Ilmassa tuoksuu vallankumous

Moni kertoo politiikan olevan rikki. Politiikan kyky uudistaa ja ohjata yhteiskuntaa on heikko. Mutta miksi?

 

On hyvä aloittaa tarinalla. Nuoripari. Ensimmäinen yhteinen kiitospäivän juhla. Kalkkunaa ollaan laittamassa uuniin. Toinen on leikkaamassa kalkkunasta isoa palaa pois. Toinen ihmettelee moista tuhlausta. Soitetaan äidille. Noin on kuulemma aina tehty koska terveyssyyt. Soitetaan isoäidille. Aikoinaan tosiaan leikattiin, kun uuni oli liian pieni.

 

Useimmiten on joku syy, miksi tehdään kuten tehdään. Vuosien mittaan tuo syy unohtuu ja tekemisestä tulee itsetarkoitus. Tekeminen jatkuu, vaikka syy tekemiseen on kadonnut.

 

Suomen poliittisen järjestelmän perusteet luotiin aikana, jolloin pelättiin sosialistien puhuvan jälleen kansan pyörryksiin ja nappaavan vaaleissa poliittisen vallan. Suomen politiikka on suunniteltu pitämään valta etäällä kansasta. Edustuksellinen demokratia kyllä, mutta niin läpinäkymätön vuorovaikutus, että pelkkä vaalien voittaminen ei anna ohjaksia edes lailliseen vallankumoukseen. Eduskunnan menettelytavat ovat niin turhauttavia kuin ovat koska punakapina.

 

Yhdysvalloissa poliittisen järjestelmän perusteet luotiin aikana, jolloin Englannin sortoa paenneet pelkäsivät valtion otetta kansalaisten arjesta. Sikäläinen järjestelmä on suunniteltu pitämään valtiovalta aisoissa.

 

Suomessa politiikan kömpelö vuorovaikutus on se kalkkunasta leikattava osa ja pelko kansan hurahtamisesta on se liian pieni uuni. Yhdysvalloissa vapaus kantaa asetta on se kalkkunan osa ja vehkeilevän valtion pelko se liian pieni uuni.

 

Se että politiikka juuri nyt, vasta sadan vuoden jälkeen, on rikki, johtuu siitä, että tämän päivän maailma ammentaa voimansa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta samaan aikaan kun politiikka on suunniteltu minimoimaan tuo vuorovaikutus. Vuorovaikutus on tänään useimman yrityksen arkipäivää, politiikassa se on edelleen kummajainen.

 

Kaikki ne, jotka toivovat demokratiaa takaisin demokratiaan voi korjata siinä, että demokratia ei ole Suomessa koskaan ollut osa demokratiaa. Poliittinen valta on aina ollut hyvin keskitettyä. Tuo valta ei ole äänestäjillä, ei edes kansanedustajilla tai riviministereillä. Useampikin kansanedustaja on lopettanut politiikan, kun he ovat huomanneet, kuinka sivussa he ovat poliittisen vallan käytöstä. Elina Lepomäki haastaa järjestelmää julkisesti, kun hän on huomannut olevansa syrjässä todellisesta päätöksenteosta. Tuo oli minunkin syy luopua politiikasta vuonna 2015. Kun olin vuosia sekä Lipposen että Urpilaisen sisäpiirissä, oli ero liian räikeä, kun päädyin Rinteen demareissa ulkopiiriin. Matka sisäpiiristä ulkopiiriin on samaan aikaan lyhyt ja mittaamattoman pitkä. Ja erittäin silmiä avaava.

 

Suomessa politiikan sisäpiiri on kaikissa puolueissa uskomattoman pieni ja sen vuorovaikutus ympäröivän maailman kanssa uskomattoman vähäistä. Puolueen jäsenyys tarkoittaa jäsenmaksun maksamista, vaaliesitteiden jakoa, äänestämistä ja puolueen sisäpiirin hölmöyksien selittämistä parhain päin. Jos minkä tahansa puolueen rivijäsen väittää voivansa vaikuttaa, hän valehtelee, erityisesti itselleen.

 

Tämä on se konkreettinen ongelma, jonka edessä me nyt olemme. Hyvä uutinen on, että ei ole mitään kavalaa salajuonta kaiken tämän takana. Me olemme kaikki tyynni näiden historian sanelemien menettelytapojen uhreja.

 

Jos tämän tilanteen haluaa korjata, on politiikan tapoja toimia syytä korjata, kussakin puolueessa. Poliittista päätösvaltaa on syytä avata ensin vaikkapa eduskuntaryhmille, niin pelottavalta kuin se tuntuukin. Sen jälkeen tai samaan aikaan puolueen jäsenille ja äänestäjille.

 

Valtaa tärkeämpää on avata vuorovaikutus. Käsillä oleva sote- ja maakuntauudistus on valuvikainen ja juosten kustu, koska sen on suunnitellut ja sopinut hyvin pieni sisäpiiri, joka ei ole syvällisesti tiennyt mistä on kysymys ja joka ei ole halunnut tai kyennyt kysyä niiltä jotka tietävät. Jokainen sotea ratkonut hallitus on ollut saman dilemman edessä, tahto ylittää kyvyt koska sisäpiiri on ollut niin pieni. Vähän kuin kultakala joka haluaa kiivetä puuhun, jonka ylpeys ei anna myöden kilauttaa kaverilta apua ja joka siksi syyttää maljassaan tyhmää maailmaa siitä, että ei onnistu.

 

Luontevinta olisi, että puolueet itse ryhtyvät avaamaan päätösvaltaa tai vuorovaikutusta. Toinen vaihtoehto on, että kaupungit, yritykset ja kansalaiset ottavat ohjakset Suomen kehittämiseksi. Kolmas että syntyy uusi poliittinen liike, joka tekee sen, kuten Ranskassa.

 

Tavalla tai toisella tämä ratkeaa. Evoluutiolla tai revoluutiolla. Nykyinen malli ei pitkään enää kestä. Ihan vain siitä syystä, että ajatus demokratiasta, jossa muutama promille ihmisiä pyörittää puolueita, joissa kourallinen ihmisiä päättää salassa mitä kulloinkin tehdään, on tähän aikaan kestämättömän perverssi ratkaisu.

 

Parasta tässä kaikessa on se, että kun tämä kaikki viimein ratkeaa ja pato murtuu, se murtuu kerralla ja pysyvästi. Tuo alun nuoripari ei nimittäin enää leikkaa kalkkunaa, kun selvisi mistä siinä oli lopulta kysymys. Samoin tulee käymään Suomessa. Kun ymmärrys kerran välähtää, se ei enää sammu.

mikaeljungner
Sitoutumaton Helsinki

Kreab Oy:n toimitusjohtaja, entinen kansanedustaja, uimamaisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu