Mikael Jungner

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 23 min 33 s sitten

Uusi ennuste Suomelle – Politico: Punavihreä voitto eurovaaleissa

17.1.2019 13:27

Politico-lehti on julkistanut eurovaalien Suomea koskevan paikkaennusteen, joka on koostettu useasta eri puoluegallupista. Ennusteen mukaan sdp ja vihreät olisivat eurovaalien voittajia Suomessa.

Ennusteen mukaan sdp olisi saamassa kaksi lisäpaikkaa. Puolueen paikkamäärä kasvaisi nykyisestä kahdesta neljään. Vihreät olisi saamassa kaksi paikkaa, kun puolueella nykyisin on yksi europarlamentaarikko.

Sdp:n puoluelehti jyrkkänä: ”Nyt maksamme hallitsemattoman maahanmuuton hintaa”

17.1.2019 12:15

Oppositiopuolue Sdp:n puoluejohto on todennut, että turvapaikanhakijoiden rikoksista on avoimesti puhuttava, mutta että vastaus ongelmiin ei ole rajojen sulkeminen. Puolueen pää-äänenkannattaja Demokraatti puolestaan otti pääkirjoituksessaan vahvasti kantaa seksuaalirikoksiin ja ”hallitsemattomaan maahanmuuttoon”.

Markus Granlund vakiinnuttanut paikkansa Vancouverissa: "Ainahan voisi mennä paremmin"

17.1.2019 10:59

Vancouver Canucks ja Edmonton Oilers pelasivat keskiviikkona Vancouverin Rogers-areenalla tunteikkaan läntisen Kanadan derbyn. Oilers voitti rankkarikisan päätteeksi 3-2.

Canucksin suomalaishyökkääjää Markus Granlundia harmitti.

- Olisivat olleet tärkeät kaksi pistettä, mutta hyvä, että saatiin edes yksi. Ehkä olisi ollut mahdollisuuksia kahteenkin, Granlund sanoi Sport Contentille

Granlundilla oli useampi maalipaikka, mutta Oilersin suomalaismaalivahdin Mikko Koskisen hän yllätti vain kerran. Granlund merkkautti myös syöttöpisteen.

Kaikkien aikojen laajin tietovuoto: Yli 700 miljoonaa uhria – Näin tarkistat sähköpostisi tilanteen

17.1.2019 10:53

Maailmalla paljastunut valtava tietovuoto jättää kaikki aiemmat tietoturvakatastrofit varjoonsa, Tivi kertoo.

Sekä entinen it-jätti Yahoo että luottoyhtiö Equifax ovat keikkuneet otsikoissa viime vuosina ahkeraan. Yhtiöitä yhdistää massiivinen tietovuoto, jossa miljoonien asiakkaiden tiedot jäivät hakkerien haaviin.

TE: Taas epäily – kaappasiko Sipilän hallitus virkanimityksen seuraajaltaan?

17.1.2019 10:26

Maanmittauslaitokselle ollaan valitsemassa uutta pääjohtajaa. Tehtävän hakuaika alkoi viime vuoden marraskuun lopussa ja päättyi 21. joulukuuta. Tehtävä laitettiin haettavaksi varsin varhain, koska uuden pääjohtajan virka alkaa vasta ensi syyskuun alussa.

Asiasta kertova Talouselämä kysyykin, onko hallitus tekemässä jo toisen "etukäteiskäpälöinnin" virkanimityksissä.

Brexit: Britannia umpikujassa – Theresa May sai 4 päivää aikaa

17.1.2019 10:12

Ison-Britannian pääministeri Theresa May selvisi keskiviikon luottamusäänestyksestä, mutta maan brexit-umpikujaa parlamentin äänestystulos ei helpota.

Konservatiivien brexit-kapinalliset ja unionistipuolue DUP palasivat hallituksen taakse opposition esittäessä epäluottamusta. May sai odotetusti taakseen Britannian parlamentin enemmistön äänestystuloksella 325 luottamuksen puolesta ja 306 vastaan. Uusien parlamenttivaalien mahdollisuus väistettiin ja May vahvisti hieman pahasti horjunutta asemaansa.

Tilastokeskuksen luvut julki: Ilmoitukset raiskauksista +7,5 % – Seksuaaliset ahdistelut ryöpsähtivät

17.1.2019 09:15

Viranomaisille ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä kasvoi kokonaisuutena 13,8 prosenttia edellisvuodesta vuonna 2018, Tilastokeskus kertoo.

”Olen syntisäkki niin kuin me kaikki suomalaiset” – Eduskunnan konkari herkistyi ”historiallisessa” keskustelussa

17.1.2019 08:29

”Tulen olleeksi täällä 38 valtiopäivät, kun nämä päättyvät, ja koskaan aikaisemmin tämä eduskunta ei ole käynyt tällaista keskustelua”, arvioi kansanedustajaksi alun perin jo vuonna 1970 noussut Pertti Salolainen (kok) eduskunnassa keskiviikkona.

Tämän kevään vaaleissa eduskunnasta jättäytyvä konkari Salolainen, 78, tunnetaan kokoomuksen ”virallisena” ympäristöäänenä. Hän on vaikuttanut muun muassa ympäristöjärjestö WWF:n toiminnassa jo 1970-luvulta alkaen ja peräänkuuluttanut ihmiskunnan vastuusta luonnosta ja ympäristöstään.

Aamun liikenne: Ajokeli erittäin huono – Lumimyräkkä siirtyy, lunta jopa 20 cm

17.1.2019 07:25

Lumimyräkkä oli torstaina aamukuudelta jo siirtymässä pääkaupunkiseudulta maan sisäosiin päin, mutta aamuliikenteen ajokeli on vielä erittäin huono pääkaupunkiseudullakin, Ilmatieteen laitos varoittelee sivuillaan ja sosiaalisessa mediassa.

Yön pyry on tuonut lounaiseen Suomeen paikoin kymmenisen senttiä lunta. Lumisade ei ainakaan Helsingin seudulla muodostunut poikkeukselliseksi.

”Ajokeli aamulla erittäin huono etenkin pääkaupunkiseudulla, lännessä sade muuttumassa jo ajoittaiseksi. Pöllyävä lumi huonontaa näkyvyyttä”, Ilmatieteen laitos kertoi Twitterissä aamuyöllä.

F1-kisa Suomeen? – Selvitystyö aloitettu

16.1.2019 21:31

KymiRingin moottorirata on tiedotteen mukaan 80 prosenttisesti valmis. Siellä on määrä järjestää 2020 ratamoottoripyörien MotoGP-sarjan osakilpailu. Myös selvitystyö F1-kisan järjestämisestä KymiRingillä on aloitettu.

Todella kova nimi Suomen skeittimaajoukkueeseen – Tokiosta olympiakultaa?

16.1.2019 21:16

Rullalautailu eli skeittaus on ensi kertaa mukana olympiakisoissa Tokiossa 2020. Suomi voi saavuttaa skeittauksesta jopa olympiakultaa, sillä Suomen maajoukkueeseen on liittynyt lajin huippuihin lukeutuva Lizzie Armanto.

Armantoa pidetään yhtenä maailman parhaista naisskeittaajista. Toisten mielestä hän on jopa maailman paras.

Ahon ja Teräväisen seurakaveri tekemässä läpimurtoaan NHL:ssä

16.1.2019 20:40

NHL-kausi on edennyt jo yli puolivälin, mutta vielä on aikaa läpimurrolle. Sellaista tekee Saku Mäenalanen, Carolina Hurricanes.

Tiistaina hyökkääjä pelasi elämänsä ottelun tehden New York Rangersia vastaan kaksi maalia – tarunhohtoisessa Madison Square Gardenissa ja kulttivahti Henrik Lundqvistin selän taakse. Avausmaalissaan hän käytti vastustajan toheloinnin armottomasti hyväkseen.

– No joo, siinä oli hyvä liike mulla. Vastustajan pakki menetti kiekon, ja pääsin yllättävästi laukomaan. Ei ollut varmaan veskari valmiina, Mäenalanen kertasi heti 2-6-tappion jälkeen.

Sisäministeri Mykkänen: Tämä lakiesitys on ”tärkein ratkaisemaan kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden kysymystä”

16.1.2019 19:19

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) kertoo Twitterissä olevansa samoilla linjoilla ministeriönsä maahanmuutto-osaston ylijohtajan Jorma Vuorion kanssa koskien ulkomaalaislain uudistusta.

Näkökulma: Kiitos Farage ja muut Soinin kaverit brexitistä, Suomeakin uhkaa pula lääkkeistä

16.1.2019 18:56

Britannian erohanke Euroopan unionista on ollut kaikkinensa arvoton näytelmä, jonka lopputulos heijastuu suomalaistenkin arkeen.

Brexit-kansanäänestyksen ero-kampanjan tekijät johtivat väitteillään harhaan ja venäläiset trollit sotkivat kansanäänestystä, jonka tulos kesällä 2016 oli lopulta se, että 52 prosenttia briteistä oli eron puolesta ja 48 prosenttia kannatti jäämistä unioniin.

Keskustan kansanedustajalta kova ulostulo: ”Naisten ja tyttöjen vapaus Suomessa on uhattuna – meille vieraus suhtautuminen naisten oikeuksiin on rantautumassa tänne”

16.1.2019 18:46

Keskustan lappilainen kansanedustaja Eeva-Maria Maijala kirjoittaa blogissaan viimeaikaisista seksuaalirikosepäilyistä.

”Naisten ja tyttöjen vapaus Suomessa on uhattuna. On tunnustettava, että meille vieras suhtautuminen naisen oikeuksiin on rantautumassa tänne”, Maijala kirjoittaa.

Suomen jättipyry: Nyt peruu Finnair

16.1.2019 17:46

Nyt myös lentoyhtiö Finnair ilmoittaa varautuvansa torstain valtavaan lumisateeseen perumalla lentoja.

Aiemmin keskiviikkona VR kertoi peruvansa lähijunien vuoroja ja kehotti muutenkin ihmisiä varautumaan myöhästymisiin ja peruutuksiin.

Ilmatieteen laitos varoittaa hyvin haastavista liikenneolosuhteista eteläisessä Suomessa huomenna torstaina. Suomeen tulee voimakas lumisadealue ja lunta tulee vuorokaudessa jopa 20 senttimetriä.

LUE LISÄÄ:

”Hallituspuolueet sivuuttivat 8 eduskuntapuolueen tahdon” – Sdp hämmästelee päästökauppalakia

16.1.2019 17:15

Sdp:n kansanedustaja Lauri Ihalainen ihmettelee tiedotteessaan sitä, että hallituspuolueet sivuuttivat kahdeksan eduskuntapuolueen yhteisen tahdon, kun päästökauppalakia koskevasta valiokuntamietinnöstä jäivät pois päästökaupan kehittämisen tavoitteet.

Eteläiseen Suomeen pamahtaa 15–20 cm lunta – Kannattaa jopa jäädä kotiin

16.1.2019 16:36

Ilmatieteen laitos varoittaa hyvin haastavista liikenneolosuhteista eteläisessä Suomessa huomenna torstaina. Suomeen tulee voimakas lumisadealue ja lunta tulee vuorokaudessa jopa 20 senttimetriä.

Uudellamaalla lunta tulee yli 20 senttimetriä keskimäärin kerran kolmessa vuodessa, Ilmatieteen laitos kertoo.

Ilmatieteen laitos kehottaa kahdenkin meteorologin suulla miettimään, voisiko torstaina pitää etätyöpäivän tai lomapäivän.

Jättipyry tulee Suomeen: Nyt varoittaa VR – osa junavuoroista perutaan suosiolla

16.1.2019 15:43

VR kertoo varautuvansa myöhästymisiin kaukojunaliikenteessä huomenna torstaina. Osa lähijunavuoroista perutaan jo etukäteen. Eteläiseen Suomeen on ennustettu poikkeuksellisen runsasta lumisadetta lähipäiville.

LUE LISÄÄ: Eteläiseen Suomeen pamahtaa 15–20 cm lunta – Kannattaa jopa jäädä kotiin

PS nousi nyt HS-gallupissa – Keskusta kyntää 15 prosentin uralla

16.1.2019 15:40

Perussuomalaisten kannatus ohitti vasemmistoliiton tammikuun HS-gallupissa. Helsingin Sanomain kuukausittain tekemässä puoluekannatuskyselyssä perussuomalaiset oli nyt viidenneksi suurin puolue.

Perussuomalaisten orastava nousu näkyi aiemmin myös Alma-kyselyssä.

Sivu « 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat