Mikael Jungner

Kaikki blogit puheenaiheesta Ympäristö

Kaivoslaissa uudistamistarpeita, mutta ne eivät oikeuta niskurointiin

 

Kaivokset ja niiden ympäristövaikutukset ovat viime vuosina herättäneet paljon keskustelua. Taustalla on kasvava kansainvälinen kiinnostus kaivostoimintaa kohtaan. Lisäksi kielteiset onnettomuus- ja konkurssitapaukset ovat nostaneet tarvetta arvioida sääntelyn riittävyyttä monista eri näkökulmista. Kaivosala ja koko klusteri on merkittävä työllistäjä Suomessa. Se lisää maamme bruttokansantuotetta 1,2 miljardilla eurolla vuodessa.

Ilmastovaalit

Eduskuntavaalit 2019 on tituleerattu muun muassa ilmastovaaleiksi. Ihmiskunta on tärkeässä nivelvaiheessa ilmastonmuutoksen suhteen: Se on jo alkanut, mutta meillä on vielä hetki aikaa kääntää suuntaa siten, että sen vaikutukset olisivat rajallisempia kuin jos emme toimi nyt.

Arjen ympäristöpolitiikkaa - Muovikassi vai kestokassi?

Mikä näistä on mielestäsi ympäristöystävällisin ratkaisu kauppareissulle?

1. Muovipussi,

2. Paperipussi,

3. Biohajoava pussi,

4. Luomupuuvillasta tehty kauppakassi, jota käytät lopun elämääsi?

Energia- ja ympäristöpolitiikassa asiat eivät usein ole niin kuin niiden saattaisi kuvitella olevan. Tanskan ympäristösuojeluvirasto laski erilaisille arjen pusseille ja kasseille ympäristöjalanjäljen, ja selkeästi ympäristöystävällisimmäksi vaihtoehdoksi selvisi, rummupärinää:

Tavan muovipussi. *ba-dum-tsihh*

Globaalimuutoksien tuomat haasteet pallolle

 

Planeetta maa. Maapallo.

Globaalimuutoksien tuomat haasteet pallolle

Hyvät Ystävät

Kuusamon ympäristöjulistus on entistäkin ajankohtaisempi

Kuusamon ympäristöjulistus kuvattuna Kuusamon luontokaupungin keskushallinnon käytävältä 

Kuusamon kestävän kehityksen julistus on entistäkin ajankohtaisempi (suoria lainauksia Kuusamon ympäristöjulistuksesta):

Kokonaisuudet, visio, toivo ja tarkoitus

Maailma tarvitsee kipeästi parempaa kokonaisuuksien ymmärtämistä. Ilman sitä ajattelu hukkuu yksityiskohtiin. Silloin on liian vaikeaa muodostaa selkeitä visioita tavoiteltavasta tulevaisuudesta.

Ilman visioita Suomen ja maailman ongelmat näyttävät vaikeammilta ratkaista kuin ehkä oikeasti ovatkaan. Siksi riittävän laajalla ihmisjoukolla, ainakaan länsimaissa, ei ole tarpeellista toivoa paremmasta, eikä siten tekemisellä laajempaa tarkoituksellisuuden tunnetta.

Satsataan kotoiseen ruokaan

Ihmisten ruokavalinnoissa näkyy tutkitusti yhä enemmän halu hyvinvointiin, sekä ruoan alkuperän tietämiseen. Lähiruoka on ekologinen vaihtoehto, mutta sen suosiminen vaikuttaa myös työllisyyteen ja talouteen paikallistasolla. Omassa maakunnassa tuotettua ruokaa ostamalla jokainen voi osaltaan olla varmistamassa sitä, että työpaikat säilyvät ja laadukas paikallinen tuotanto voi jatkua elinvoimaisena.

Lappi tarvitsee aitoa järkivihreyttä

Eduskuntavaalikampanjani slogan on #järkivihreä Lapista. Iskulauseena se on tarkoin harkittu ja tietoinen valinta, vaikka järkivihreä-termille onkin aikojen saatossa pyritty lyömään kaikenlaisia leimoja muilta alueilta ja muista puolueista käsin. Päädyin sloganiin ennen kaikkea siksi, että järkivihreys on termi, joka kuvastaa lappilaista vihreyttä mielestäni todenmukaisella tavalla. Aiempiin merkityksiinsä nähden on korkea aika päivittää ja korjata vanhentuneita stereotypioita siitä, mitä vihreys ja vihreät edustavat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä