Mikael Jungner

Force Majeure

Perustuslakivaliokunnan luonnos kommenteista soteen vuodettiin Iltasanomiin. Seurasi poliittinen myrsky. Luonnoksessa oli monelle iso yllätys. Valinnanvapautta koskevat säädökset kun voivat luonnoksen mukaan astua voimaan vasta sen jälkeen, kun maakuntahallinto on ensin järjestetty. Siis joskus vuoden 2020 jälkeen. 

 

Kokoomuksen puheenjohtaja totesi tuoreeltaan, että valinnanvapaus ja maakuntahallinto pitää päättää samaan aikaan. Täysin ymmärrettävää, valinnanvapaus on Kokoomukselle tärkeä. Ei ole mitään takeita siitä, että seuraava hallitus toteuttaisi valinnanvapauden.

 

Tuosta moni veti sen johtopäätöksen, että a) Suomessa on poliittinen kriisi, b) sote kaatuu ja c) hallitus kaatuu.

 

Uskallan olla eri mieltä. Noin voi toki käydä, mutta selvää se ei ole, eikä edes toivottavaa.

 

Aloitetaan poliittisesta kriisistä. Asiat ovat nyt monella tapaa sekaisin, mutta pidemmällä tähtäimellä perustuslakivaliokunta vahvisti enemmän kuin heikensi poliittista järjestelmää. Ensinnäkin vuodon seurauksena näistä asioista päästään keskustelemaan nyt laajasti. Se on hyvä asia. Toisekseen valiokunta osoitti, että se kuuntelee enemmän asiantuntijoita kuin poliittista ohjausta. Tuo on erinomainen asia. Toivon hallitukselta malttia olla jyräämättä perustuslakivaliokuntaa. Suomalainen check and balance -järjestelmä lepää juuri perustuslakivaliokunnan riippumattomuuden varassa. Nyt sen uskottavuus vahvistui kertaheitolla. 

 

Entä sote? Ei soten tuohon valiokunnan luonnoksen kohtaan tarvitse kaatua. Valmistelu voi hyvin jatkua uusien suuntaviivojen mukaan. Aikataulut toki kaatuvat, mutta itse sote ei. Myös maakuntahallinto jää odottamaan, mutta se on ymmärrettävää, nuo kun liittyvät toisiinsa läheisesti. 

 

On jopa mahdollista, että sote lykkääntyy vaalien yli. Tuo olisi haaste erityisesti oppositiolle. Vaaleissa nimittäin ei enää riitä, että kantana on vain ”ei käy”. Jos hallituspuolueet tulevat valmiin, valmistellun ja perustuslain mukaisen kokonaisesityksen kanssa vaaleihin, sopii oppositiolta odottaa vastaavaa. 

 

Tuo tekisi hyvää suomalaiselle demokratialle. Kerrankin päästäisiin puhumaan konkreettisista vaihtoehdoista jo ennen vaaleja. Ehkä saisimme jopa sellaisen soten, joka kestää aikaa, joka on laajasti hyväksytty ja jonka valuviat on korjattu.

 

Entä hallitus? Pääministeri on useaan otteeseen todennut, että hallitus kaatuu, jos sote kaatuu. Nyt kuitenkaan kyse ei ole siitä, että sote olisi kaatumassa poliittiseen peliin tai hallitukseen. Kaikki ovat nähneet kuinka tosissaan hallitus on sotea ajanut. Hallitusta voi pikemminkin syyttää liiasta yrittämisestä kuin liian vähäisestä yrittämisestä.

 

Perustuslakivaliokunnan kantaa on vaikea ennakoida etukäteen, koska valiokunta ei anna ennakkositoumuksia. Ja hyvä niin. Valiokunnan luonnoksen lykkäyskanta ei ole kenenkään juonima, vaan asiantuntijoiden pohtima ja perustelema. Kyseessä on poliittinen force majeure, osapuolista riippumaton ylivoimainen este, joka yleisesti sopimusoikeudessa estää jo sovitun velvollisuuden täyttämisen.

 

Sama lyhyemmin. Vaikka sote lykkääntyisi jopa yli vaalien, voi pääministeri hyvin pitää tulos-tai-ulos -lupauksensa ja silti jatkaa pääministerinä, koska force majeure. Minusta tuo olisi jopa suotavaa. Toki suomalaisessa politiikassa arvostetaan uhriutumista, mutta pääministeri jos kuka ei saa olla marttyyri, joka etsii miekkaa johon heittäytyä. 

 

Vaikka itse asioista olisi eri mieltä, on nykyinen hallitus silti onnistunut monessa mittavassa hankkeessa ja edessä on vielä tehtävää. Luovuttaminen nyt olisi minusta enemmän vastuun pakoilua kuin vastuun kantamista. Sipilän hallituksen tarina on vielä kesken. Toivottavasti poliitikoilla on malttia antaa sen jatkua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Marsalkka Mannerheim kirjoittaa muistelmiensa loppusanoissa mm. seuraavaa:

”Se opetus, minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevan sukupolven tietoisuuteen, on tämä: eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka, ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle.” Hänen muistelmiensa myötä on todettava, että Mannerheim oli erittäin kaukonäköinen ja kaukaa viisas henkilö.

Mitä eripuraisempi maa on sisäisesti, sitä helpommin pystyy siihen ulkopuolinen vaikuttamaan. Tähän vaikuttamiseen kuuluu myös ulkopuolelta tapahtuva taloudellinen vaikuttaminen.

Italian tulevien tapahtumien vaikutus euroalueeseen tulee olemaan iso kysymysmerkki. Ne saattavat vaikuttaa veteen heitetyn kiven tavoin koko euroalueeseen. Täällä Suomessa ei ole syytä ”keikuttaa venettä.” Katteettomat vaalilupaukset, joilla tavallista tallaajaa yritetään ”sahata linssin”, eivät ole toivottavia nykytilanteessa. Italian tapahtumat huomioon ottaen on tärkeää, että hallitus jatkaisi vaalikauden loppuun.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Sipilä ja Orpo ovat ajaneet tilanteen nurkkaan: joko koko klimppisoppa on nieltävä nahkoineen karvoineen tai sitten ei mitään. Se on kansan kiristystä.

Lehmänkauppa, jonka kepu-osaa kannattaa kansasta alle viidennes, samoin kokoomus-osaa, ja koko sote-pakettia vastustaa epäilemättä kansan valtaenemmistö, on ollut niin läpinäkyvä ja tökerö kusetus, että kokoomuskin ymmärtänee häipyä laumoineen Sipilän uppoavasta laivasta kuin rottaparvi, jotta voisi paistatella syksyn eduskuntavaaleissa sitten muka-järjen äänenä.

Voihan sitä kapteeni Sipilän ja hännystelijöiden tavoin vakuutella vielä veden noustua kaulaan asti, että tämä laivahan ei uppoa. Uskoo sitten kuka uskoo.

Mutta käyttökelvottoman paatin on parempi antaa upota, meni kapteeni sen mukana tai ei.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Mukavaa huomata, että kippariblogini vaikutti Markiin näinkin syvällisesti. Todellakin, jotkut paatit uppoavat vaikean matkan varrella ja toisia (sixpack)paatteja todetaan merikelvottomiksi jo lähtösatamassa...siksi toivotan tarvittavaa onnea seuraavalle hallitukselle (kipparina Antti, Petteri vaiko Touko?).

Muuten, yhteenvetona:

Minun epämuodikkaan, mutta suositun blogini perusviesti on siis seuraava:

. Juha Sipilän moittimisesta on tullut yleinen kansanhuvi
. Petteri Orpo on Suomen kansan suosikkiehdokas pääministeriksi...

Sitä haukutaan, jota haukutaan

Sitä kehutaan, jota kehutaan

Lampaat...(joita sopulit paimentavat).

T.entinen lammasfarmari (350 lammasta)

Väinö Hirvelä

Mulle aivan sama jos homma jatkuu. Mutta sitä mietin, että miksi ja kuka tuon vuosi? Olisiko järkevämpää tehdä ihan joku prosessi että lakivaliokunta voi antaa medialle tietoja eikä se olisi vuotamista jos kerta se onkin hyvä juttu ja tukee poliittista järjeltelmää ja sen ukottavuutta. Miksi siten pitäisi puhua negatiivisella sanalla kuin vuoto ja ehkä jopa että joku saa sanktioita. Eikö voitaisi puhua kertomisena tai ilmoittamisena ja tämä "vuotaja" olisi poliittisen systeemin sankari?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Mitä ihmeen sanktioita, mistä? Ei-julkisen asiakirjan julkaiseminen on jokaisen virka- tai luottamushenkilön harkinnassa. Juuri siksi asiakirjaa ei ole määritelty salaiseksi, että sen voi halutessaan julkaista. Kukaan ei vain voi sitä vaatia julkisuuslain nojalla nähtäväkseen. Salaiseksi määrittelemiselle taas pitääkin olla kova kynnys. Ei tässä ole syytä mihinkään suurempaan sirkukseen. Puhemies Risikon koolle kutsuma ryhmä- ja puoluejohtajien kokous työtapoja koskien, on lähinnä noloa. Näyttää melkein kuin hän ei tuntisi julkisuuslakia.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ettei vaan lähtisi tämä force majeure -ajatus edustamasi Liike Nytin ihan omista intresseistä?

Jos hallitus kaatuisi ja tulisi ennenaikaiset vaalit, niin ette kerkeäisi mitenkään kasata joukkojanne ja päästä kunnolla mukaan peliin. Teille sopisi parhaiten Sipilän jatko ja mahdollisten maakuntavaalien lykkääntyminen, jotta saatte aikaa järjestäytyä ja luoda oman ohjelmanne.

Tuoksahtaa piiloagendalta - joltain mitä teidän ymmärtääkseni piti avoimuudellanne juuri välttää.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Niko on oikeassa: edistettävät asiat edellä ja turha spekulointi ja ennakolta pelaaminen pois. Selkä suoraksi! Sitä suomalaiset nyt kaipaavat.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Hallituksen kansanedustajat kertovat että maakunnissa, kepulandiassa, ollaan jo pitkällä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelussa.

Kuka on antanut määräyksen valmistelun aloittamiseen ja miltä budjettimomentilta sen kulut maksetaan?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Vuodon merkitystä on paisuteltu paljon yli sen merkityksen. Jokainen asiaa pitkään seurannut toimittaja olisi voinut laatia lähes saman sisältöisen listan siitä, mihin kysymyksiin perustuslakivaliokunnan pitää paneutua. Mitään uutta asiaa yli kohistu vuoto ei sisältänyt, ei edes mitään salassa pidettävää.

Nyt siis hehkutellaan sillä, että joku on julkistanut perustuslakivaliokunnassa käsiteltävää asiaa sisäpiirin tietona, vaikka asioissa sinällään ei mitään uutta esille tullut. Ihan turhaa nokkailua tuollainen. Jos salailukulttuuri tämän tapauksen vuoksi lajenee, on se erittäin valitettavaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Valiokuntien istunnot ja keskeneräiset asiat eivät ole julkisia. Vasta valmistuneet lausunnot julkaistaan.

Toimituksen poiminnat