Mikael Jungner

Kaikki blogit puheenaiheesta Paavo Väyrynen

Keijo Korhoselta historialinen ulostulo: äänestetään Paavoa!

 

 

Keijo Korhoselta historiallinen ulostulo:

äänestetään Paavoa!

 

Professori Keijo Korhonen, aikoinaan Paavo Väyrysen ankara kilpakumppani Keskustan sisällä, kannustaa ihmisiä äänestämään EU-valeissa Tähtiliikkeen Paavo Väyrystä.

 

Kepu-optio

Tähtiliikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrysen ilmoitettua eilen, että hän eroaa eurovaalien jälkeen tähtiliikkeestä keskittyäkseen presidentinvaaleihin ja "harkitsee pyrkimistä keskustan puheenjohtajaksi" koen tarpeelliseksi selventää lukijoilleni myös omaa tilannettani ja ajatuksiani, koska niitä on pariin otteeseen kysytty sitten eilisten uutisten.

Pakkomielteenä presidenttiys

Paavo Väyrysen toiminta alkaa muistuttaa päivä päivältä huonoa vitsiä. Päivän HS:n mukaan Väyrynen eroaa juuri perustamastaan puolueesta ja yrittää 2024 presidentinvaaleihin.

Presidenttiys lienee Väyryselle jonkin tason pakkomielle, ainakin jos tarkastelee miehen toimintaa vuosikymmeniä taaksepäin. Jos kansa ei ole Väyrystä halunnut presidentiksi viimeisen 30 vuoden aikana, miksi hän luulee, että hänet valittaisiin viidennellä yrittämällä, 78-vuotiaana?

Saako Jyväskylän ylioppilaslehteä mainostaa täällä?

Lukekaahan hyvä juttu Jyväskylän ylioppilaslehdestä. Vaikuttaisi siltä, että Tähtiliikkeen eduskuntavaalitulos on osoittanut Paavo Väyrystä vastaan suunnatun mediaboikotin tarpeettomaksi ja rautaisen kouran ote median kurkusta on hellittämässä. Juttuja ilmestyy nyt lehdistöön aivan eri tavalla, kuin ennen eduskuntavaaleja. Toisaalta, Tähtiliike ei enää ole eduskuntapuolue, joten kaksoisstandardi ei enää ole tarpeen.

Keksikö Iso-Vanhanen Pikkuvanhasen?

Tuuppiessani äsken ostoskärryillä kaalin- ja lampaanpäitä sekä muutamaa harvaa olutlaatikkoa pohdiskelin luonnollisesti uuden hallituspohjan vaihtoehtoja tummanpuhuva sieluni lähes suljettuna muulta todellisuudelta.

Yhtäkkiä väyrysenkatseeni rekisteröi sivuliikkeen, olisiko ollut Musti ja Mirri, ikkunassa mietelauseen: IKÄ ON VAIN NUMERO.

Keskustalaiset! Lukekaa Väyrysen kirjat -kunnian palautus!

Paavo Väyrysen yhteiskunnallinen toiminta suomalaisessa yhteiskunnassa on ainutlaatuinen ja erityispiirteitä sisältävä. Paavo on jaksanut pitää yhdeiskunnallista keskustelua yllä ja kirjoittanut useita kirjoja, joilla on osoittanut usein ennustustaitonsa ja kulloinkin vallassaolevan ryhmittymän virheelliset ratkaisut.

Perustuslain muutosehdotuksia

Oikeusministeriö tilasi selvityksen nykyisen perustuslain toimivuudesta ja mahdollisista tarkistamistarpeista.

Uutinen 28.11.2018

Tässä kirjoituksessa on omia muutosesityksiäni.

1) Lex Väyrynen

Perustuslain 28 § 1 momentti säätää, että kansanedustajan toimi keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä.

Terho-kodin ruumiit ministerinhommia toimittelemassa

Niin siinä sitten kävi, että meillä on nyt ainakin puolisentoista kuukautta ministereinä viisi Terho-kodin poliittista kalmoa, joita ei enää voisi ne hommat vähempää kiinnostaa.

Paavo Väyrynen ja Euroopan parlamentin vaalit?

Eduskuntavaalit on nyt käyty, mutta seuraavat vaalit ovat jo ovella. Euroopan parlamentin edustajat seuraaviksi viideksi vuodeksi valitaan Suomessa sunnuntaina 26.05. Vaalitaistelu käydään  Suomessa mielenkiintoisena ajankohtana, keskellä hallitusneuvotteluja.

Ehdokkaiden on varmaan suhteellisen helppoa lähteä vaalitaisteluun, mutta vaalien ajankohta heti ek-vaalien jälkeen voi näkyä vaaliväsymyksenä äänestysprosentissa. Ehdokkaat on asetettava jo kuluvan viikon torstaihin klo 16.00 mennessä.

Mitä Väyrynen tekisi?

Harva se päivä väyrysläiset, nuo neuvostoaikaan stagnoituneet puolueet, pitävät melko jonninjoutavaa älämölöä Suomen ulkoturvallisuuspolitiikasta mutta ilman toimenpideohjelmaa. Kysytäänpä suoraan, mitä Väyrynen tekisi. Tätä ette lue puolueohjelmasta.

Miten Väyrynen turvaa Suomen Venäjän hyökkäykseltä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä