Demokratian kehittäminen etenee monessa paikassa

Yleisradion johtaja vastusti aikoinaan kaupallisia paikallisradioita sanomalla jotain sen suuntaista, että ihmiset eivät kestäisi kaikkea sitä uutta tiedon määrää. Vaikuttaa siltä, että hän oli osin oikeassa. Tiedon suuri määrä ja tiivis vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa heikentää sidettä yhteiskunnan virallisiin instituutioihin ja vahvistaa sidettä kaikkeen sellaiseen, johon ihmisellä on joko oma henkilökohtainen tunneside tai jonka kanssa ihmisellä on yhteinen jaettu tarkoitus. Suomalaisten identiteettiä ei enää määrittele uskonto, aate tai peruskoulu, jokainen saa ja joutuu rakentamaan oman identiteettinsä itse, yhdessä lähipiirinsä kanssa.

 

Tuossa syy siihen miksi valtion instituutiot, kirkko, puolueet ja muut perinteiset yhteiskunnan toimijat hiipuvat ihmisten mielissä samaan aikaan kun vaikkapa ystäväpiirin, lähiseudun, ruuan, ympäristön ja yhden asian liikkeiden merkitys voimistuu. Tämä on se näkökulma, josta demokratiaa kannattaa kehittää. Sen miettiminen, miten tiivistää ihmisten sidettä yhteiskuntaan, ymmärtäen muuttuneen ihmiskuvan.

 

Mikä sitten on ratkaistava ongelma? Ensimmäisessä aallossa suurin osa ihmisistä ei osallistu demokratian tekemiseen tai päätöksentekoon. Toisessa aallossa suurin osa ihmisistä ei enää tunne ihmistä, joka osallistuu demokratian tekemiseen tai päätöksentekoon. Kolmannessa aallossa suurin osa ihmisistä ei enää kiinnostu demokratian tekemisestä tai päätöksenteosta. Ei ole olemassa yhteistä tilannekuvaa, jossa kaikki suomalaiset eläisivät. Selvää kuitenkin on, että virta vie kohti tuota kolmatta aaltoa, eri tahtisesti eri alueilla ja eri väestöryhmissä.

 

Ongelma on, että yhteiskunta, jonka rakenteet eivät ihmisiä kiinnosta, muuttuu hyvin hauraaksi ja epävakaaksi. Se on altis manipulaatiolle, trolleille ja ääriliikkeille. Samalla jää käyttämättä suuri määrä potentiaalia: osaamista, ymmärrystä ja näkemyksiä. Ihan tavallisten ihmisten osallistuminen laajasti yhteisten asioiden hoitoon on se toimivin vaihtoehto hakaristilippujen heiluttelijoille.

 

Viime vuosina on puhuttu paljon suorasta demokratiasta, mutta se ei ehkä sittenkään ole yksin ratkaisu. Kyse on enemmänkin osallisuudesta yhteiskuntaan kuin siitä kuka päättää. Suorat kansanäänestykset ilman siihen liittyvää dialogia saattavat jopa heikentää tilannetta.  

 

Tavoitteeksi kannattaa asettaa a) kiinnostuminen, b) osallistuminen ja c) vuorovaikutus yhteiskuntaa koskevista asioista.

 

Suomalainen politiikka on herännyt tähän ongelmaan. Tällä vuosikymmenellä levisi laajalle ajatus siitä, että politiikka on rikki. Viime aikoina on nähty myös toimia tilanteen korjaamiseksi. Sitra on pyrkinyt ruokkimaan dialogin kulttuuria tutkimalla ilmiötä ja käynnistämällä erätauko-projektin. Kyse on projektista dialogityökulttuurin vahvistamiseksi. Ehkä yllättäen Vasemmistoliitto on ensimmäisenä kertonut järjestävänsä mahdollisesta hallitusohjelmasta neuvoa antavan jäsenäänestyksen (aiemmin Vihreät on ollut suunnannäyttäjä). Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi Kokoomuksen 100 vuotisjuhlassa, että Kokoomus tulee ottamaan netin käyttöön osallistaakseen jäseniään. Vihreillä on ollut jo pitkään etunoja osallistamisessa, he ovat esimerkiksi järjestäneet neuvoa-antavia äänestyksiä puheenjohtajastaan. SDP ja RKP ovat lanseeranneet mobiiliapplikaation, jolla osallistaa jäseniä. Käyttö on jäänyt vähälle, mutta applikaatio silti on, jos sitä halutaan käyttää. Sinisillä oli hyvin kunnianhimoinen ohjelma osallisuuden vahvistamiseksi, vaikka se jäi mediassa huomiotta osin heikon viestinnän takia.

 

Eduskunnassa oli tällä vaalikaudella kaksi uutta kiinnostavaa projektia demokratian kehittämiseksi. Antero Vartia sai arviolta 40 kansanedustajaa mukaan pohtimaan epävirallisemmin vuorovaikutuksen kehittämistä eduskuntatyössä. Tavoitteena oli dialogisuus. Samaan pyrki virallisemmin Tiina Elovaara Eduskunta 2030-ryhmällä, joka herätti myös puhemiehen kiinnostuksen kokeilla dialogisempaa kyselytuntia. Valitettavasti molemmat hyvät hankkeet ovat hiipuneet vaalien alla. 

 

Itse olen ollut vajaan vuoden mukana Liikkeessä. Liikkeen tavoitteena on luoda dialogia sekä suora väylä ihmisten ja päätöksenteon sekä ihmisten ja ehdokkuuden välille. Toimintatapa on ollut kokeilla ja oppia tekemällä. Toiveena on, että opittu laajenisi myös perinteisten puolueiden käyttöön. 

 

Ehkä mielenkiintoisin ja vähiten puhuttu huomio näistä kokeiluista liittyy vallan kolmijaon (oikeuslaitos, lainsäätäjä, hallinto) viemiseen yhteiskunnan tasolta Liikkeen tasolle. Nettiparlamentti on täysin itsenäinen toimija, vajaa 12 000 ihmistä, joilta kysytään kantaa asioihin noin kerran kuukaudessa. Liikkeen alustaa ylläpitää itsenäisesti toinen porukka, joka pyrkii löytämään neutraalit ja dialogiin kannustavat kysymykset. Kolmas itsenäinen porukka ovat vaaleissa ehdolla olevat tai valitut, jotka ratkaisevat yhdessä keskenään kannan niihin asioihin, joita nettiparlamentti ei linjaa. Vaikuttaa siltä, että tämänkaltainen vallanjako tuottaa huomattavasti mielekkäämpää vuorovaikutusta kuin puolueiden perinteinen keskitetty, puheenjohtajavetoinen malli. 

 

Merkkejä siis löytyy vähintäänkin kiinnostuksesta demokratian kehittämiseksi.

 

Mitä seuraavaksi? Olisi arvokasta epäpolitisoida demokratian kehittäminen. Kysymys ei ole puolueista tai politiikasta, käsillä on huomattavasti merkittävämpi hanke. Toisekseen tarvitaan tutkimustietoa. Esimerkiksi Sveitsin kansanäänestyksiin nojaava malli on melko heikosti Suomessa tunnettu ja tutkittu. Yliopistomaailmasta löytyy lahjakkuutta ja osaamista viedä demokratiaa eteenpäin, jos tätä osaamista vain kuunneltaisiin. 

 

Kolmanneksi tarvitaan vuorovaikutuksen välineitä. Palvelumuotoiltu alusta vuorovaikutukselle on vähintään satojen tuhansien eurojen investointi, johon yhdelläkään puolueella tai Liikkeellä ei ole varaa. Sen luominen ja jakaminen kaikille halukkaille avoimen lähdekoodin filosofialla olisi kulttuuriteko. Neljänneksi olisi saatava myös hallinto mukaan kehittämään demokratiaa. Ministeriöt ja keskushallinto on pienimuotoisesti kokeillut osallisuuteen liittyviä projekteja, mutta laajempi jalkautus on jäänyt toteuttamatta. Kuntatasolla on lukuisia hyviä esimerkkejä, joita kannattaisi laajentaa maanlaajuisiksi.

 

Kiteytetysti voisi sanoa, että demokratiamme ongelmat on hyvin tiedostettu, niiden korjaamiseksi löytyy tahtoa ja osaamista. Ainoa mikä puuttuu, on konkreettinen kokeilujen kautta oppiminen ja kehittäminen sekä koordinaatio onnistumisten skaalaamiseksi. Suomi on silti tässä pidemmällä kuin moni muu kansakunta. Mikä on äärimmäisen rohkaisevaa.

mikaeljungner
Sitoutumaton Helsinki

Kreab Oy:n toimitusjohtaja, entinen kansanedustaja, uimamaisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu