Mikael Jungner

Poliitikkojen rehellisyys

Piilokorruptio Suomessa osa 5: Epämääräiset esteellisyys- ja sidonnaisuuslait

Jatkan piilokorruptioon liittyvää sarjaani ja aiheena tällä kertaa on sidonnaisuuksia ja esteellisyyksiä koskevien lakien tarkoituksellinen epämääräisyys, minkä vuoksi on erittäin hankalaa varmistua erityisesti omistusten vaikutuksesta sekä kunnallispolitiikkaan että politiikkaan yleensä. Toistuva ilmiö on, että poliitikkoja ja päättäjiä itsessään koskeva lainsäädäntö on jätetty tarkoituksella laveaksi ja vaikeasti tulkittavaksi eikä yleensä olla määritelty rangaistuksia tuon lain rikkomisesta. Lisäksi valvonta niistä on jätetty järjestämättä pelkästään kansalaisten ja median vastuulle.

Kokoomuksen Susanna Koskelle pointsit rehellisyydestä!

Kokoomuksen Susanna Koski saa ainakin minulta demarina täydet pinnat röyhkeän rehellisesti julkiesiintymisestään Yleisradion A-studiossa.

Perustelut!

Samanlaisia monet muut kansanedustajat ovat kuin Susanna Koski, mutta Koski on rehellinen. Jos muut kansanedustajat olisivat hyveellisiä ihmisiä, niin Suomessa ei esiintyisi läheskään näin paljon osattomuutta. Pointsit Susanna Koskelle! ;)

AI tutkii kohta historiasi

Jokaisen poliitikon ura, puheet ja päätökset tutkitaan kohta AI:n avulla, ja jokainen epäjatkuvuuskohta tai puheista poikkeava äänestyskäyttäytyminen paljastuu helposti. Samalla voidaan etsiä rahalliset hyötyjät poikkeavista päätöksistä, joten päätöksentekijöiden kannattaisi jo nyt miettiä, että voiko niitä omia vaikutusryhmiä, tai niitä joiden taskussa olet, totella sokeasti vai kannattaisiko todeta, ettet voi tehdä niinkuin rahoittajasi tai vaikutusryhmäsi vaatii, ja teet yleisen edun mukaan, niin kuin on oikein.

Kärnäraattorin seikkailut somessa - mieluummin överit kuin vajarit

Kärnä on Kärnä tai se on vaan meidän Mikko ovat toistuvia puolustuksia Kärnäraattorin suoltamille kirjoituksille somessa. Miksi jatkuvasti harhaanjohtamalla tulee hyväksyttävämpää syöttää samaa tuubaa yhä lisää?

Noin vuoden aikana olen täällä Puheenvuorossa lukenut Kärnäraattorin blogeja ja huomannut niissä toistuvia keinoja herättää kohuja ja harhaanjohtaa lukijoita. Monesti olen niitä oikonut ja lähteisiin perustuen ampunut alas - itse asiassa varsin työlästä touhua ja suurelta osin hyödytöntä.

Mieluummin överit kuin vajarit

Poliittinen takinkääntö on syysmuotia

Viimeisen vuoden aikana on poliitikkojen äänensävy mediassa muuttunut selkeästi maahanmuuton suhteen. Tuoreeltaan mm entinen sisäministerimme Rajamäki kirjoitti asiallisen, mutta hyvinkin kriittisen blogijutun massamuuttoa vastaan luetellen tästä seuraavia ongelmia. Ongelmahan liittyy EUn siirtolaispolitiikkaan ja avoinna oleviin rajoihin sekä EUn että sen jäsenvaltioiden osalta.Useat poliitikot ovat tuoneet esille samoja näkemyksiä. Samoin Halla-ahon aggressiivinen arvostelu on laantunut.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä