Mikael Jungner

Kaikki blogit puheenaiheesta Demla

Näkeekö hybridiosaamiskeskus vaikuttajien verkoston?

 

Maassamme on rypäle, joka jarruttelee kaikin keinoin maamme kykyä tunnistaa Suomea kohtaan suuntautuva sotilaallinen aktiivisuus. Ulkomaisten sotilas- ja tiedustelukoneistojen seuraaminen tietoverkoissa on kuuma peruna.

Kansan enemmistö ymmärtää, että kyse on siitä, miten esimerkiksi saataisiin paikallistettua taho, joka seuraa ministeriötämme verkossa. Suomi on tällä hetkellä tiedustelulainsäädännössään 15-20 vuotta jäljessä vaikkapa Ruotsia. Järkevää lainsäädäntöä yritettiin viimeksi kymmenen vuotta sitten. Silloin sen estivät Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja.

Vihapuhekone, tämän vuosikymmenen ehkä huomattavin tietotekninen innovaatio

Kummallisen vähälle huomiolle on jäänyt yhdenvertaisuusvaltuutetun julkistama tieto Sebastian Tynkkysestä aloitettavasta poliisitutkinnasta, jonka mahdollisti  Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä vihapuhealgoritmi (kansanomaisesti vihapuhekone). Vaikka kone on vielä kehittelyvaiheessa ja esim. yllättäen portugalin kieli tuottaa turhia positiivisia osumia, on kuitenkin Tynkkysen koko kuntavaalikampanjan tunnistaminen rasistiseksi todella vakuuttava näyttö vihapuhekoneen mahdollisuuksista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä