. On suorastaan ärsyttävää kun esim Esko Aho ruinaa valtiolta rahaa monikansallisen suuryhtiön Nokian kehityshankkeisiin. Tukirahojen osoite tulisi olla aivan muualla samalla kun on tunnustettava että osa pk-yritysten riskeistä toteutuu. Mutta mitään ei tapahdu jos pyöriä ei pistetä pyörimään. Suomalainen innovaatiopääoma vapautuu käyttöön parhaiten kun sen annetaan jalostua ja verkostoitua omilla ehdoillaan eikä pakosti ( rahoituksen hankaloitumisen johdosta ) ohjata nimellistä korvausta vastaan suuryritysten kehitysosastoille. Monet hyvät hankkeet kaatuvat haluttomuuteen aloittaa mitään tällaisessa toimintakehyksessä. Askel terveen markkinatalouden suuntaan pois suunnitelmatalouden aikaisesta mammuttirakenteestamme on askel työllisyyden suuntaan.

Käyttäjän eskovirri kuva

Lipposesta ja Niinistöstä puhuminen säästöjen yhteydessä on silmänlumetta parhaimmillaan. Näiden kahden miehen kahdeksanvuotisen hallituskauden aikana elettiin uskomatonta talouskasvua, ja valtionvelan määrä kasvoi tuona aikana silti ja valtion omaisuutta myytiin pois. Samaan aikaan kuntien talous heikkeni kun näille sälytettiin lisää tehtäviä ja heikommassa asemassa olleita ihmisiä potkittiin päähän.

Vastuutonta ja täysin epäonnistunutta oli Lipposen hallitusten politiikka niin talous-, työllisyys-, kunta-, kuin myös sosiaaliasioissa. Aivan kuten edellisen sinipunahallituksenkin.

Siinä voin olla Jungnerin kanssa samaa mieltä ettei ravintoloiden alv-lasku ollut mikään kovin tehokas verotusratkaisu, toisin kuin elintarvikkeiden alvin lasku.

Käyttäjän ejv54 kuva

69. Ravintolaruuan alv-lasku olisi ollut erittäin viisasta jos se olisi velvoitettu hinnan laskuun - jos sen suhteellinen osuus olisi ollut suurempi kaupan alvn laskuun - ja jos ravintoloiden alvin laskuun olisi velvoitettu jollain tapaa myös oheispalveluiden lisääminen ruokaravintoloissa. Silloin se olisi vienyt suomalaisia enemmän sosiaaliseen ruokailuvuorovaikutuskulttuuuriin ravintoloissa ja toisaalta olisi tuonut työtä paitsi ravintoloille niin myös ja etenkin kulttuurialalle joka on juuri ravintolan ohjelmien ydintä. Niin - miksi ei olla ravintolassa vaikkapa tunnin liedkonsertti ja sen päälle hyvä edullinen ateria ja sosiaalista yhdessäoloa.

Kuten huomaamme on kansassa todella paljon sekä kansana että poliittisessa päätännässä miten veroratkaisuille voidaan saada enemmän lisöarvoa. Nythän ruokakauppapainottunut alvin alennus lisää vaan sohvaperunoiden mukavuutta ja vähentää heidän kustannuksiaan jonka kustannukset monet siirtävät vaan yhteen mäyräkoiraan enemmän viikossa.

Käyttäjän ejv54 kuva

70. jatketaa perusajatuksella vielä - suomessa ei oikein osata sen enempää aitoa loppukäyttäjäajattelua kuin aineettomien arvojen kerroksen havaitsemista ja kehittämistäkään.

#69 Tietenkin tuon LIpposen ylistäminen miltei Tannerin inkarnaatioksi on entiseltä Paavo Lipposen erityisavustajalta, jonka SDP hankki Yleisradion johtajaksi kaunis teko, jonka ei tarvitse vastata historiallista todellisuutta. Monet neuvostoelokuvat ovat historiallisesti luotettavampia kuin suomalaiset poliittiset kolumnit.

Käyttäjän markolilja kuva

"69"

Tuossa Eskoseni tuli esiin se oleellisin pointti. Mihin katosivat PAKKOMIELTEISESTI myydystä valtion omaisuudesta saadut miljardit!!

Käytettiinkö ne uusiin innovaatioihin, tuettiinko niillä työllistävää pk-sektoria, tehtiinkö nillä viestintä- ja markkinointiponnistuksia vientiteollisuudelle??

EI. Ne tuhlattiin KAIKKI viimeistä euroa myöten veronalennuksiin.

Valtion kassasta ei makseta alentunutta alv:tä.

Linnanmäen ei tarvitse laskea alv:tä. Miksi ei? Siksi kun sillä ei ole kilpailevia Linnanmäkiä siinä naapurissa. Jos ei ole kilpailua niin hinnat ovat korkeat vaikka alv olisi 0%. Joko pani sosialistinkin ajattelemaan?

Lounasravintolat kilpailevat verisesti keskenään ja alv:n lasku tulee näkymään hinnoissa. Alentuneet hinnat johtavat lisääntyvään myyntiin, työllistävät ihan oikeasti eikä sosialistien oikeasti. Lisääntynyt myynti kasvattaa valtion verotuloa.

Katsopa kuinka kävi kun autojen verotus keveni, verotulojen määrä kasvoi.

73. Mitkä miljardit? Tämän hallituksen aikana myydystä valtion omaisuudesta saadut tulot voi katsoa haulla valtion omistajaohjaus / tilastot / valtion osakemyynnit. Samalla voi verrata edellisen hallituksen aikana myytyihin.

Goldman Sachsilla 34.000 % pääomavajaus suhteessa johdannaisvelkoihinsa.
http://maxkeiser1.blogspot.com/2010/05/max-keiser-goldman-sachs-fraud.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+MaxKeiserBlog+(Max+Keiser+blog)

Kaksi IMF:n maailmanlaajuista pankkiveroa tekee tuloaan

Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, haluaa globaalit pankkiverot rahoittamaan jo tehtyjä ja tulevia niin sanottuja talouden pelastuspaketteja. Todellisuudessa näillä "talouden pelastuspaketeilla" tarkoitetaan uuden maaailmanjärjestyksen taloudellista turvaamista ja illut ovat jo valmiina kaatamaan dollarin ja euron jopa tänä vuonna uuden maailmanvaluutan tieltä.

Kumpikin näistä uusista pankkiveroista tulisi koskemaan kaikkia pankki ja rahalaitoksia maailmanlaajuisesti. Ensimmäinen vero mikä otettaisiin käyttöön on yleisvero. Toinen vero otettaisiin laitoksien voittojen ja palkkionmaksujen mukaan. Suunnitelmien mukaan verot olisivat aluksi kaikille samat, mutta muuttuisivat jatkossa maksettavaksi riskin ja laitoksen koon mukaan eli riskin kasvaessa verokin kasvaisi. Suunnitelmat käyvät ilmi IMF:n salaisesta asiakirjasta, joka vuodettiin Englannin yleisradiolle BBC:lle.

Lisäksi IMF on nyt tuomassa esille, että pienemmät yritykset ja toimijat alkaisivat fuusioitumaan taloudenvakauttamistuen Financial Stability Contribution (FSC) avulla
, koska pienemmät toimijat joutuisivat maksamaan tulevaisuudessa isomman veron kuin isommat toimijat.

Toinen IMF:n ehdottamista veroista on taloudellisten toimien vero, Financial Activities Tax (FAT), joka koskisi yritysten voittoa ja bonuksia. Englannin valtiovarainministeri Alistair Darlingin mukaan IMF:n ehdotuksia tulisi ylistää, koska pankkien tulee antaa osansa yhteiskunnalle, jossa pankit toimivat. Valitettavasti pankeille kohdistuvat uudet verot nostaisivat palvelumaksuja tai lainan hintaa entisestään.

Talouden pelastuspaketilla tarkoitetaan valtioiden budjetista yksityisille yrityksille annettavaa konkurssin estävää rahoitusta, tai kuten Suomessa, tukipaketilla valtio voi maksaa yrityksen asiakkaille osan menetetyistä rahoista takaisin. Pelastuspaketteja on viime aikoina annettu ympäri maailmaa pääasiassa suurimmille pankeille, koska tämän toimenpiteen väitetään estävän talouden heikentyminen. Tosiasiassa pelastuspaketit aiheuttavat moraalisen vaaran kannustamalla yhä suurempiin ja todennäköisesti pahasti tappiollisiin liiketaloudellisiin päätöksiin, koska suunnitelmien epäonnistuessa valtio tulee pelastamaan yrityksen tai yrityksen asiakkaat.

Tarkemmat suunnitelmat IMF julkaisee kesäkuussa G20-maiden kokouksessa.
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2010/04/kaksi-imfn-maailmanlaajuista.html

Kukaan ei valitettavasti kanna huolta valtiontaloudesta.

Kreikka noussut sijalta 1,sijalle 16,tukipakettiensa ansiosta.
Sijalla 1,komeilee nyt Irlanti:

1. Ireland - 1,312%
External debt (as % of GDP): 1,312%
Gross external debt: $2.32 trillion
2009 GDP (est): $176.9 billion

The World's Biggest Debtor Nations
Tässä järjestyksessä maat hajoavat,
Suomi tippunut reilussa kuukaudessa sijalta 13 sijalle 12

http://www.cnbc.com/id/30308959/?slide=1

Mitäs tapahtuu kun eliitti saa päähänsä vetää britit konkkaan?
United Kingdom - 425.9%
External debt (as % of GDP): 425.9%
Gross external debt: $9.15 trillion
2009 GDP (est): $2.15 trillion

Brittien Elinkeinorakenne
maatalous 1,1 %,
palvelut 72,9 %,
teollisuus 26 % BKT:sta

Sitten puhutaanki jo aivan järjettömistä summista!

Ranska oli teknisesti konkurssissa 7. toukokuuta
Joern Berninger sanoo Maxille että Ranska oli konkurssissa 7. toukokuuta 2010. Tästä syystä EKP muutti kerralla politiikkaansa ja lähti ostamaan jäsenvaltioiden velkakirjoja.RT

Ezra Pound ymmärsi miten rahan valta toimi ja miten kansainvälinen finanssi oli kaapannut vallan kansallisvaltioiden valtionelimiltä. Hän yritti parhaansa mukaan valistaa ihmisiä rahan vallasta - ja sai maksaa tästä 12 vuoden kakulla. Meidän onneksemme vangittu Pound silti onnistui opastamaan erästä Eustace Mullinsia tutkimaan asioita ja kirjoittamaan kirjan hänen puolestaan - ja loput on sitten jo historiaa.

Euromaat luovat jättiläismäisen 440 miljardin euron erityisrahoitusyhtiön, jolla voidaan tarvittaessa avustaa Kreikan kaltaiseen hätään joutuvia euromaita.

Rahaston luomisesta sovittiin alustavasti jo viime kuun alkupuolella, mutta nyt asiasta sovittiin yksityiskohtaisemmin.

Suomen osuus 440 miljardin euron rahastosta on 8,14 miljardia euroa. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) arvioi viime kuussa, että rahastoa ei tarvitse kuitenkaan koskaan ottaa käyttöön, sillä hän uskoo pelkästään sen olemassaolon rauhoittavan rahoitusmarkkinoita.(Millä konkurssi kypsät EU maat luovat kyseisen rahaston? Velkarahalla tietysti).

#37 Visitor:

Marxismi on pseudotiedettä. Jopa vihreät ymärtävät, että 100% vero tappaisi yhteiskunnan. Tämä fakta ei muutu, vaikka kuinka lainaisit omia kommenttejasi toisesta blogista.

Käsittääksen MD ei paljoakaan tuota emoyhtiölle, saati ravintoloitsijoille. MD:n on kilpailtava Hesen, pizzerioiden, lounasravintoloiden ja kotonasyömisen kanssa. MD:n takoitus on tuottaa voittoa siihen sijoitetulle pääomalle. Jos tämä ei onnistu, siirtyy pääoma muille aloille ja MD:n toiminta supistuu. Jos taas onnistuu, MD saa lisää pääomaa, ja pystyy laajentamaan toimintaansa.

MD:n toiminnasta hyötyvät myös kuluttajat, jotka pystyvät hyötymään omista rahoistaan, muuttamalla ne pikaruokaan. Myös työntekijät hyötyvät MD:stä, koska pystyvät muuttamaan oman työpanoksensa rahaksi. Mukaan prosessiin tulee myös valtio, joka ottaa välistä noin puolet kaikesta hyödystä, muttaa sen omien toimijoidensa hyödyksi, ja palauttaa jäljelle jäävän osan itsemääräämällään muodolla alamaisilleen.

Tämä välistäveto kuitenkin johtaa siihen, että MD tuottaa pääomalle vähemmän tuottoa, vähentää ihmisten mahdollisuuksia saada hampurilaisia määrässä ja laadussa ja vähentää työntekijöiden työstään saamaa hyötyä ja mahdollisuutta tarjota työtään jakasvattaa omaa työarvoaan. Tarjotessaan työtään työntekijät varsinkin MD:n hommissa saavat rahakorvauksen lisäksi myös ehkä vieläkin tärkeämmän työkokemuksen ja maineen luotettavuudesta, joka avaa mahdollisuudet vieläkin tuottavampiin töihin.

Kun välistävetoon tehdään jotain marginaalisia muutoksia, haluaisivat tietenkin kaikki osapuolet, että muutokset koskevat juuri häntä. MD:llä on mahdollisuus päättää millä hinnalla se jatkaa myymistä ja kuluttajilla on mahdollisuus päättää, kuinka paljon he jatkavat tuotteiden ostamista.

Muut ravintolat saavat etuaseman MD:iin verrattuna, mikäli he pystyvät alennuksen siirrettyä paremmin kuluttajien hyödyksi hinnan muodossa, kuin MD. MD voi kuitenkin vastata asiakkaiden tarpeisiin paremmin kohdistamalla saadun vähennyksen johonkin muuhun, kuten hittituotteisiin, henkilökuntaan, tai laajennukseen. Aika näyttää, mutta loppujen lopuksi kaikki hyötyvät.

Mitä suurempaa välistävetoa valtio harastaa, sitä houkuttelevammaksi ja kannattavammaksi tulee kassan ohi myynti. Ne ravintolat, jotka tätä harrastavat, pystyvät laajentamaan toimintaansa muiden kustannuksella. Pärjätäkseen kilpailussa on myös muiden yrittäjien tehtävä samaa. Kasvanut veronkierto vaatii valtiolta enemmän valvontaa ja kovempia otteita yrittäjiä kohtaan. Tämä nostaa entisestään kunstannuksia ja epäluuloa hallintoa kohtaan, mikä vaatii vielä totalitaarisempia keinoja.

Ajan mittaan kuitenkin kaikki yritykset joutuvat nostamaan hintojaan, koska kierrossa olevan rahan määrä kasvaa nopeammin, kuin ravintoloiden tehokkuus tarjota hampurilaisia ihmisille. Tämä rahainflaatio taas on keskuspankkien tietoinen politiikka.

Välillä tietenkin inflaation muodostamat kuplat puhkeavat, ja hinnat laskevat. Hintojen lasku aiheuttaa työttömyyttä, koska työn hinta laskee paljon nopeammin, kuin tuotteiden. Monesti tätä koitetaan vielä estää lainsäädännöllä ja lakoilla, jolloin työttömyys voi pitkittyä vuosikymmeniksi, kuten Yhdysvalloissa 30-luvulla ja Suomessa 90-luvulla. Nykyisin on taas muotia estää kuplien puhkeaminen lisäämällä entisestän kiertävää valuuttaa, jolloin seurauksena on vielä suuremman romahdukset tai hyperinflaation tuhoamat valuutat.

Tätä tämä on US:n nettikeskustelut.Kun Mikael Jungner osoittaa sormellaan arvonlisäveron muutoksen seurauksia,niin 90 % nettikeskustelijoista tuijottaa sormea ja ryhtyy kommentoimaan sen omistajaa,omistajan ja hänen puolueensa aiempia toimia tai muuta älytöntä.Ei varsinaista asiaa.

Politiikka on pelkkää kulissia,yhtä suurta teatteria joita vetää suomen suurimmat sosiaali pummit. Mitään ne ei tuota,mutta kuluttaa senkin edestä.
Käskyt tulee ihan muualta,koko eduskunnan vois lopettaa!

Eurooppa on ensi vuonna lähes väistämättä lamassa ja edessä on useita laskuvuosia, sillä alueen päättäjien vastaus euroalueen kriisiin tulee aiheuttamaan laskukierteen, arvioi sijoittajakonkari George Soros.

Sorosin mukaan euroalueeseen sisäänrakennetut virheet kostautuvat nyt, ja ne uhkaavat hajottaa koko EU:n, kirjoittaa Reuters.

”Korjausmekanismin puute ja se, että sopimuksessa ei ole varauduttu siihen, että maat jättäisivät yhteisvaluutan, saattavat olla kohtalokas puute”, Soros toteaa.

Soros varoittaa, että budjettejaan tasapainottamaan pyrkivät maat saattavat tahtomattaan aiheuttaa laskukierteen.

”Se on todellinen riski nykyisessä tilanteessa, kun riittämättömän kysynnän ja heikon pankkijärjestelmän aikana kiristetään taloustoimia”, hän varoittaa.

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article430445.ece

Oh Canada...mitä raha on ja mistä se tulee (vaikea kysymys)
Tämä on niin hyvä että tämä kannattaa katso kerran uudelleen:
http://talousdemokratia.blogspot.com/

85:

Kommunismissa niitä kulisseja vasta onkin, turhaan sitä promotoit.

Hyvä ja ytimekäs kirjoitus. Toivottavasti tuleva sinipuna-hallitus on Lipposen-Niinistön linjoilla.

Heh-hee! Mitä kuraa!

Kyllä sitä oppositiopuolueena sinisilmäisesti valehdellaan niin paljon kuin keretään kuinka asiat olisivat toisin, JOS oltaisiin hallituksessa. Valitettavasti tuota teidän propagandasoopaanne uskoo yllättävän moni. Muttei onneksi niin moni, että sitä keikuttaisiin korkeimmalla paikalla gallupeissa.

Kyllä demarit ovat osaanneet alentaa veroja, mm. Lipposen aikaan ja eiköhän tuon Vanhanen I aikaankin tehty samaa. Monesti muuten kävi niin, että kun veroja alennettiin niin vertulot lisääntyivät (hyss... siitä ei saa puhua! Se ei voi toimia niin!) :-D Mutta hei, verojen nosto on aina kiva juttu, otetaan "rikkailta" niitähän kokoomus vain palvelee (Suomessa on niin hirveästi noita rikkaita...).

Mitenkäs olisi, jos poistettaisiin yksi veroale: AY-jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Olisiko se oikein? Ei taitaisi SAK suostua. Sillähän maksetaan demarien "vapaaehtoisen" vaalikampanjaväen palkat... Miksei muuten vaalilain uudistuksessa haluta puuttua tähän? Määritellään tuo "vapaaehtoistyö" työaikana vaalitueksi. Suostuisitteko siihen? :-D

Viitaten #84 kommenttiin:

Matti Vanhanen ei suostunut kommentoimaan omia tuntemuksiaan viimeisen EU-huippukokouksensa kynnyksellä vaan pysyi tiukasti asialinjalla.

Vanhanen ei ole kuullut Espanjalle olevan suunnitteilla talousapupakettia.

- Kaikki asianomaiset ovat kiistäneet tällaiset huhut, hän sanoi päivällä.

Tuleva EU-huippukokous on Vanhasen mukaan tärkeä päätös keväälle.

- Siellä hyväksytään uusi strategia, joka kattaa koko kymmenluvun. Lisäksi Suomen aktiivisesti ajamat talouspolitiikan koordinaatio ja sanktiot talouskurin ylläpitämiseksi etenevät pitkän askeleen eteenpäin. Tuloksia tulee, hän sanoi.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...

Kansainvälisen valuuttarahaston kakkosmies sanoo, että teollistuneiden maiden on lähitulevaisuudessa leikattava eläkkeitä ja sosiaalietuuksia, jotta talouskriisistä selvitään.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on huolissaan teollistuneiden valtioiden velkaantumisesta. Järjestön kakkosmies John Lipsky vaatii valtioita aloittamaan valmistelut vyönkiristystä varten.

–Huoli julkisen talouden kestävyydestä voi vaarantaa luottamuksen talouden uuteen kasvuun, Lipsky sanoi Kiinassa pitämässään puheessa.

IMF arvioi teollisuusmaiden velkaantumisen kasvavan kriisiä edeltäneestä 75 prosentista bkt:sta aina 110 prosenttiin asti vuonna 2014.

IMF ohjeistaa hallituksia alkamaan valmistella kansalaisiaan kertomalla näille, miksi vyönkiristystä tarvitaan. Toiseksi veronkantoa ja muita valtioiden omia talousinstituutiota tulee vahvistaa. Kolmanneksi Lipsky suosittelee eläkeiän nostoa.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/03/21/imf-vaatii-vyonkiris...

Lähes 84 miljoonaa eurooppalaista elää köyhyysriskin alaisena eli joutuu kohtaamaan turvattomuutta ja elämään ilman asioita, joita useimmat pitävät itsestäänselvyyksinä.

Köyhyydestä voi seurata monenlaisia ongelmia: rahat eivät riitä ruokaan tai vaatteisiin, kunnolliseen asuntoon, tai pahimmassa tapauksessa asuntoon lainkaan. Köyhyys merkitsee myös sitä, ettei elämäntapojen suhteen juuri ole valinnanvaraa, mikä saattaa johtaa sosiaaliseen syrjäytymiseen.Lähes 80 miljoonaa eurooppalaista elää köyhyysriskin alaisena eli joutuu kohtaamaan turvattomuutta ja elämään ilman asioita, joita useimmat pitävät itsestäänselvyyksinä. Köyhyydestä voi seurata monenlaisia ongelmia: rahat eivät riitä ruokaan tai vaatteisiin, kunnolliseen asuntoon, tai pahimmassa tapauksessa asuntoon lainkaan. Köyhyys merkitsee myös sitä, ettei elämäntapojen suhteen juuri ole valinnanvaraa, mikä saattaa johtaa sosiaaliseen syrjäytymiseen.

Euroopan unionin perusperiaatteisiin kuuluu yhteisvastuu, jonka innoittamana unioni on päättänyt yhdistää voimansa jäsenvaltioiden kanssa ja nimetä Euroopan unionin perusperiaatteisiin kuuluu yhteisvastuu, jonka innoittamana unioni on päättänyt yhdistää voimansa jäsenvaltioiden kanssa ja nimetä vuoden 2010 Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi.Vuoden tärkeimpinä tavoitteina on lisätä tietoisuutta teemavuoden aiheista ja uudistaa EU:n ja sen jäsenvaltioiden poliittinen sitoumus köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen.

Teemavuoden 2010 ohjaava periaate on tuoda julki niiden ihmisten huolia, jotka joutuvat kokemaan köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä. Samalla pyritään innostamaan kaikkia Euroopan kansalaisia ja muita sidosryhmiä käsittelemään teemavuoden tärkeitä aiheita.

Teemavuoden tavoitteena on myös purkaa totuttuja mielikuvia ja yleisiä käsityksiä köyhyydestä. EU:n yhteisvastuu- ja kumppanuusperiaatteiden mukaisesti vuodesta 2010 halutaan tehdä herätyshuuto, joka havahduttaa pureutumaan köyhyyden syihin ja pyrkimään kohti yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus toimia täysipainoisesti ja aktiivisesti.

Vuoden 2010 aikana kansalaisyhteiskunnan järjestöt ja työmarkkinaosapuolet järjestävät yhdessä osallistujamaiden ja Euroopan komission kanssa erilaisia tapahtumia.

Tammikuussa ja joulukuussa järjestetään Euroopan tason konferenssi. Taidehankkeen keinoin pyritään rakentamaan siltaa luovuuden ja köyhien sekä sosiaalisesti syrjäytyneiden ihmisten välille. Erityisten koulutuspäivien tarkoituksena taas on tarjota medialle ja päätöksentekijöille tuoreita näkemyksiä teemavuoden monisyisistä aiheista.

Jokaisessa jäsenvaltiossa sekä Norjassa ja Islannissa järjestetään lisäksi kansallisia ja paikallisia tapahtumia, mm. tiedotuskampanjoita, työpajoja ja kouluissa järjestettäviä seminaareja. Vuoden aikana tuotetaan myös videoita, lehtiä ja muuta tiedotusmateriaalia, jonka avulla ihmiset voivat ymmärtää, miten köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen vaikuttavat heidän yhteiskuntaansa. Toisaalta ne, joita köyhyys koskettaa suoraan, saavat tietoa oikeuksistaan.

Teemavuoden lähettiläinä toimii julkisuuden henkilöitä ja ihmisiä, jotka ovat kokeneet köyhyyttä. Lähettiläät auttavat tuomaan teemavuoden tapahtumille näkyvyyttä ja uskottavuutta, ja samalla he kutsuvat muita ihmisiä osallistumaan teemavuoden toteuttamiseen.
http://www.2010againstpoverty.eu/about/?langid=fi

Mitä sanoo Jungner? Hölisee jostain rakkaudesta vai?

Eiköhän yhessä Tabermanissa ollu tarpeeks. NWO tulee!

Kirjoitin hyvän vastineen Jungnerille. Laskutehtävä jäi pois ja tämä paskiaisen suunnittelema ohjelma varasti tekstin. Uudestaan en kirjoita. Hel-tti!

En ota poliittista kantaa, mutta mielestäni veronmaksajien rahojen käytön vertaaminen esimerkkitapauksessa skeet ammuntaan on harvinaisen osuva vertaus.
Politiikasta ei tavitse ymmärtää muuta kuin se, että politiikot ovat lähinnä marionetteja, joita liikuttelevat langat johtavat piilossa olevan taustaeliitin käsiin. Verojärjestelmämme on täysin pragmaatinen kuten monet muutkin hallinnon osat. Verorahoja jaetaan joillekin kauhalla ja ämpärillä, mutta tavalliselle pulliaiselle riittää lävikkö, jonka sisältö valuu paremmin tarvitseville. Hyvänolon tunnetta etsimällä etsivät kansalaiset kuvittelevat voivansa vaatia jonkinlaista oikeutta ja kohtuutta. Mutta heillä ei ole todellisia vaikutusmahdollisuuksia. Ja nyt yhteisen moraalikäsityksen vesittymisen jälkeen ei enää edes ole riidatonta ja selvää kuvaa oikeudesta ja kohtuudesta. Verratkaapa muslimeihin. Heillä on.

#91

EU:han toimii kuin demarit Suomessa: Joka julmerin kirkonkylässä järjestetään keskustelutilaisuus ja aktivointitapahtuma köyhyyden olemuksesta ja kurjuudesta ja joka ikisen kirkonkylän kunnanvaltuuston pj:tä vastaava kyläpäällikkö panee toimeen komitean miettimään köyhyyttä ja asiasta kirjoitetaan 500 mappia puheita ja kirjoituksia ja hyviä aikomuksia ja presidentti suojelee köyhyydenvastaista teemavuotta, jonka kunniaksi Linnassa järjestetään illalliset teemavuoden avajaisiksi.

MUTTA: Yhtäkään nälkäistä ei tule ruokittua eikä annettua puhdasta paitaa rikkinäisen tilalle, vaikka koko valtakunta olisi sekaisin teemavuoden järjestelyistä. Sitä on sosialidemokratia puhtaimmillaan, pelkkää paskanjauhantaa.

Valtion palkkamenoja tulisi laskea ja samalla kansalaisille vähän asennekasvatusta siitä, että palvelun taso voi tuon myötä alentua.

Minkä helvetin takia pitää vetää aina puoluekanta mukaan näihin kommentteihin? Kerrankin joku puhuu asiaa suoraan eikä sillä ole merkitystä mistä puolueesta tämä sana tulee. Totuus on että valtion talous on todella huolestuttavassa tilassa kun tehdään veronkevennyksiä jotka eivät tunnu missään. Hintataso nousee ja kellään ei ole kivaa. Sen jälkeen nousee verot ja taas kellään ei ole kivaa.

Mikael Jungner,vedä tää blokis vittuun täältä jos et kykene kommentoimaan,vai tuliko liikaa asioita joista et tajua hevon vittua. Lue kissan kulmasta niin pääset mukaan maailmanmenoon! Tsemppiä valitsemallesi uralle,sitä todella tarviit ;)

Toivon, että Mikael Jungner tulee Eduskunnassa puuttumaan harmaaseen rakentamiseen. Siitä on puhuttu paljon, mutta mitään toimenpiteitä ei ole tehty. Jokainen meistä on vieraillut tupareissa, joissa isäntäväki leuhkii teettäneensä suurimman osan omakotitalonsa rakennusvaiheista ilman kuittia. Vieraat vain kilistelevät lasejaan ja onnittelevat, vaikka kaikki tietävät että toiminta on laitonta.

Oikotie ja Etuovi ovat pullollaan näitä 2-3 vuotta vanhoja pimeästi rakennettuja kohteita, joissa kosteusvauriot ja muut ongelmat tulevat esiin aikanaan. Voittoa saattaa syntyä helposti jopa satoja tuhansia euroja - verovapaasti kun hyväuskoiset ostajat eivät jaksa vaivata päätään.

Ratkaisumalli olisi hyvin yksinkertainen: Jokainen työmaa pitäisi velvoittaa toimittamaan verottajalle kuittikopiot työmaan eri työvaiheista. Aika harva osaa itse tehdä vesieristykset, putkityöt ja sähköt...

Eka sen pyrkyrin pitäs päästä eduskuntaan hahaa!

June 1, 2003

Kirje on tullut Uuden maailmanjärjestyksen elitisteiltä.

Rakkahin maailmankansalainen

Minä uskon että on tullut aika paljastaa sinulle joitakin tyrmistyttäviä asioita, joita sinä olet kohdannut menneinä vuosikymmeninä. On hyödyksi sinulle joitakin näistä asioista jotta sinä tietäisit kuinka käyttäytyä Uudessa maailmanjärjestyksessä joka on nyt ottamassa muodon. Me haluamme että sinä pystyt tulemaan täysillä mukaan ja sopeutumaan meidän uuteen yhteiskuntaamme. Loppujen lopuksi, jos sinä teet näin, se on sinun omaksi parhaaksesi.
Ensiksi, on hyvä jos sinä ymmärrät joitakin meidän tarkoituksiamme niin että sinä voisit tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä. Minä en voi kertoa sinulle niistä vaikeuksista joita sinä kohtaat jos sinä vastustat meitä. Meillä on keinot kohdella vastustajiamme. Minä ainoastaan kerron sinulle tämän nyt, koska on liian myöhäistä muuttaa asioiden suuntaa. Aika jolloin meidät olisi vielä voitu pysäyttää on mennyt ohi jo kauan sitten. Meillä on täysin hallinnassa maapallo ja sen rahoitusjärjestelmä sekä median propaganda, eikä yksinkertaisesti ole mitään keinoa jolla mikään kansakunta tai valta voisi lyödä meidät.
Meillä on silmät jokaisen valtion jokaisella hallitus-portaalla. Me tiedämme mitä on suunnitteilla, koska meidän korvamme ja silmämme ovat aina läsnä.
Valtioiden salaisuudet eivät ole salsisuuksia meille. Kiina hiljattain syytti Yhdysvaltain mediaa valehtelusta Kosovon suhteen. Te typerät ihmiset. Tietysti me valehtelemme. Näin me voimme pitää ihmiset tasapainottomassa tilassa, niin että he kohtaavat jatkuvasti ristiriitaisuuksia; tämä on hyvin hyödyllistä meille. Oletko sinä nähnyt Talk Show:n esityksiä? Jotkut teistä uskovat että me olemme liberaaleja ja että hyvät ihmiset ovat konservatiiveja. Todellisuudessa, molemmat palvelevat meidän etujamme. Jokainen leiri palvelee pelkästään meidän hyväksymällämme tavalla, mutta heidän ei sallita olla tekemisissä tosiasioiden kanssa. Luomalla ristiriitoja kaikilla tasoilla kukaan ei tiedä mitä tehdä. Joten, kaiken tämän hämmennyksen keskellä me kuljemme eteenpäin, ja teemme mitä me haluamme, kenenkään estämättä.”

Huomioi Yhdysvaltain Presidentti. Vaikka hän säännöllisesti rikkoo jokaista tunnettua hillikettä, kukaan ei voi pysäyttää häntä. Hän kulkee eteenpäin ja tekee sitä mitä me haluamme hänen tekevän, joka tapauksessa. Kongressilla ei ole voimaa pysäyttää häntä. Hän tekee mitä me haluamme koska hän tietää että muuten me voimme poistaa hänet. Eikö tämä ole melko nerokasta strategiaa meidän puoleltamme? Sinä et voi vetää meitä oikeuteen koska sinä et näe meitä ja koska oikeuslaitos on meidän palvelijamme. Me ohjaamme kaikkea. Sinä et tiedä ketä vastaan hyökätä. Minun täytyy sanoa että tämä piilossa oleva käsi on ihmeellisesti laadittu ja ilman yhtäkään tunnettua historiallista edeltäjää tässä laajuudessa. Me hallitsemme maailmaa eikä maailma saa edes selville, kuka hallitsee sitä.

Tämä on ihmeellinen asia. Mediassa me kerromme sinulle tarkkaan mitä me haluamme sinun tekevän. Sitten, välähdyksessä, meidän pienet palvelijamme tottelevat. Me voimme lähettää amerikkalaisia tai eurooppalaisia joukkoja minne vain me haluamme, milloin vain me haluamme ja mitä tarkoitusta varten vain me haluamme. Kuinka paljon todisteita sinä tarvitset? Me voimme saada sinut haluamaan että sinä jätät kotisi, perheesi ja lähdet sotaan pelkästään meidän käskystämme. Meidän tarvitsee ainoastaan kertoa jotain hölynpölyä sinulle Presidentin työpöydältä tai iltauutisissa, ja me saamme teidät kaikki tekemään innokkaasti mitä me vain haluamme. Sinä et voi muuta kuin totella meitä.

Sinun turha vastarintasi
Kun kuka tahansa teistä päättää vastustaa meitä, meillä on keinot tehdä sinusta naurettava niinkuin me olemme tehneet sinun militia-liikkeestäsi. Meillä on ilo käyttää tätä liikettä näyttääksemme maailmalle kuinka hyödytöntä kaikki vastarinta on. He näyttävät niin typeriltä marssiessaan aseidensa kanssa, ikäänkuin heistä olisi jotakin vastusta sotavoimillemme. Katso mitä me teimme Waco:n lähistöllä. Auttoiko Daavidin oksan pieni asevarasto heitä? Me olemme keränneet veroja sinulta ja käyttäneet tätä rahaa tehdäksemme sellaisia kehittyneitä aseita joiden kanssa sinä et voi kilpailla. Sinun oma rahasi on auttanut vahvistamaan niitä ketjuja joilla me sidomme sinut, koska me kontrolloimme kaikkea rahaa.

Jotkut teistä saattavat ajatella voivansa paeta ostamalla maata maaseudulta ja kasvattamalla vihanneksia. Salli minun muistuttaa sinua, että sinä silti maksat meille maa-vuokraa. Tai, sinä voit kutsua sitä omaisuusveroksi, mutta se menee silti meille. Sinä näet, sinä tarvitset rahaa mitä ikinä sinä teetkään. Jos sinä et pysty maksamaan maa-vuokraa meille, me otamme sinun maasi ja myymme sen sellaiselle joka maksaa meille. Luuletko sinä että me emme pysty tekemään näin?
Ja sinun maavuokrallasi, me kustannamme sinun lapsesi indoktrinaation (=me iskostamme maailmankatsomuksemme lapsesi mieleen) julkisissa kouluissa jotka me olemme perustaneet. Me haluamme heidän kasvavan hyvin harjoitettuina meidän ajattelutapaamme varten. Sinun lapsesi oppivat mitä me haluamme heidän oppivan, ja milloin me haluamme heidän oppivan tämän, ja sinä maksat tämän kaiken maavuokrastasi.
Näitä rahoja käytetään myös muihin projekteihin joita meillä on mielessämme, ja meidän urakoitsijoillemme maksetaan hyvin heidän työstään. Sinä et kenties usko että me omistamme sinun lapsesi, mutta sinä saat selville että näin on asia. Me voimme säätää lain, että jos sinä kuritat lastasi ruumiillisesti, me viemme hänet pois.
Jos sinun lapsesi eivät omaksu koulussa meidän iskostamiamme malleja, me voimme syyttää sinua laiminlyönnistä ja viedä lapsesi pois. Sinun lapsesi eivät ole sinun. Ne ovat meidän. Sinun täytyy rokottaa heidät ja sinun täytyy tuoda heidät meidän sairaaloihimme jos me niin määräämme, tai me haemme heidät pois. Sinä tiedät tämän ja me tiedämme tämän. Elektronisen kaupankäynnin kautta me kykenemme näkemään missä sinä olet, ja mitä sinä ostat. Internetin ja muiden lähteiden kautta me voimme jopa saada selville mitä sinä ajattelet ja mitä sinä sanot. Ei ole kovinkaan merkityksellistä meidän kannaltamme se mihin sinä uskot, niin kauan kuin sinä teet mitä me käskemme. Sinun uskomuksesi ovat hölynpölyä joka tapauksessa. Mutta, jos me epäilemme että sinä saatat olla jossain määrin vaarallinen meidän suunnitelmillemme, meillä on keinot kuinka toimia sinun kanssasi.
Me voimme kiusanteon avulla pyydystää sinut ansaan. Me pystymme saamaan sinut oikeuteen niin pitkäksi aikaa että sinä et koskaan pääse pois. me voimme helposti näivettää kaiken sinun omaisuutesi jonkin tekosyyn avulla. Meillä on suunnattomat varat joilla me voimme maksaa lakimiehillemme. Sinä maksat palkan näille lakimiehille verojen muodossa.
Sinulla ei ole tällaisia valtavia rahavaroja. Me tiedämme kuinka jakaa ja valloittaa. Emmekö me ole syrjäyttäneet hallitsijoita tempuillamme? Luuletko että sinusta on vastusta meille?

Sinun turhat organisaatiosi
Ja, ajatellaanpa sinun uskontojasi ja ”moraalista enemmistöäsi”. ”Moraalinen enemmistö” (=moral majority) ei ole sen enempää moraalinen kuin enemmistökään. meillä on ilo käyttää tätä vetistä nauhamakaronia tehdäksemme kristinuskosta naurunalaisen. Typerät ihmiset jotka johtavat tätä organisaatiota saavat kananmunan kasvoilleen. Me olemme aina saaneet heidät puolustuskannalle niinkuin me olemme tehneet onnistuneesti NRA:n kanssa. Me voimme saada National Rifle Association:in (Kansallinen kivääriliitto) näyttämään The New Radikal Attackers -seuralta (=Uudet radikaalit hyökkääjät) meidän median propagandamme toimesta.

Sinä et voi vapautua. Kuvittele kuinka sinä voisitkaan. Me annamme polttoaineen autoosi. Me voimme kääntää hanat kiinni milloin me vain haluamme väittäen että on jonkinlaista pulaa. Entä jos sinun autosi menee rikki? Sinä et voi saada osia siihen ilman meitä. Me valvomme kaikkea rahaa jota sinä käytät. Halutessamme me voimme pysäyttää rahan virtaamisen tai saada aikaan täydellisen romahduksen. Sitten me voimme määrätä Presidentin julistamaan kaiken rahan arvottomaksi. Sillä hetkellä kaikki sinun rahasi häviävät savuna ilmaan.
Tarvitsetko sinä ruokaa? Jos tarpeen, me voimme aiheuttaa kuljettajien lakon joka lopettaisi ruoan jakamisen kauppoihisi. Me voimme näännyttää sinut nälkään milloin vain me haluamme. Sinulla on ruokaa ainoastaan siksi koska me tarjoamme sitä sinulle ruokapöydästämme.
Suurina pulavuosina me kontrolloimme ruokaa. Me kasasimme vuorenkorkuisia pinoja ruokaa aitojen taakse ja annoimme sen pilaantua. Nälkäiset me panimme töihin meidän työleireillemme vaikka oli olemassa tarpeeksi ruokaa jolla ruokkia heidät. Luuletko sinä todella että sinä voit lyödä meidät? Sinä sanot että sinä voit kätkeä kultarahoja jotta sinulla olisi edelleen rahaa romahduksen tapahtuessa. Me voimme yksinkertaisesti säätää lain, joka tekee kullan omistamisesta laitonta niinkuin me olemme säätäneet aikaisemminkin. Jos me löydämme kultaa sinun hallustasi, me voimme yksinkertaisesti takavarikoida sen ja passittaa sinut vankilaan lain rikkomisesta.
Vankilassa ollessasi sinun täytyisi tehdä työtä jossakin meidän työlaitoksissamme. Me olemme antaneet sellaisen kuvan vankityöleireistämme että kukaan ei näytä vastustavan niitä. Me kerromme ihmisille että murhamiesten pitäisi maksaa omasta ylläpidostaan.
Kukaan ei näytä ajattelevan että meillä on valta laittaa sinne myös tomaatin kasvattajat. Me voimme säätää lait jotka kieltävät puutarhat ja sitten keksiä jonkun tieteellisen syyn miksi sinulla on lupa ostaa ruokaa ainoastaan meidän lähteistämme. Jos joku näkee sinun kasvattavan tomaatteja, hän raportoi sinusta meille ja sitten sinä tulet meille tekemään töitä meidän pelloillamme. Oi, te typerät nationalistit. Te ette voi paeta meitä, sillä jo kauan ennen kuin te synnyitte, me olimme suunnitelleet sinun orjuuttamisesi. Sinun opettajasi ja pastorisi ovat muotoilleet sinun ajatuksiasi meitä varten jo sukupolvien ajan. Mene ja tapa itsesi, se ainoastaan auttaa meitä käsittelemään jäljellä olevaa väestöä. Sinä et voi vahingoittaa meitä, löytää meitä tai edes kuvitella minkä veroisia me olemme.
Minä heitän sinulle nämä muutamat seikat ainoastaan siksi että sinä — jos sinulla on yhtään järkeä — tottelisit meitä ja noudattaisit meidän ohjeitamme.

Sinun kontrolloitu mielesi
Me johdamme Hollywoodia. Sellaiset elokuvat kuten Terminator ja Armageddon sekä monet muut luotiin yksinkertaisesti siksi että sinä ajattelisit meidän haluamallamme tavalla. Sinut on ohjelmoitu pitämään väkivallasta, niin että sitten kun me lähetämme sinut tappamaan joitakin pahoja ihmisiä, sinä tottelet mielelläsi.
Me olemme tuoneet väkivaltaisia toimintapelejä ostoskeskuksiisi valmistellaksemme sinun lastesi mielet sodan taiteeseen. Me olemme panneet sinut näkemään armeijamme ja poliisimme hyvinä osapuolina ja altistaneet sinut asioille jotka olivat mahdottomia vain muutama vuosikymmen sitten. Meidän taiteelliset ohjelmamme, kaikki on suunniteltu jotta sinä alistuisit ja jopa auttaisit Uuden maailmanjärjestyksen luomisessa.
Star Trek, ja muut luomukset ovat opettaneet sinut yksinkertaisesti tottelemaan uusien kansainvälisten vallanpitäjien antamia ohjeita. Te typerät ihmiset, te ajattelette että teitä viihdytettiin, kun teitä itse asiassa koulutettiin. Uskaltaisinko minä käyttää sanoja ”aivopesu” tai ”mielenhallinta”. Muuten, oletko sinä nähnyt uusimman Tähtien Sodan?
Mikä henkisen manipuloinnin taideteos. Ihmiset keskustelevat kaikenlaisten epämääräisten ja eri muotoisten olioiden kanssa, ja he keskustelevat englanniksi. Ihmettelenpä missä nämä avaruusoliot oppivat englantia. Voi ihmisten yksinkertaista mieltä. Hän ei koskaan huomaa että hänet on viety satumaahan. Me olemme laittaneet mainoksia Tähtien Sota -elokuvasta melkein joka paikkaan. Sinä löydät niitä Wal-martista, K-martista, Taco Bell:istä, ja muista kaupallisista laitoksistamme. Elokuvassa on jotakin jonka me haluamme sinun oppivan. Vai, pitäisikö sanoa että episodeissa 4-6 on jotakin sellaista mitä me emme halua sinun oppivan? Joka tapauksessa, meillä on mitä me heluamme tässä asiassa.

Tietysti, jotta pitäisimme sinut hyväuskoisena, me olemme käskeneet vaaleilla valittuja virkamiehiämme teeskentelemään ikäänkuin he haluaisivat korjata tilanteen. Presidentti Clinton puhuu Hollywood-elokuvien väkivaltaa vastaan. Tämä ei tietenkään ratkaise ongelmaa, mutta saa ihmiset uskomaan että asialle yritetään tehdä jotakin. Seksi ja väkivalta ovat parhaimmat voimat jotka auttavat meitä saavuttamaan päämäärämme. Tällä tavalla me pidämme heidät niin kylläisinä että heillä ei ole hyveellisyyttä tai aivokapasiteettia miettiä todella tärkeitä asioita jotka on jätetty kokonaan meidän käsiimme. Presidentti Clintonista on ollut meille erittäin suuri apu. Me tunsimme hänen luonteensa ennenkuin me teimme hänestä Presidentin. Hänen paljastumisestaan oli suuri apu nuorison moraalisten arvojen säätämisessä alaspäin. Tästä on etua meille.
Niiden turhat ponnistukset saada hänet meitä vastaan olivat jopa hyväksyttäviä meidän kannaltamme. Hän on hyödyllinen meille eikä kukaan siirrä häntä syrjään kunnes me olemme valmiit siirtämään hänet syrjään. Anteeksi jos minä näytän pilkkaavan asioita joihin sinä uskot, mutta ne ovat melko vanhanaikaisia. Eikö sinulla ole silmiä nähdä että sinun turhat vapautesi ovat hyödyttömiä meidän edessämme? Sinä voit tehdä ainoastaan niin kuin me sanomme. Me siirrämme syrjään Presidenttimme kun me olemme valmiit, ja johtaja jonka me asetamme tulee istumaan paikallaan niin kauan kuin se palvelee meitä.
SIllä hetkellä me laitamme suosittelemamme ehdokkaan sinun eteesi ja sinä äänestät niinkuin me haluamme. Tällä tavalla me annamme sinulle turhaa äänestys-harjoitusta, ja sinä uskot että sinulla on jotakin tekemistä sen kanssa kuka Presidentti valitaan virkaan.
Me käytämme kensakuntia mihin me ikinä haluamme. Jokainen tietää että niiden täytyy totella meitä tai kuolla. Onneksi meillä on muutama vastaan hangoittelija kuten Saddam ja Milosevic, jotka ovat olleet avuliaita näyttämään maailman johtajille mitä me teemme heille jos he eivät alistu.
On hienoa seurata meidän päämääriämme ja tehdä mitä me sanomme. Jos joku ei tee näin, seuraukset ovat traagisia. Minä haluaisin säästää sinut tällaiselta lopulta. Me käytämme sinua helpottamaan ylikansoitus-ongelmaa.
Sinun typerä kapinasi meidän hallintoamme vastaan
Jotkut teistä ovat ajatelleet että te voisitte pysäyttää meidät asettamalla pommin johonkin meidän abortti-klinikoistamme tai hallitus-takennuksistamme. Typerät sielut! Kuinka tämä voisi vahingoittaa meitä?
Kaikki tällaiset toimenpiteet antavat meille tekosyyn kaataa ihmisten päälle lisää kontrollia ja raskaita taakkoja. Me tykkäämme siitä kun sinä kapinoit ja räjäytät jotakin ilmaan. Sinä olet hyvä tekosyy jonka varjolla me voimme laatia lisää lakeja kaikkia niitä asioita vastaan jotka suojelevat sinun vapauttasi. Etkö sinä näe kuinka mahdotonta meitä on vastustaa? Mitä enemmän sinä rimpuilet, sitä lujemmin me puristamme.

Meidän valtakuntamme on rahan valtakunta. Anteeksi, mutta minun täytyy tunnustaa että me olemme rahattoman valtakunnan hallitsijoita. Sinun täytyy nähdä huumori tässä lausunnossa. Me olemme antaneet sinulle palan paperia tai joitakin numeroita tietokoneen näytölle joille me olemme antaneet termin ”raha”. Mikään muu kuin meidän sanamme ei ole tämän rahan vakuutena. Me luomme sitä tyhjästä, me painamme sitä, me lainaamme sitä, me annamme sille arvon, me otamme siltä arvon pois. Kaikki asiat joilla on tekemistä rahan kanssa ovat meidän käsissämme. Ajattele, mitä sinä voit tehdä ilman rahaa? Jos sinä yrität vastustaa, me voimme peruuttaa sinun luottosi tai jäädyttää sinun tilisi. Sinun rahasi takavarikoidaan helposti. Me olemme laatineet niin monia sääntöjä elämiseen, että sinä et voi elää ilman rahaa.
Leiriydy valtion alueelle ja sinun täytyy muuttaa sieltä pois kahdessa viikossa. Sinä et pysty kasvattamaan itsellesi puutarhaa kahdessa viikossa. Monille meidän luontopoluistamme saa astua ainoastaan luvan kanssa. Me olemme säätäneet lakeja jotka kieltävät asuntovaunussa asumisen kovin pitkään samassa paikassa. Etkö sinä ole ajatellut kuinka naurettavaa on, että me sallimme asumisen taloissa koko ajan mutta me emme salli ihmisten asuvan asuntovaunuissa tai teltoissa pysyvästi jollei hän asu verollisella leirintä-alueella.
Meidän mittaamattomat mysteerimme
Meidän hiljattain käydyllä sodalla Serbiassa oli monia tarkoitusperiä, mutta me emme puhu niistä avoimesti. Me annamme Talk Show -isäntien kertoa kaikenlaista hölynpölyä mutta mikään tästä ei osu lähellekään totuutta. Ensiksikin, Kosovossa on luonnon-rikkauksia joista meillä täytyy olla täydellinen kontrolli. Kosovon kallioperässä on paljon uraania, ja uraani on hyvin tärkeää meille. Meille käy hyvin myös se, että kaikki tällaiset mineraalit pysyvät meidän potentiaalisten vihollistemme ulottumattomissa.
Milosevic ei ole ollut kovin halukas antamaan näitä resursseja meidän käsiimme, joten me yksinkertaisesti teimme asiat hänelle vaikeiksi kunnes hän alistuu meidän komentoomme. Nyt voitto Jugoslaviasta on varma.
Me saatamme tämän ylpeän kansakunnan nöyryytyksen sille tasolle jota me vaadimme keikilta ihmisiltä. Sodan jälkeen, jos Milosevic ei riittävästi nöyristele meidän edessämme, me viemme hänet oikeuteen sotarikoksista syytettynä. Me keksimme tämän termin; melko nerokkaasti, eikö niin? Kuinka voi olla olemassa sellainen ase kuin sotarikos? Sodan luonne on sellainen että se sulkee pois kaikki säännöt. On niin huvittavaa katsoa kansakuntia kun ne yrittävät käydä sotaa meidän asettamillamme pelisäännöillä. Ainoa sotarikos on olla meitä vastaan. Jokainen joka on meitä vastaan rikkoo meidän lakejamme. Kuten sinä olet nähnyt, sellainen joka on meidän puolellamme saa tehdä mitä hän haluaa. Eikö Nelson Mandela ollut pommeja kantava terroristi joka tappoi monia vihollisiaan? Me teimme hänestä sankarin.
Me emme noudata yhtäkään lakia kun sota tulee. Me teemme mitä me haluamme, milloin me haluamme ja missä me haluamme. Me voimme näännyttää kansakunnat kuoliaiksi. Me voimme saattaa siviilit perikatoon ja käyttää muita kauhuja joiden avulla me saamme vihollisemme oikeuteen. Katso meidän esimerkkiämme.
Me pommitimme Serbiaa. Me pommitimme kosovolaiset pois kodeistaan, myrkytimme heidän jokensa, käänsimme pois päältä heidän sähkönsä, ja sitten me mestarillisesti saimme kaiken näyttämään siltä, että tämä kaikki oli milosevichin syytä ja että hänen täytyy mennä oikeuteen tästä hyvästä. Samalla tavalla me saimme aiheuttamamme tulimyrskyn Waco:ssa näyttämään David Koreshin syyltä. Sitten on vielä meidän pääkonnamme Saddam, kaikkine joukkotuhoaseineen. Pahoja miehiä löytyy kymmenen tusinasta ja me voimme taikoa yhden esille silloin kun se sopii meille. Tämä on todella hauskaa, kun sinä oikein ajattelet. MInä en ole sellainen joka tavallisesti repii huumoria, mutta minä joskus löydän itseni nauramasta niille absurdeille käsityksille joita me laitamme sinun eteesi ja jotka sinä halukkaasti otat vastaan.
Etkö sinä ihmettele sitä, että maailman johtajat vapisevat meidän läsnäollessamme? He tietävät että heillä ei ole muuta valtaa kuin se minkä me olemme antaneet heille. Me emme pelkää Venäjää emmekä Kiinaa, koska me hallitsemme täydellisesti heidän ajatusmaailmansa. Kiina tietää että me voimme jäädyttää kaikki heidän yrityksensä ja pääomansa Amerikassa kynän heilautuksella.
Me haluamme sinun olevan osa järjestelmää. Kun sinä ostat talon, me emme ainoastaan ota veroa ostoksestasi, vaan me otamme myös suuren osan korkomenoistasi. SInä saat maksaa talosi hinnan kaksin- tai kolminkertaisena, korkokuluina yksistään.
Me emme halua sinun pakenevan ja tämän vuoksi me olemme tehneet asiat tällaisiksi. Sinä olet meidän omaisuuttamme. Me emme salli sinun ostavan tai myyvän mitään jollet sinä alistu meidän auktoriteettimme alle. Jos sinä haastat meidät oikeuteen, sinä häviät. Jos sinä ryhdyt vcäkivaltaiseksi, me laitamme sinut johonkin työleireistämme. Sinä tarvitset meidän rahaamme, meidän viihdykkeitämme, meidän polttoainettamme ja meidän julkisia palveluitamme. Jos sinulla ei ole näitä, sinä näännyt. Sinut on tehty noudattamaan meidän tahtoamme.

Ei allekirjoitusta

NYT JUMALAUTA JUNGNER,KOMMENTTIA KEHIIN!

Oletko,pyrkyri,lammas,täys idiootti vai mikä?

Suomen taloudesta kantavat huolta velkojapankit ja hyvin pian jonkinlainen eurohallitus. Kataiset ja demarit voivat vedellä nimiään minne huvittaa, tuskin siitä enää suurta haittaa on jollei hyötyäkään.

#98 Onko RT Rakennustekniikka vielä selvittänyt, kuka teki kahteen Matti Vanhasen tekemään omakotitaloon LVI-työt ja sähkötyöt ja millä hinnalla?

100. Saattaa olla että Jungner alkoi vasta perehtyä siihen, mistä tuli kirjoittaneeksi.

Käyttäjän mikaeljungner kuva

Vai kommenttia? Täällä keskustelu rönsyilee ilahduttavasti. Viestini on kuitenkin selvä. Veropohjan rapautuminen on iso ongelma. Jos joku vapautuu verosta, maksavat muut enemmän.

Kuvitteellinen esimerkki bussimatkasta: jos kaikki maksavat, maksaa matka 2 euroa. Jos hattupäiset, salkkumiehet, lenkkiasuiset ja jotain bussissa lukevat vapautetaan maksusta, maksavat loput 5 euroa matkasta. Jokainen poikkeus jää jäljelle jäävien maksettavaksi.

Johtopäätös: verotuksen tulee olla mahdollisimman neutraalia. Esimerkiksi sosiaalipolitiikkaa tai teollisuuspolitiikkaa kannattaa hoitaa verotuksella hyvin hyvin varovasti.

Ai niin, Lipposen hallitusten aikana valtionvelan euromäärä pieneni miljardeilla. Tsekatkaa Tilastokeskuksen sivuilta. Täällä edelleen leviää päinvastainen, virheellinen urbaani legenda...

Hyvä kun nostit kissan pöydälle!

Mietitäänpä vielä yhtä asiaa, josta ei juurikaan puhuta.
Miksi meillä Suomessa ei veroteta metsä- ja maatalousmaata lainkaan, täysin käsittämätön juttu. Ne ei karkaa ulkomaille ja veropohjaa tarttis laajentaa sellaisesille aluelle jotka vielä ovat olleet ijät ja ajat vapaamatkustajia.

Minkä porukan politiikkaa tämä mahtanee olla tässä meitin rakkaassa kepulandiassa.

Pienipalkkaisten asuntovelallisten pussille kyllä ollaan taas menossa. Nykymallissa mitä suuremmat tulot sitä sitä suurempi myös verohyöty. Tätäkin kannattas fundeerata.

104# Hah hah. Pyöräilijä maksaa demarin bussireissut, aivan kuten netinkäyttäjä maksaa demarin TV:n töllötyksen. Neutraaliuden ihanuutta valvoo valtava joukko pankkien lahjomia demariplösöjä.

Veropohjan laajennus tarkoittaa poliitikon paskanpuheessa verojen korottamista. Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Kreikassa yms. tämä uskalletaan sentään sanoa ääneen.

On hyvä, että Jungner ravistelee vinoutunutta verovarojen käyttöä. Ajatelkaa, että esimerkiksi lohikalojen syntyperän ja kansallisuuden tutkimiseen on siroteltu 3 miljoonaa euroa! Eivätkö kansalaiset todellakaan ymmärrä, mistä on kysymys? Eihän se seikka, että rahaa kierrätetään EU:n kautta, todellisuudessa muuta asiaa miksikään. Kysymyksessä on vain yksi hukkaputki lukemattomien muiden joukossa. Ja tätä hyödytöntä tuhlausta vääriin kohteisiin on kyllä enin osa suoraan veronmaksjien kukkarosta....

#104

Jungerin esimerkki kuvitteellisesta bussimatkasta toimisi vain, jos matkustajia veloitettaisiin kuten laajassa veropohjassakin useilla päällekkäisillä maksuilla. Sitähän se laaja veropohja oikeasti tarkoittaa. Varsinaisen matkalipun lisäksi veloitettaisiin erikseen istumapaikasta, seisomapaikasta, ikkunapaikasta, taustamusiikista, hengitysilmasta ja kaikesta mitä ministeri Käteisenkin peräämä luova veroajattelu pystyy vain keksimään. Jos maksujärjestelmää yksinkertaistettaisiin maksuja karsimalla, olisi matkustajien helpompi hahmottaa bussimatkan reaalihinta. Matkustajilla olisi näin parempi kuluttajaturva.

Johtopäätös: Junger on epäonnistuneessa vertauksessaan joko epärehellinen tai tyhmä.

Minä en pidä Jungeria tyhmänä.

Puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja eduskuntaryhmää johtava Eero Heinäluoma osallistuvat tuolloin New Yorkissa maailman demarijohtajien tapaamiseen.

Sosialistisen Internationaalin kokoukseen SDP:stä osallistuvat myös tuore puoluesihteeri Mikael Jungner ja entinen puheenjohtaja Pertti Paasio.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010061711882367_uu.shtml

New Yorkin kokouksen pääteemoina ovat globaali talous,(Laman syventäminen ja uusi maailmanvaluutta). ilmastonmuutos,(Äsken ilmasto vielä lämpeni,tämän vuoden Bilderberg kokouksen asia listalla oli ilmaston viileneminen,hahaa). Lähi-idän rauha,(Mahdollinen hyökkäys Iraniin). sekä aseidenriisunta,(Kansalaisilta). ja ydinsulkusopimus,(Iranin vastaiset pakotteet).

Säästää pitää se on päivänselvää, muutama miljardi säästyy helposti kun luovutaan Lipposen hellimästä pakkåruotsista ja kaksikielisyyden järjettömästä jäänteestä.
Samoin demarien väenväkisin ajama älytön subjektiivinen päivähoito-oikeus on monelle köyhälle kunnalle kohtuuton taakka ja pois tähdellisemmästä palvelusta.

#104 Voit tehdä "soinit" kun alat keskusteleen,kommentoimaan jengiä,ok mun läpät on aika rankkoja,heh.. Jutast aloin diggaan kun heräs todellisuuteen,loppu yes we can:t kun seinään. Tsemppiä,Saksan pressa muuten heitti eroanomuksen 31.5 afga lausuntojensa takia,totuus netissä porukka kilahti;) Mieti sitä!

Onko kaikkien pakko olla samassa bussissa?

Joku voi kulkea omalla autollaan tai muulla kuluneuvolla kohti omia päämääriä, löytää uusia reittimahdollisuuksia omien päämääriensä saavuttamiseksi ja ottaa riskejä reittivalinnoissaan.

Tuo bussi vertaus on kyllä omiaan kuvastamaan sitä mitä demarit ovat, eli se ei anna vaihtoehtoja poiketa reitiltä ja löytää uusia mahdollisuuksia.
On vain luotettava ja oltava vakuuttunut siitä, että se tie minkä reitin bussi kulkee on paras kaikille ja varmasti poimitaan kyytiin ihan jokainen, vaikka päämäärä jäisi saavuttamatta, koska bussilipun hinnalla ei kuitenkaan todellisuudessakaan pystytä kattamaan todellisia kustannuksia, vaan tuota kulkumuotoa on tuettava, että sen käyttämine ei koituisi kohderyhmälleen saavuttamattoman kalliiksi.
Jos matka bussissa alkaa ahdistaa on vain alistuttava omaan asemaansa ja pyrittävä sopeutumaan siihen, jos oikein tuntuu pahalta voi toveri tarjota lohtua ja tukea, mutta ei mahdollisuutta päästä pois bussista, eikä varsinkaan hyväksyntään sille että joku toveri valitsisi jonkin muun tien tai pysäkin vapaasti saati kulkutavan kohti niitä päämääriä joilla voisi saavuttaa elämässään jotain muuta kuin sosiaalisuuteen verhottua ahneutta, jonka (bussilla) saavuttamattomissa olevat ansiot ovat kateuden ja katkeruuden hedelmien siemeninä.
Katkerat, kitkerät ja suomettuneisuuden mädättämät hedelmäiset eväät mukanaan moni demari kuitenkin jaksaa kulkea toverillista matkaansa kohti saavuttamatonta ja nimeämätöntä päämäärää, jolle joskus on ollut nimenä jopa Neuvostoliitto.

Luin tuossa jostain lehdestä, taisi olla Hesari, kuinka 90% ulkomaille sijoittaneista rikkaista ei maksa voitoistaan veroja lainkaan. Eikö siinä nyt olis petrauksen paikka? Kun vielä ottaa huomioon, ettei kysymyksessä ole mitkään köyhien pimittämät pikku työtulot vaan sadat miljoonat pelkillä spekuloinneilla saadut rahat.

Tipahit... Kirjota uutta läppää :)

# 31 Tuula. Mitenkähän se meni aikoinaan? Kuka oli ja kenen talouspoliitisessa opissa. Lipponen "Nallen" vai "Nalle" Lipposen. Kummatkin ovat samaa mieltä köyhille ja työttömille rahan jakamisesta. "Nalle" sen tänä päivänä selvällä ja ymmärrettävällä suomenkielellä on tuonut julki.

Onhan tulossa pakollinen mediamaksu kaikille.
Miten olisi pakollinen ravintolamaksu?
Kaikki maksavat vaikka eivät kävisi syömässä ravintoloissa, mutta varmasti porukkaa käy enemmän syömässä ravintolassa.

Tartte miettiä veroja..

Hyvät ihmiset käykää lukemassa Arvopaperi-lehden nettisivuilta, miten George Soros varoittaa uudesta lamasta vuonna 2011. Siihen nähden Mikael Jungner on oikeassa. Veronmaksajien rahat valuvat nykyhallituksen toimesta Kankkulan kaivoon. Tiedoksi teille Soros ei ole demari, jos joku sokkosilmäinen kepu-porvari, suuresta maatalousta sokaistunut, täällä niin luulee.

Vai alkoi Mikaeli poika leikkimään kuvitteellista bussimatkaa. Pojankloppi, joka ei ole koskaan joutunut käyttämään edes bussia. Olisi laiitanut version niistä kuka maksaa hänen taksimatkansa? Heh.. aika mielikuvitukseton henkilö.

104. "Ai niin, Lipposen hallitusten aikana valtionvelan euromäärä pieneni miljardeilla. Tsekatkaa Tilastokeskuksen sivuilta. Täällä edelleen leviää päinvastainen, virheellinen urbaani legenda… "

Ai niin, Lipposen aikana valtionvelan euromäärä kasvoi, tsekatkaa itse valtiokonttorin sivuilta, Valtionvelan kehitys 1993-2010:

http://www.tuotto-obligaatio.fi/public/default.aspx?contentid=8481&nodei...

Jungnerin linja-automatka on tyypillinen esimerkki helsinkiläisestä "ajattelusta". Linja-automatkaiijat ajetaan pikkuleikisti toisiaan vastaan. Ellei tämä riitä itse aiheutettavaksi sosialidemokraattiseksi ongelmaksi parlamentarismin tunnun synnyttämiseksi, kehitetään metron ja linja-autoliikenteen käyttäjien välinen konflkiksi, jotta saadaan perusteluja esimerkiksi sille, miksi Pihtiputaan mummon ja sokean Reetan pitäisi kansalaishuolestua asiasta, joka koskee heitä yhtä vähän kuin Nauvon kalastajia joukkoliikkenne jossain mitättömän pienellä pinta-alalla Suomen koko pinta-alaa.

Ehdottaisin, että Jungner harkitsisi kansantaloustieteen opintoja pelkän mediatekniikan ja juridiikan rinnalla. No aivan vahvaa ei Jungnerilla se juridikka ole ollut oikeustieteiden ylioppilaana Hakaniemeä tervattaessa eikä OTK:na YouTubea tuotettaessa.

Sosialidemokratia on poliittinen aate, jonka tarkoituksena on tiedottamalla häivyttää yhteiskunnalliset ongelmat ja tuotta tilalle itse aiheutettuja tiedotusongelmia.

Jotenkin luulen, että Jungner tekisi hyvin, jos laiskottelisi puoluetueksi vähemmän Hakaniemen DDR-tyyppisessä puoluetalossa, jonka rakentsivat betonidemarit eli Haka ennen konkurssiaan ja ottaisi kantaa vaikkapa hallituksen veroaikomuksiin jo ennen Eero Heinäluomaa ja SAK:n järjestökarpaaseja.

Tietenkään puoluesihteerin ei järjestöpäälliköksi pelkistyttyään tarvitse olla perillä politiikasta. Järjestötyön ylläpidonhan voi ostaa miltä tahansa hallinnon konsultointiyritykseltä.

Yritä Jungner aikuistua vihdoinkin ja seurata sekä kommentoida päivän politiikkaa.

Jungner on huolissaan Suomen taloudesta nyt lama-aikana? Onneksi Jungnerilla on hyvä meriitti YLE:n talouden vastuullisena hoitajana.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja